keskiviikko 26. lokakuuta 2022

Mikko Kalajoki: Almus: Tännetuloa terve

 
Kuvitus: Jani Ikonen 

Pari päivää sitten yritin kovasti lukea vakavamielistä aikaihmisten romaania, mutta eihän sellaisesta aina mitään tule. Onneksi eräs henkilö sattui sopivasti muistuttamaan minua tästä upouudesta lastenkirjasta, joka olikin ollut minulla lainassa jo muutaman viikon. Ja kas, heti alkoi lukeminen maistua! 

Mikko Kalajoki on lahjakas ja monipuolinen kirjailija, jolta on ilmestynyt ainakin aikuisten romaaneja. Itse nautin viime syksynä hänen loistavasta jännäristään Velkakirja. Kalajoen aikaisempia teoksia en ole vielä lukenut. 

Almus - Tännetuloa terve on hänen ensimmäinen lastenromaaninsa. Takakansi vakuuttaa kirjan hurmaavan kaikenikäiset lukijat, ja olenkin kuullut, että minun lisäkseni myös muut aikuiset ovat ihastuneet siihen ikihyviksi. Lapsista nyt puhumattakaan. 

Herra Mattsson on keskiverto keski-ikäinen mies, joka asuu yksin kerrostaloasunnossaan. Talo on siitä ikävä, ettei siellä asu ollenkaan lapsia. 

Mutta eräänä iltana herra Mattssonin ovikello soi, ja oven takaa löytyy pienikokoinen henkilö nimeltään Almus, joka tervehtii arvoituksellisesti: Tännetuloa. Käy ilmi, että Almus on peikkopoika Alamailta ja on tullut ihmisten maailmaan vaihto-oppilaaksi. Hän puhuu hassua Alamaiden kieltä, jossa on paljon tunnistettavia sanoja, mutta kaikkia me ihmiset emme ehkä ymmärtäisi ilman kirjan lopussa olevaa sanastoa. 

- Täältä tulee kerrassaan mesiäinen tuoksu, Almus sanoi ja lipaisi huuliaan. - En ole varmasti ikunaan nenästänyt mitään näin ihanaista. 
  Rouva Narikan toinen kulmakarva kohosi aavistuksen, ja tiukkaan puristetut suupielet levenivät noin senttimetrin. 
  - Vai että mesiäinen? Enpä ole moista kuullutkaan. 
  - Tiedustaisin kohteliaasti, voisinko saada ihan pikkuruiset maiskuraiset? 
  - Maistiaiset? 
  - Niin juuri. 

Välitön peikkopoika tutustuu pian uusiin ihmisiin niin herra Mattssonin kotitalossa kuin koulussakin. Monet seikkailut odottavat, ja jännitystäkin on luvassa. Kaupungin kaduilla nimittäin vaanii eräs ikävä ihminen, peikkotutkija Edina von Kittelsen. Almus ei aavista vaaraa, mutta jos Edina saisi hänet kiinni, peikkoparka joutuisi mitä inhottavimpiin tutkimuksiin. Kuinka tässä vielä oikein käy? 

Kalajoki tarinoi niin värikkäästi ja humoristisesti, että nauroin lukiessani monet kerrat ääneen. Voi vain kuvitella, miten hauskaa lapsilla on tämän kirjan äärellä. Kerrassaan riemastuttava hyvän mielen tarina. Aikuisenkaan elo ei käy liian totiseksi, kun keventää välillä oloaan Almuksen seikkailujen parissa. Moni keskiverto keski-ikäinen voi saada Almuksen seurassa väriä elämäänsä aivan kuten tuolle niin kovin tavalliselle herra Mattsonillekin kävi. 

Kuuleman mukaan kirja sopii erityisesti 5-12 -vuotiaille lapsille. 

Jani Ikosen ilmeikäs kuvitus värittää kerrontaa entisestään, mistä jo kannen kuva antaa hyvää esimakua. 

WSOY 2022 
164 sivua
Kansi: Jani Ikonen 

Kirjasta kertoo myös Lastenkirjahylly

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa kielellisesti vallan mainiolta, mutta kansikuva ei vedä minua puoleensa. Voisin kuitenkin tutustua tähän, jos kirjastosta sattuisin saamaan käsiini ja unohtaa kansikuvan, tuon kerronnallisen raikkauden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalajoella näyttää kyllä olevan verbaalinen ilotulitus hallussa niin aikuisten kuin lasten kirjoissa. Anna ihmeessä kirjalle mahdollisuus ja kurkista kansien sisään! Tämä on tarina, joka vie mennessään, ja voihan olla, että pidät kirjan kuvituksestakin, vaikka et kansikuvasta pidäkään.

      Poista
  2. Kiitos vinkistä! Nuortenkirjoja luen säännöllisesti mutta jostain syystä lastenkirjat tulee ohitettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama vika täällä, ettei juurikaan tule luettua lastenkirjoja. Blogissani oli tähän mennessä vain kaksi lasten dekkaria. Juuri nyt kyllä taitaisin tarvita enemmänkin tällaista mukavaa kevennystä. Tämä Almus oli oikein piristävä tuttavuus, suosittelen!

      Poista
  3. Onpa kiva, kun tällainen kiinnostavan tuntuinen lastenkirja on ilmestynyt. Taidan lainata kirjastosta ja sitten voisin ajatella vaikkapa lahjakirjaksi lapsenlapselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua, ja lapsenlapselle tämä on ihana lahja!

      Poista