lauantai 12. toukokuuta 2018

Nina Rousu: Joko ollaan perillä?

Joihinkin kirjoihin rakastuu heti ensimmäisellä sivulla ja vain nauttii täysillä joka rivistä alusta loppuun. Nina Rousun vauhdikas, värikäs, hauska ja koskettava Joko ollaan perillä? kuului kohdallani näihin kirjoihin. Hänen kuvaileva tekstinsä tempasi minut heti mukaansa seikkailuihin ympäri maailmaa.

Nina Rousu oli torniolaistyttö, joka tiesi, että näin kylmään paikkaan hän ei jää. Hän lähtikin jo nuorena maailmalle, ensin au pairiksi Dallasiin, USA:han. Siitä alkoivat hänen riemunkirjavat seikkailunsa kaikissa maanosissa. Kommelluksia ei niistä ole puuttunut. Jo au pair -vuotena hänet pidätettiin - eikä se kerta jäänyt viimeiseksi. Vaikka hän ei tehnyt mitään pahaa, hänelle vain aina sattui ja tapahtui. Hän kertoo tästä kaikesta niin riemastuttavasti, että tähän kirjaan on vain pakko rakastua. Komediaa ei Rousun elämästä puutu, mutta kyllä traagisiakin kokemuksia tulee vastaan.

Rousu yritti sopeutua suomalaiseen työelämään ja arkiseen rutiiniin, mutta levottomuus vaivasi. Britannian ja Tanskan jälkeen Rousu löysikin itsensä mosambikilaisesta slummista, jossa hänen ja muun tiimin tehtävänä oli AIDS-valistus. Siellä näki sitä todellista hätää ja kurjuutta.

Mutta matka jatkui uudestaan ja uudestaan, koska aina se parempi elämä ja onni odotti jossain muualla, eikä levoton sielu ollut koskaan perillä. Seurasi baarimikon ja sukellusopettajan töitä - vähän työttömyyttäkin - ja aina uusia maita ja maanosia: Egypti, Dominikaaninen tasavalta, Oman... Jossain vaiheessa Rousu ihmetteli tulevaisuuttaan myös Australiassa - ja erinäisten vaihdeiden kautta hän päätyi taas Afrikkaan: Ugandaan ja Keniaan.

Tässä maistiaisiksi ote elämästä Ugandassa:

"... laitan silmät ristissä itselleni munakasta aamiaiseksi. Kun rikon munan pannulle, sisältä paljastuu kuitenkin jonkinlainen kananmunan ja pikkutipun välimuoto, joka jää kauhukseni tirisemään pannulle. Omeletti jää syömättä ja lupaan kanoille, että ne saavat pitää munansa, minä ostan omani tästä edespäin naapurustoon äsken avatusta 24h supermarketista.

Supermarketista löydän kananmunapaketin, jonka kannessa lukee 'Uskomattoman keltaiset keltuaiset'. Kyllä vain, verrattuna niihin tavallisiin ugandalaisiin supermarketin muniin, joiden keltuainen on jostain syystä harmaan valkoinen. En ole ihan varma, millä ugandalaiset kanat ruokitaan kummassakin tapauksessa.

Kun kävelen vähän pidemmälle supermarketin käytävää, huomaan, että paikallinen wc-paperin valmistaja on aloittanut uuden mainoskampanjan. Tutun paperin kääreessä lukee nyt '100%:sta wc-paperia!' Kaikkein paras mainoslausahdus löytyy kuitenkin vauvoille tarkoitetun riisipakkauksen kyljestä: 'Ei sisällä hiekkaa!' Hyvät naiset ja herrat, tätä ei saa Euroopasta!"

Matkan varrella löytyi myös se prinssi, jonka kanssa saduissakin aina eletään "onnellisina elämänsä loppuun asti". Rousua aina lapsena harmitti, ettei saduissa koskaan kerrottu, millaista se onnellinen loppuelämä sitten oli. Siksi hän itse kertoo myös siitä: miten entinen rantapummi on yllättäen diplomaatin vaimo ja millaista on, kun unelma äitiydestä toteutuu. Entä ollaanko lopulta perillä, missä se "perillä" sijaitsee ja millaista siellä sitten on?

Unelmaelämässäkin on lopulta omat ongelmansa, eikä äitiys varsinkaan ole helppoa, mutta rakkauden voimalla jaksaa eteenpäin. Jatkuva maasta toiseen muuttaminenkin voi lopulta alkaa väsyttää, mutta diplomaattiperheessä siitä ei enää päätetäkään itse, koska komennukset eri maihin kestävät vain muutaman vuoden.

Itse levottomana sieluna, joka ei (enää) pääse mihinkään, vaikka haluaisi, nautin kun saan lukea jotain tällaista ja paeta omaa paikalleen juuttunutta elämääni sinne jonnekin kauas horisontin taakse, jossa "kaikki on aina paremmin"! Tuttu tunne on itsellenikin tämä:

"Lähteminen tuntuu hyvältä, niin kuin aina. Horisontissa siintää jotain uutta, vatsanpohjalla räpyttelee siipiään lupaus jännittävästä seikkailusta. Taakseen voi jättää kaiken tylsän ja ikävän, kaiken mitä ei saanut toimimaan. Se on parasta lähtemisessä, omien vikojensa unohtaminen, itsensä uudelleen keksiminen. Kun kone laskeutuu, voin olla kuka vaan, joku ihan uusi, parempi minä. Sellainen, joka ei hölmöile ja parantaa maailman."

Jos kaipaat hauskaa luettavaa seikkailuista maailmalla, tämä on sinun kirjasi! Erityisesti Afrikasta Rousu kertoo paljon, joten Afrikan ystäville tämä kirja on unelma. Lisäksi äitiyden uuvuttamalle, huonoksi äidiksi itsensä kokevalle teos tarjoaa loistavaa vertaistukea - tosin ne pienten lasten uupuneet äidit eivät tietysti ehdi lukea...

Minulle tästä tuli heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien yksi lempikirjoistani, jonka varmasti luen vielä uudestaankin, kunhan tarpeeksi aikaa on kulunut. Ihana kirja! Kiitos, Nina Rousu!

Lämmin kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Myllylahti Oy 2018, 344 sivua
Kansi: Satu Kontinen

P. S. Rousun kirjasta tulee mieleen lempirunoilijani Fernando Pessoan sanat:

"Kannan sydämessäni
kuin täyteen ahdetussa arkussa joka ei mene kiinni
kaikkia paikkoja joissa olen ollut,
kaikkia satamia joihin saavuin,
kaikkia maisemia jotka näin hytinikkunoista,
tai laivankansilta, uneksien,
ja kaiken sen paljous on niin vähän
siihen nähden mitä haluan."

2 kommenttia:

  1. Kiitos kirjan hyvästä esittelystä. Kirja alkoi todella kiinnostamaan, varmaan sopivaa kesälomalukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa! Kun olet kiinnostunut Afrikasta, tämä sopii siksikin sinulle, ja on myös todella sopivaa kesälomalukemista. Minusta aivan ihana kirja.

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön roskapostikommenttien estämiseksi.