Christina Wahldén: Syklonivaroitus

Suomentanut Jänis Louhivuori 

Luin keväällä lupaavan ruotsalaisen dekkarikirjailija Christina Wahldénin Darwin-sarjan ensimmäisen osan Älä puhu kuolleista. Jännittävä tarina ja australialainen tunnelma veivät mennessään, joten oli ilo tietää, että sarjan toinen osa ilmestyisi jo syksyllä. Ja koukuttavaa jännitystä Wahldén tarjoili nytkin. 

Tällä kertaa darwinilainen poliisikaksikko Bluey ja Jess (joka on aboriginaali) on siirretty väliaikaisesti auttamaan huumerikosyksikössä. Varsinkaan Bluey ei ole asiasta ollenkaan innoissaan; huumetutkinnat tuntuvat ikävystyttäviltä, kun heidän alaansa ovat väkivaltarikokset. 

Eletään joulukuuta, ja juuri joulun alla Darwinia on lähestymässä sykloni, josta ennustetaan todella pahaa. Syklonin muuttuessa koko ajan hurjemmaksi Bluey joutuu käymään läpi elinikäistä traumaansa siitä, kun sykloni Tracy tappoi hänen pikkuveljensä vuonna 1974. Silloinkin oli joulu. Bluey potee syyllisyyttä siitä, ettei pystynyt pelastamaan veljeään, vaikka oli paikalla. Syklonin voimistuessa Blueyn traumaoireet pahenevat, mutta juuri silloin rikostutkintakin on kuumimmillaan. Olisi pakko pysyä toimintakykyisenä. 

Nimittäin pääseväthän Bluey ja Jess taas tutkimaan väkivaltarikoksia, tällä kertaa narkomaanien maailmassa. Tutkinnan edetessä käy selväksi, että tapahtumien taustalla on jotain tavallistakin kylmäävämpää. 

Kuten edelliselläkin kerralla, myös tässä dekkarissa tarinan keskiössä ovat aboriginaalit. Heidän joukossaan on paljon huono-osaisuutta, siis myös huumeongelmia. Wahldén nostaa kirjassaan esille erään aboriginaalien kokemaan sortoon liittyvän ikävän piirteen - niitähän on tietenkin paljon, mutta tässä taas yksi. Vaikka tarina on fiktiivinen, sillä on tiettyä todellisuuspohjaa. Näitä taustoja Wahldén paljastaa jälkisanoissaan, mutta ellei halua tietää tarinan pahista etukäteen, kannattaa lukea jälkisanat vasta lopuksi. 

Siitä puheen ollen myös nämä dekkarit kannattaa lukea järjestyksessä. Niin paljon Syklonivaroituksessa viitataan edelliseen tarinaan; Wahldén jopa paljastaa esikoisdekkarinsa syylliset tässä kirjassa. Sinua on siis varoitettu! 

Tarina lähtee liikkeelle hyvin verkkaisesti; vasta noin sivulla sata joku menettää henkensä. Monesti sellainen ikävystyttää minua, mutta Wahldénin kohdalla tämä ei haittaa, koska minua oikeasti kiinnostaa myös kirjan poliisien ja muiden henkilöiden yksityiselämä. Australia ja lähestyvä sykloni ovat tietysti koko ajan hienosti läsnä tässä dekkarissa. Jos Australia kiehtoo, Wahldénin teokset tarjoavat taatusti nautinnollisen lukuelämyksen. 

Hitaasta alusta huolimatta tämäkin dekkari on hyvin jännittävä. Vaikka asiat alkavat selvitä yllättävän varhaisessa vaiheessa, jännitys ei siihen lopu. Syklonikin siinä pahenee, ja samanaikaisesti tilanne eskaloituu kaikin puolin. 

Taas kirkunaa. Minnekään ei voi lähteä. Ovista pääsee vain hirmumyrskyn kouriin. He ovat täällä yhdessä suljetussa tilassa. Kaikki täällä on sileää ja vailla reunoja, kaikki on kiinnitetty lujasti pulteilla, eikä mitään saa irti eikä auki. Huone on rakennettu tiiviiksi suojaksi ulkopuolisia voimia vastaan. Mutta entä jos vaara onkin täällä sisällä? Jos se, jolta pitäisi suojautua, onkin tullut sisälle? 

Jälkisanoissaan Wahldén taustoittaa myös sitä, miten hän on päätynyt kirjoittamaan juuri Australiasta. Hänhän on sekä opiskellut että matkustellut siellä, ja on saanut kirjojaan varten apua lukuisilta henkilöiltä. Eräs henkilö, jota kirjailija kiittelee molemmissa dekkareissaan, on hänen ystävänsä, ruotsinsaamelainen kirjailija Ann-Helén Laestadius, joka on auttanut häntä huomioimaan sitä, miten alkuperäiskansoista kirjoitetaan. Wahldén toteaa myös, että joskus ulkopuolinen näkee enemmän, ja kun on kysymys aboriginaalien kokemasta sorrosta, varmasti onkin niin, että valkoiset australialaiset ovat sille sokeampia kuin ulkopuoliset. 

Minerva 2022 

392 sivua 

Alkuteos: Cyklonvarning 2021 

Ulkoasu ja taitto: Taittopalvelu Yliveto Oy 

Kirjasta kertoo myös Kuunnellut äänikirjat -dekkariblogi. 

P. S. Kirjan kansilehdellä on lainaus Kirja vieköön -blogin Riitalta, joka kehui Walhdénin esikoisdekkaria postauksessaan täällä. Hänkin odotti innolla Syklonivaroitusta, mutta kuoli äkillisesti muutama viikko sitten. Me kirjabloggaajat olemme ottaneet järkyttyneinä vastaan tämän suru-uutisen. Ihanaa, että Riitta pääsi vielä mukaan tähän kirjaan. Omistan tämän postaukseni hänen muistolleen ja suren kaikkia niitä ihania kirjoja, joita hän ei voi enää lukea eikä jakaa niitä meidän kanssamme. Kaikkea sitä elämää, joka jäi niin äkisti kesken.