sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Tarja Leinonen: Koti koivun alla

Seija, kahdeksanlapsisen lestadiolaisperheen 17-vuotias esikoinen, on luopunut uskosta, käy tansseissa ja juoksee poikien perässä. Hän rakastaa kymmenen vuotta vanhempaa Hannua, ja suhteesta saa alkunsa ei-toivottu raskaus. Seija aikoo kuitenkin pitää lapsen. Hannu puolestaan on hulivili, jota ei sitoutuminen kiinnosta, ja hän näyttäytyy tai soittaa hyvin harvoin, mutta ehtii kyllä kuskailla valkoisella Chevroletillaan jotain vaaleaa naista.

Kotona perheen äidillä ja sisaruksilla on hyvät välit, mutta isä on ankara ja pelottava. Hän on lakannut puhumasta Seijalle, kun tämä luopui uskosta, ja mykkäkoulu on kestänyt jo vuosien ajan. Seija välttelee parhaansa mukaan isäänsä, ja koko perhe pyrkii salaamaan tytön raskauden isältä niin pitkään kuin vain mahdollista.

Isä, joka ei ymmärrä, miksi Seija ei ole hakenut emäntäkoulun jälkeen mihinkään opiskelemaan, pilkkaa tytärtä laiskottelijaksi, vaikka tämä tekee kotitöitä siinä missä muutkin. Toisaalta Seija kyllä onkin kiinnostuneempi lukemisesta ja runojen kirjoittamisesta kuin perunoiden kuorimisesta.

Seijalla on kirjan nimen mukaisesti koti koivun alla: hän saa kesän ajan asua koivun alle parkkeeratussa asuntovaunussa, josta hän saa rauhassa lähteä yöjuoksuilleen ja tulla kotiin muita herättämättä. Siellä hän ikävöi Hannua ja miettii omaa ja lapsensa tulevaisuutta: mihin he tästä lähtevät? Kun syksy tulee, ei asuntovaunuelämääkään voi enää jatkaa. Onko hänelle sijaa isänsä kodissa aviottoman lapsen kanssa?

Vaikka kirja käsittelee monia kipeitä teemoja vahinkoraskaudesta ja saavuttamattoman miehen perään itkemisestä vaikeaan isäsuhteeseen ja ankaraan uskonyhteisöön, Leinonen kirjoittaa niin kauniisti ja lämmöllä, että aivan rakastuin tähän tarinaan. Vastapainona kaikelle tuolle murheelliselle on Kainuun kesä, leppoisa ja luonnonläheinen maalaiselämä sekä perheen äidin ja lasten hyvät keskinäiset välit. Kirjassa leivotaan yhdessä, saunotaan, uidaan, paistetaan lettuja ja - katsotaan isän tietämättä Seijan vaunuun salakuljetettua televisiota.

Myös ajankuvasta nautin. Eletään aikaa, jolloin presidentti Kekkosen terveydentilaa arvaillaan, televisiosta katsotaan Dallasia ja Ritari Ässää ja C-kasetilta kuunnellaan vaikkapa Rauli Badding Somerjokea: "Hannulta unohtunut kasetti raksahtelee ennen kuin pääsee vauhtiin. Kun mä sinut kohtasin, oli ilta ihanin, ihanin, ihanin... Rauli Badding alkaa jankuttaa ja sitten kuuluu rätinää, kun kasetin nauha rullautuu soittimeen." Koska muistan nuo ajat itsekin, on ihanan nostalgiasta lukea sinne sijoittuva romaani.

Kaikin puolin Koti koivun alla on siis ihanaa kesälukemista, vaikka varmasti sellaiselle lukijalle, jolle nuo kirjan kipeät aiheet ovat omakohtaista kokemusta, tarina ei ole pelkästään kevyttä nautiskelua. Kuitenkin Leinonen osaa kertoa tämän kaiken hyvin kauniisti, kuten jo edellä sanoin. Onhan taustalla kuitenkin Suomen suloinen suvi valoisine kesäöineen.

Jännitys tiivistyy, mitä pitemmälle tarina etenee: missä vaiheessa isälle selviää Seijan raskaus, miten hän reagoi ja mitä sitten tapahtuu? Tätä itse odotin henkeäni pidätellen.

Onneksi on kuitenkin niitäkin ihmisiä, jotka eivät tuomitse teiniäitiä, vaan ovat valmiita ojentamaan auttavan kätensä. Syksyn tullen  palapelin palaset alkavat osua kohdalleen, ja Seijalle löydetään sopiva ratkaisu uuden elämän alkuun.

Kaiken kaikkiaan kirjasta jäi itselleni lämmin ja toiveikas mieli. Surullisimpana koin Seijan rakkauden Hannua kohtaan, jolta ei tippunut vastarakkautta sen enempää kuin välittämistä omasta tulevasta lapsesta, vaan joka käyttäytyi kuin... sanonko mikä?! No, sen voit itse lukea.

Vanhoillislestadiolaisuutta käsittelevistä romaaneista kiinnostuneille Koti koivun alla on myös aivan ehdotonta luettavaa. Se on mielestäni vähintään yhtä hieno teos kuin Pauliina Rauhalan Taivaslaulu, vaikka kysymyksessä on tietenkin kaksi erilaista kirjailijaa ja kirjaa, enkä siksi ala heitä sen kummemmin vertailla.

Myös Kainuun murre värittää mukavasti tätä tarinaa, ja sitäkin oli nautinnollista lukea.

Loppuun ote siitä minut niin lumonneesta luonnon ja kesän kuvauksesta. Tässä kohdassa Seija pujahtaa asuntovaunun ovesta heinäkuun hämärään yöhön, ja vaunun takaisesta "pajukosta... kuuluu kuovi-isän vienoja kutsuhuutoja, kun se paimentaa kävelemään opettelevia poikasiaan etenemään pajukon suojista päivällä niitetylle pihanurmikolle ja sieltä taas turvaan pensaikon suojiin."

Seija menee talon taakse purosaunalle, peseytyy siellä ja:

"Hän istuu jakkaralla pienen saunanikkunan edessä ja katsoo saunan ympärillä kohoavaa lapsuuden angervometsää, joka on jo vuosia sitten kutistunut polvenkorkuiseksi kasvustoksi. Mutta saunan nurkalla keskikesän vaimeana virtaava puro soittelee samaa lempeää säveltä kuin aina ennenkin, ja Seija toivoo, että kuulisi sen laulun aina.
  Kun hän palaa vaunulle, aurinko alkaa nousta kuusimetsän takaa ja maantien sora rahisee tansseista palaavien autojen pyörien alla. Silloin hänen mieleensä puikahtaa runo, sen ensimmäinen rivi ja heti perään toinen. Aurinkoa, oranssinmakuista, / pilvikädet kannattelevat."

Tässä oiva kirja kesäisiin lukuhetkiin!

Karisto Oy 2018, 244 sivua
Kansi: Satu Ketola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön roskapostikommenttien estämiseksi.