Teuvo V. Riikonen: Libanonin setripuun varjossa

Vuonna 2014 Teuvo V. Riikonen sai kutsun lähteä puoleksi vuodeksi Libanoniin rauhanturvaajien sotilaspapiksi. Kirjassaan hän kertoo yhtä ja toista sotilaspapin ja rauhanturvaajan työstä, mutta toisaalta Libanonin setripuun varjossa on myös antoisa nojatuolimatka ja monipuolinen tietopaketti tuosta Lähi-idän maasta. 

Kirja kertoo libanonilaisesta yhteiskunnasta ja luonnollisesti myös siitä tilanteesta, jonka takia rauhanturvaajia sielläkin tarvitaan. On politiikkaa, sotilaallisia ryhmittymiä ja Hizbollahista kokonainen oma lukunsa. 

Mutta jos nämä aiheet tuntuvat osalle lukijoista puuduttavilta, Riikonen kertoo myös paljon muuta. On kiinnostavaa lukea Libanonin historiasta, muinaisesta Foinikiasta ja vierailusta Tyroksen kaupungin raunioilla. Lukija pääsee myös mukaan paikallisiin ravintoloihin ja markkinoille. Vesi nousee kielelle, kun lukee sikäläisistä ruuista, joita haluaisi heti päästä maistamaan. 

Oman lukunsa saa myös pääkaupunki Beirut, jossa elämänmeno on niin modernia, että naiset voivat kulkea Hizbollahin kontrolloimilla alueilla tiukoissa farkuissa ilman huivia. Libanonissa on myös paljon nuorta, kapinallista rock-sukupolvea, jonka elämää Riikonen kuvaa kiinnostavasti. Koska nuoria on suuri osa väestöstä, uudet tuulet tulevat varmaankin puhaltamaan tulevaisuudessa. 

Etelä-Libanonissa, jossa rauhanturvaajat työskentelevät, naisen asemakin on Lähi-idän parhaita. Siellä paikallista ravintolaa pitävä nainen saattoi istua kaikessa rauhassa juttelemassa miesasiakkaiden kanssa samalla, kun hänen miehensä teki hommia keittiössä. 

Kirjallisuusihmisen mieltä ilahduttivat lukuisat otteet libanonilaisten kirjailijoiden teksteistä, eräänä heistä Emily Nasrallah, jonka kirjaa Muistot olen itsekin kerran aloittanut. Monia runojakin on mukana. Tunnetuimpia nimiä meille suomalaisille lienee Kahlil Gibran, jota myös olen joskus kauan sitten lukenut. 

Lisäksi kirja on monien värikuviensa ansiosta erittäin visuaalinen lukuelämys. Toinen kerrontaa värittävä ja elävöittävä tekijä on Teuvo V. Riikosen loistava huumori. 

Luonnollisesti Riikonen kertoo paljon myös Libanonin uskonnollisesta elämästä. Onhan hän pappi, ja lisäksi Libanonissa uskonto näkyy ja kuuluu, toisin kuin täällä meillä. En ollut tiennytkään, että aikoinaan Libanonista oli tarkoituksella tehty kristittyenemmistöinen maa. Nykyään kristityt ovat kuitenkin vähemmistönä; heitä on noin kolmasosa väestöstä. 

Joka tapauksessa lukija pääsee myös vierailemaan libanonilaisen maroniittikirkon messussa. Tuo kirkkokunta on ollut olemassa jo 1400 vuotta ja kuuluu ilmeisesti jollain tavalla katoliseen kirkkoon, vaikka onkin toisaalta itsenäinen. 

Sotilaspapin työhön oli myös kiinnostavaa tutustua. Riikonen vietti paljon aikaa rauhanturvaajien kanssa, ja työ oli siten paljon muutakin kuin messujen pitämistä. Messukin saattoi kyllä joskus olla hiukan erilainen kuin koti-Suomessa: 

Olin siunaamassa leipää ja viiniä, kun täydellisen hiljaisuuden katkaisi ääni sarjana, jonka tunnisti jokainen sotilas ja rauhanturvaaja. Se ääni loppui juuri ennen messun loppumista. 

  Sen jälkeen yksi mukana ollut nuori rauhanturvaaja tuli luokseni kiittämään messusta ja sanoi "en ole koskaan ollut tällaisessa jumalanpalveluksessa, jota säestetään rynnäkkökiväärin sarjatulella". 

  Sanoin hänelle, että "piti löytää korvaava soitin, kun urut jäivät Suomeen". 

Viime vuosina Libanonista on surullista kyllä kuulunut erittäin huonoja uutisia. Varmasti sieltä kirjoitettu kirja olisi nyt ainakin osittain erilainen. 

Lämmin kiitos Teuvo V. Riikoselle tästä hienosta lukuelämyksestä! 

Väyläkirjat 2015 

190 sivua 

Kannen kuvat: Puolustusvoimat/Mikko Niiles 

Muut kuvat: Mikko Niiles ja Teuvo V. Riikonen 

Ulkoasu: Jarmo Turunen 

Kirjasta on blogannut myös Reijo Telaranta.