Pia Ruotsala: Arabiäitien matkassa

Äitienpäivän lähestyessä lukaisin tällaisen kiinnostavan äitikirjan. Sen kirjoittaja Pia Ruotsala on asunut perheineen Jordaniassa, ja suomalaisena pienten lasten äitinä hän pääsi konkreettisesti vertailemaan äitiyden yhtäläisyyksiä ja eroja suomalaisessa ja arabikulttuurissa.

Kirjan lopussa hän toteaa, että yhtäläisyyksiä äitiydessä on sittenkin enemmän, mutta tällaisena ulkopuolisena, joka vain luki kirjan (eikä edes ole itse äiti), päällimmäiseksi jäivät kuitenkin ne niin suuren tuntuiset erot käsityksissä ja tavoissa. Mutta tietenkin äitejä kautta maailman yhdistävät ainakin rakkaus, vastuu ja huolenpito omista lapsista, oli kulttuuri mikä tahansa.

Kirjaansa varten Ruotsala haastatteli kymmentä äitiä, joista osa oli muslimeja ja osa kristittyjä, joita Jordaniassa myös on. Liikkeelle lähdetään äidiksi tulemisesta: millaista se on? Entä millaisia ovat äidin ilot ja surut? Äidin paikka, asema ja tehtävä perheessä ja yhteisössä on tietysti kiinnostava aihe. Oma lukunsa annetaan myös sille, mikä sitten on isän rooli arabiperheessä. Seuraavassa luvussa pohditaan lapsen tehtävää. Myös lasten kurittamista ja uskonnon (islam / kristinusko) vaikutusta kasvatukseen käsitellään omissa luvuissaan. Isoäitienkin näkökulma tulee jossain esiin.

Kun kurittamista käsittelevä luku oli kirjan loppupuolella ja kun siinä kerrottiin joitain aika karmeitakin tapauksia, minulle jäi päällimmäiseksi mieleen kaikki kauheudet. Kunniamurhiakin taidettiin sivuta juuri siinä luvussa. Kuitenkin myös arabeissa on sekä helliä että ankaria kasvattajia. Eräskin haastatelluista äideistä kauhisteli tuntemaansa äitiä, joka oli rangaistuksena tehnyt lapsensa käteen kuumalla veitsellä polttohaavan. Se on vanha tapa, mutta koska jotkut sitä kauhistelevat, eivät sitäkään näköjään kaikki käytä, ainakaan enää nykyään.

Eräs suomalaiselle vaikeasti avautuva asia on Lähi-idän kunnian ja häpeän kulttuuri, johon nuo kunniamurhatkin liittyvät. Minua järkytti lukea kirjasta, että tällaisessa tapauksessa edes äiti ei niinkään sure tyttärensä kuolemaa, vaan hänen perheelle tuottamaansa häpeää....

Arabien vahvuutena on ainakin heidän yhteisöllisyytensä; äitiä ei jätetä yksin jaksamaan. Hän saa apua, tukea ja neuvoja äidiltään ja anopiltaan. Itsenäisyyteen ja vahvuuteen tottunut suomalaisnainen ei toki välttämättä edes haluaisi tällaista apua. Ja kyllä arabityttäret ja -miniätkin saattoivat ahdistua oman äidin tai anopin antamista huonoista kasvatusohjeista, joita oli pakko noudattaa, koska heidän kulttuuriinsa kuuluu vanhempien ihmisten kunnioittaminen.

Edistyksellisessä Jordaniassa monet naiset käyvät nykyään töissä, ja yliopisto-opiskelijoistakin jo yli puolet on naisia (tieto vuodelta 2006). Siellä naisen ei kuitenkaan ole pakko hakea arvostusta työn kautta, koska äitiys on niin suuri ja pyhä asia arabeille, että äitiyden kautta naisesta jo tulee hyvin arvostettu. Ikävää vain sellaisen naisen kannalta, joka ei pystykään saamaan lapsia.

Äitiyden tärkeys näkyy siinäkin, että äidiksi tultuaan arabinainen on aina "Umm" jotakin, eli sen ja sen äiti. Nimi annetaan vanhimman pojan mukaan, mutta jos poikaa ei ole, silloin se tulee vanhimman tyttären mukaan. Niinpä esimerkiksi Pia Ruotsala oli Jordaniassa asuessaan Umm Viola. Kirjassaan hän kertookin kaikista äideistä tällä Umm-nimellä, myös suomalaisista.

Eräs mielenkiintoinen luku kirjassa vertailee suomalaisten ja arabien tapoja ja uskomuksia. Niitä on aina imettämisestä ja nukutustavoista nimeen, puhtauteen, avioliittoon ja seksuaalisuuteen asti. Jos suomalainen kummasteleekin monia arabien tapoja, niin kyllä arabitkin järkyttyvät suomalaisesta tavasta nukuttaa lapsia ulkona, jopa pakkasessa, tai pitää pipoa lapsen päässä kesälläkin. Niin että tasoissa ollaan varmasti.

Lopulta Ruotsala toteaa, että enemmän eroja on suomalaisen ja arabikulttuurin välillä kuin Jordanian kristittyjen äitien ja muslimiäitien välillä. "Kristityt ja muslimiäidit puhuvat samaa kieltä ja jakavat asioita helpommin kuin minä kristittynä kristittyjen arabiäitien kanssa. Aivan samoja 'suomalaisten hullutuksia' ihmettelevät niin muslimit kuin kristitytkin arabit."

Kirjoitan tätä hiukan väsyneenä, joten en nyt jaksanut poimia kirjasta esimerkkejä arabiäitien ja -perheiden "erikoisuuksista", mutta jos niihin kiinnostaa tutustua tarkemmin, kannattaa ehdottomasti lukea tämä kirja!

Vaikka kirjoittaja on lähetystyöntekijä, hän käsittelee mielestäni tässä kirjassa uskontoja melko neuraalisti, ja pääosassahan tässä kirjassa on äitiys, eivät uskonasiat. Toki muslimimaissa uskonnon merkitys yhteiskunnassa on suurempi kuin esimerkiksi länsimaissa nykyään, joten siitäkin täytyy tällaisessa kirjassa puhua.

Suomen Lähetysseura 2006
162 sivua
Kansi ja taitto: Tanja Varonen, DA Graphics