Suomentanut Irmeli Ruuska
Homeira Qaderi on afganistanilainen kirjailija, jolta on ilmestynyt persiaksi romaaneja, novelleja ja tietokirjoja. Tässä kirjassa, joka on ilmestynyt nyt myös suomeksi, hän kertoo oman monivaiheisen elämäntarinansa. Teksti on niin sujuvaa ja mukaansatempaavaa, että kaikesta näkee Qaderin olevan kirjailija. Tätä kirjaa olikin nautinto lukea, joten on harmi, ettei hänen muita teoksiaan taida olla saatavilla edes englanniksi (?). Lukisin mielelläni tällaiselta kirjoittajalta myös romaaneja.
Tanssia moskeijassa kertoo jälleen yhden tarinan siitä, mitä on olla tyttö ja nainen Afganistanissa. Samalla se on Homeira Qaderin kirje pojalleen, jonka hän menetti tämän ollessa vielä pieni. Avioeron yhteydessähän naisella ei ole mitään oikeuksia lapsiinsa. Eikä poikaan nyt varsinkaan - pojathan ovat Afganistanissa ja muissa vastaavissa maissa etusijalla, tytöillä ei ole niin väliä. Siawash-pojalle kerrottiin jopa, että äiti on kuollut, eikä Qaderin tietenkään annettu tavata häntä tai lähettää lahjoja. Eiväthän kuolleet lähetä lahjoja.
Tarina alkaa siitä, kun vuonna 1980 syntynyt Homeira oli pikkutyttö. Afganistanissa elettiin silloin Neuvostoliiton miehityksen ja sodan keskellä. Nuo lapsuusmuistot ovat monesti koomisia; eihän pikku Homeira ymmärtänyt sodasta mitään. Esimerkiksi kerran mummo oli luvannut ommella hänen nukelleen mekon, kunhan löytyisi sopivaa kangasta. Niinpä Homeira oli pelkästään riemuissaan, kun läheinen räätälinliike sai suoran osuman, ja hän pystyi etsimään raunioista sopivia tilkkuja mekkoa varten.
Kirja kuvaa värikkäästi Homeira Qaderin lapsuutta ja nuoruutta iloineen ja suruineen. Afganistanissa voi sattua mitä uskomattomimpia asioita. Esimerkiksi eräässä naapurissa perheeseen syntyi tyttö toisensa jälkeen. Poikahan olisi tietysti pitänyt saada. Miten epätoivoinen tilanne ratkaistiin, on melkoinen tarina. Entä millaista oli, kun Homeira alkoi talibanien aikana pitää salaa oppitunteja tytöille ja lopulta hiukan pojillekin? Mitä oli se tanssi moskeijassa? Myös kirjoitustunneilla joutui käymään salaa. Miten kävi, kun tytöt alkoivat kylpylässä suunnitella kapinaa? Entä kun Homeira tutustui talibaniin, joka olikin yllättävän inhimillinen ja mukava? Sittemmin hän joutui myös pelkäämään, että joku tavallinen paha taliban tulisi koska tahansa hakemaan hänet väkisin vaimokseen. Sellaista tapahtui paljon.
Kaiken keskellä Homeirasta, joka ei koskaan halunnut alistua, tuli kiihkeä naisten oikeuksien puolustaja. Hän myös suoritti kirjallisuuden maisterin tutkinnon asuessaan Iranin pääkaupungissa Teheranissa, joka tuntui Afganistanin jälkeen aivan paratiisilta. Niin paljon vapaampaa elämä siellä oli.
Syyskuussa 2021 Homeira ja hänen poikansa pääsivät viimeisten joukossa pakoon uudestaan talibanien vallan alle joutuneesta Kabulista. Kirjan jälkisanat on kirjoitettu tuolloin.
Tanssia moskeijassa oli kiinnostava ja antoisa lukuelämys. Onneksi tässä kirjassa ei ollut kovin paljon väkivaltaisia kohtauksia toisin kuin monissa muissa lukemissani Afganistan-kirjoissa. Muutaman kerran Qaderi kyllä kuvaa tilanteita, joissa hän tai joku muu joutui kokemaan seksuaalista ahdistelua tai väkivaltaa.
WSOY 2022
186 sivua
Alun perin julkaistu farsiksi, suomennettu englanninkielisestä teoksesta Dancing in the Mosque
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
Oletpa löytänyt hienon kirjan! Mahtavaa, että afganistanilaisen naiskirjailijan teos on käännetty suomeksi (vaikkakin englannista, persian kielen kääntäjiä ei taida Suomessa kovin montaa olla). Pitää joskus lukea tämä, kunhan saan sen sijoitettua pitkään kirjajonooni.
VastaaPoistaSuosittelen! En tiedä oletko lukenut Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa. Se on yksi (monista) lempiromaaneistani. Tässä on jotain samaa tunnelmaa ja kauneutta; Qaderi on niin taitava kirjoittaja. Kunpa hänen romaanejaankin suomennettaisiin, mutta en ole varma onko häneltä käännetty englanniksikaan muita kirjoja kuin tämä.
PoistaNiin ja sain kyllä molemmat kommenttisi :) Eivätkös ne aina "katoa", kun minä aina tarkistan ne ja sitten vasta julkaisen.
PoistaKyllähän ne tosiaan katoavat :-), mutta nyt en mielestäni saanut ensimmäisestä sitä ilmoitusta julkaisemisesta tarkistamisen jälkeen (vaikka kyllä se varmaan tuli).
PoistaOlen lukenut Khaled Hosseinin Leijapojan ja Tuhat loistavaa aurinkoa, jotka ovat tosi hyviä mutta myös hyvin surullisia kirjoja. Varmaan pitäisin tästäkin, jos tämä kerran on samantyylinen.
Tämä ei ole niin rankka kuin Hosseinin kirjat, vaikka toki tässäkin on surullisia asioita, Afganistanissa kun ollaan. Mutta minusta tämä oli kuitenkin kevyempää luettavaa kuin monet muut Afganistan-kirjat. Tässä oli myös monia mukavia hetkiä perheen ja ystävien kesken, eikä tosiaan ihan sellaisia kammottavia väkivaltakuvauksia kuin joskus joissain vastaavissa kirjoissa on ollut. Esim. viime vuonna yhdestä Afganistan-kirjasta jäi mieleen niin sairas väkivallanteko, että vähään aikaan ei tehnyt mieli lukea mitään sieltä päin...
PoistaMutta kamaliahan nuo Qaderin kuvaamat seksuaaliset ahdistelut ja väkivalta ovat tietysti. Ne ovat kuitenkin aika pieni osa kirjasta.
PoistaVaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta! On hyvä, että naisten ja lasten asemasta Afganistanissa ja muissa idän maissa kirjoitetaan - jospa vähitellen heidän olonsa paranisivat ja he saisivat kokea ihmisoikeuksien suomaa vapautta elää omanlaistaan elämää. Meille täällä Suomessa nuo tuonkin kirjan tapahtumat tuntuvat uskomattomilta. Lukeminen avartaa!
VastaaPoistaKyllä maailmalla on monia maita, joissa tyttöjen ja naisten asema on todella huono. Se on surullista. Kunpa asiat voisivat vielä muuttua - jopa Afganistanissa. Onneksi on tällaisia naisten oikeuksien puolesta taistelevia ihmisiä kuten Homeira Qaderi. Lukeminen on todella avartavaa!
PoistaOnpas hyvä, että edes yksi on nyt suomennettu! Saattaahan niitä tulla vielä lisää kun tämä on ihan uusi.
VastaaPoistaKertoo kyllä Afganistanista paljon, jos Iran tuntuu ihanan vapaalta!
Jännä kyllä, että jopa Iran tuntui niin vapaalta. Kirjasta ei käynyt ilmi, minä vuosina Qaderi siellä asui, mutta se taisi kuitenkin olla talibanien edellisen hallinnon aikaan. Teheranissa naisetkin opiskelivat ja oli mahdollista myös liikkua ja harrastaa kodin ulkopuolella.
PoistaKirjan lopussa lueteltiin Qaderin persiaksi ilmestyneet kirjat, joten vaikuttaisi ettei muita kuin tämä ole ilmestynyt edes englanniksi? No, toivottavasti joku vielä kääntää niitä!
Pelottava tuo Afganistanin tilanne tytöille ja naisille. Olen lukenut Khaled Hosseinin kirjoja Afganistanista ja niissä on runsaasti väkivaltaa ja naisten alistamista. Kiitos kiinnostavasta kirjaesittelystä <3
VastaaPoistaAfganistan on varmasti pahimpia paikkoja tytöille ja naisille, varsinkin nyt kun talibanit ovat taas vallassa. Hirvittää ajatellakin. Tässäkin kirjassa on monenlaista naisten alistamista. Homeira Qaderi ei kuitenkaan suostunut alistumaan, vaan teki asioita, joita halusi, kuten kävi salaisilla kirjoitustunneilla, vaikka ne olivat kodin ulkopuolella ja miehen pitäniä.
PoistaKiitos kirjan esittelystä. Vaikuttaa todella kiinnostavalta kirjalta, en ole huomannutkaan tämän ilmestymistä. Ehkäpä lukulistalle!
VastaaPoistaTämä on kyllä kiinnostava, mukaansatempaava ja värikkäästi kerrottu tarina. Uskon että voisit pitää tästä, jos luet.
Poista