Kerran olin taivaan suolajärvi - Liiviläisen nykyrunouden antologia

Suomentanut Olli Heikkonen 

Suomensukuisia liiviläisiä asui keskiajalla laajoilla alueilla Riianlahden ympäristössä. Nyt heitä on jäljellä enää pieni vähemmistö Latviassa. Sotien ja muiden olosuhteiden vaikutuksesta liiviläiset ovat hajaantuneet maailmalle tai sulautuneet latvialaisiin. Vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan vain 250 ihmistä pitää itseään liiviläisenä. 

Niitä, jotka osaavat myös käydä liivinkielisiä keskusteluja, on vain parikymmentä. Heidän joukkoonsa kuuluvat tähän antologiaan valitut kolme runoilijaa. Eräs heistä toteaakin, että vaikka liiviläinen kirjallisuus on epäilemättä lukijoiden määrässä mitattuna Euroopan pienin, on se kaikkein suurin, jos huomioidaan kirjoittajien määrä suhteessa liiviläisiin ja liivin kielen puhujiin. 

On sääli, että sukukielemme on noin uhanalainen. Tässä kirjassa sai runouden ohella nauttia näiden sukukielten vertailusta, kun kullakin aukeamalla on runo ensin liiviksi ja vieressä sama suomeksi. Vaikka liivin kielessä on suomeen verrattuna paljon eroakin, oli riemastuttavaa löytää paljon yhtäläisyyksiä. 

Opin esimerkiksi sanat yksi, kaksi ja kolme: ikš, kakš ja kuolm. Ajan tuolla puolen on liiviksi tuolapuol aigo. Toisella puolella merta on tuoizpuol mierda (tulee mieleen turkulaisten tois puol!). Kirjan runoilijoista Kempi Karl käyttää vanhaa Salatsin liiviä, ja häneltä opin esimerkiksi tämän: sina kutsiz meidi ja me tul = sinä kutsuit meitä ja me tulimme. Kerrassaan ihastuttavaa! 

Liivin kielessä monien kirjainten päällä tai alla näkyy olevan omat merkkinsä, joita saattaa puuttua noista esimerkeistäni. Pahoittelut tästä. 

Kirjan runoilijat ovat Valt Ernšreit, Baiba Damberg ja Kempi Karl. Olli Heikkonen on tehnyt todellisen kulttuuriteon suomentaessaan nämä runot - ja Aviador kustantaessaan teoksen. Heikkosen suomennokset ovat upeaa kieltä ja siten hyvin nautinnollista luettavaa. 

Runoissaan tällaisen uhanalaisen kielen ja kulttuurin edustajat pohtivat luonnollisesti muun muassa kieli- ja kulttuuri-identiteettiään. Mutta paljon on muutakin. Paljon kaunista, kiehtovaa, vaikuttavaa. 

Itsehän lähinnä nautin runoista ja jätän kirjallisuusanalyysien tekemiset viisaammille. Annetaan siis runojen puhua puolestaan. Otan näytteet jokaiselta runoilijalta. 

Kaupungin alla, ajan tuolla puolen 

nuotiotulemme palaa. 

Se kajastuu yöhön kaupungin ylle, 

sen liekit kirjailevat säteitä tähtiin 

sinikirjailtujen villahuivien taivaalle. 

Se on meidän sytyttämämme 

elävä tuhatvuotinen valo. 

Nuku rauhassa, kaupunki, 

herää vapaana. 

Kansamme suojelee sinua. 

Valt Ernšreit (osa runosta Kaupungin alla on kaupunki) 

Kieli, jonka isäni antoi, 

liivin kieli, soi hautausmaan kellossa; 

korvani avautuivat liian myöhään, 

aloin puhua liivin kieltä hiekanjyvien kanssa, 

ajelehtivien pilvien kanssa, 

näkinkenkien kanssa, 

meren pohjan kivien kanssa, 

kuolleiden kylien katajien kanssa. 

Baiba Damberg (osa runosta Synnyin kahteen kieleen) 

Pellavapelto 

sinikasvoinen 

sydän 

kutsuu 

sateiden kuningasta 

kotiinsa 

miten voisin suojautua 

kun minun värini ovat 

sydämen sini, sateen sini 

Kempi Karl (runo Pellavapelto) 

Kirjan lopussa on vielä Valt Ernšreitin kiinnostava kirjoitus Liiviläinen kirjallisuus - pieni mutta yksi Euroopan suurimmista. Olli Heikkonen puolestaan kertoo liiviläisen nykyrunouden suomentamisesta. 

Aviador 2022 

112 sivua 

Kansi: Jonna Nisu 

Kirjasta kertoo myös Kirjareppu.