lauantai 19. toukokuuta 2018

2-vuotias blogi & kirja-arvonta!

Perustin tämän blogin 16.5.2016, ja siitä muutaman päivän kuluttua eli 19.5. tein ensimmäisen kirja-arvion, josta tulee siis tänään kuluneeksi kaksi vuotta. Sekä minä että blogi olemme kyllä olleet hyvin ailahtelevia. Joinain kuukausina luen ja bloggaan koko ajan, joskus taas hyvin vähän, ja esimerkiksi viime kesänä oli usean kuukauden taukokin. Myös blogin nimeä olen muutellut mennen tullen ja lopettamistakin suunnitellut silloin tällöin. Tämä ei myöskään ole ensimmäinen kirjablogini. Sitä ensimmäistä olin pitänyt Wordpressissä puoli vuotta, kunnes päätin siirtyä tänne Bloggeriin. Bloggaajana olen siis 2,5-vuotias.

Ajoittaisista lopettamisajatuksistakin huolimatta kirjat ja bloggaaminen ovat kuitenkin niin koukuttava yhdistelmä, että eihän tästä malta luopua! Joten eiköhän tämä blogi jatku vielä tästä eteenpäinkin.

Blogini synttärien kunniaksi arvon kolme kirjaa: Joel Haahtelan romaanin Tähtikirkas, lumivalkea, chileläisen Alejandro Zambran viime vuonna suomeksi ilmestyneen romaanin Kotiinpaluun tapoja ja Terhi Rannelan tänä vuonna ilmestyneen matkapäiväkirjan Kesyt kaipaavat, villit lentävät. Zambran romaanista olen kirjoittanut täällä ja Rannelan matkakirjasta täällä. Haahtelan kirjasta en ole blogannut.
Osallistu kommentoimalla, minkä kirjan tai kirjojen arvontaan haluat osallistua, ja kerrothan myös, mistä sinut saa kiinni, jos voitat. Osallistua voi joko täällä blogissa tai Instagramissa (jossa olen nimellä @kirjarakkautta) tai molemmissa. Facebook-sivua blogilla ei ole tällä hetkellä (voi olla joskus myöhemmin, mutta tähän arvontaan ei nyt voi sitä kautta osallistua).

Suoritan arvonnan ensi perjantaina 25.5.2018 klo 12, paitsi jos sillä hetkellä on jotain "force majeur" -tyyppistä estettä - siinä tapauksessa pyrin kuitenkin suorittamaan arvonnan heti kun voin. Onnea matkaan, ja toivottavasti kirjoista löytyy mieleinen vaihtoehto! Kaikkienkin arvontaan voi siis osallistua. Mutta samalle henkilölle en anna kuin yhden arpavoiton, että jää muillekin jotain :) Voihan olla, että täällä blogissa osallistujia ei tule kovin paljon, mutta tiedän, että Instagramissa heitä kyllä yleensä tulee.

Lämmin kiitos kaikille blogini lukijoille kuluneista vuosista! Teidän toistenkin kirjablogeja (ja muita blogeja) on ollut ilo seurata!

EDIT 25.5.2018: Kirja-arvonta on suoritettu, ja voittajien nimet (eli nimimerkit) julkaisin erillisessä postauksessa. Olen myös ottanut heihin yhteyttä. Kiitos kaikille osallistuneille ja onnea voittajille!

25 kommenttia:

  1. Eniten kiinnostaisi Terhi Rannelan Kesyt kaipaavat, villit lentävät -kirja, joten osallistun sen arvontaan.

    Jannnapee(a)outlook.com

    Onnea blogille vuosista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja tervetuloa mukaan arvontaan!

      Poista
  2. Onnittelut 2 vuoden syntymäpäivistä. Aurinkoa ja lukuiloa blogillesi. En osallistu tällä kertaa arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aurinkoa myös sinun kesääsi ja lukuiloa!

      Poista
  3. Onnittelut! Osallistuisin Joel Haahtelan kirjan arvontaan, sillä en ole vielä lukenut häneltä mitään. :o Kiitos arvonnasta!
    astuvan.akka (at) yahoo.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja onnea arvontaan!

      Poista
  4. Onnea kahdesta vuodesta. Tällä kertaa en osallistu arvontaan :)

    VastaaPoista
  5. Onnea blogille! :) Osallistuisin mielelläni kaikkien kirjojen arvontaan, en ole näitä lukenut :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! Olet mukana kaikkien kirjojen arvonnassa :)

      Poista
  6. Onnea 2-vuotiaalle! Kotiinpaluun tapoja on yöperhosen lailla lepattelva kelpo kudelma, kiinnostava ja edukseen poikkeava teos.
    En osallistu arvontaan, mutta toivotan kiintoisaa jatkoa blogitaipaleellesi sekä heleätä helluntaita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja mukanaolosta blogitaipaleellani! Kotiinpaluun tapoja on tosiaan hieno teos. Helluntai menikin jo, mutta aurinkoa alkavaan viikkoosi! :)

      Poista
  7. Onnea kahdesta blogivuodesta! :) Ja lukuisia tulevia vuosia!
    En osallistu arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos onnitteluista sinulle! :)

      Poista
  8. onnea :) osallistun kaikkien kirjojen arvontaan.
    mariaheinonen1@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olet mukana kaikkien kirjojen arvonnassa.

      Poista
  9. Mukana kaikkien arvonnassa! :) tiia96@luukku.com

    VastaaPoista
  10. Paljon onnea blogille! :)
    Kaikki mainitut kirjat kiinnostaa, eli mukana kaikkien arvonnassa!
    ruskarouva85@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Olet mukana kaikkien arvonnassa.

      Poista
  11. Paljon onnea 2-vuotiaalle!! Yhtäkään noista kirjoista en ole lukenut, joten osallistun kaikkien arvontaan.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan arpaonnea sinulle!

      Poista
  12. Onnittelut 2-vuotiaalle! Osallistun Terhi Rannelan Kesyt kaipaavat, villit lentävät -kirjan arvontaan :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Olet mukana Rannelan kirjan arvonnassa.

      Poista
  13. ARVONTA SUORITETTU! Onnea voittajille, jotka ovat Klaara, @puhunen ja @paivikettu (joista jälkimmäiset kaksi osallistuivat Instagramissa). Erillisessä postauksessa aiheesta enemmän.

    Kiitos kaikille mukanaolosta!

    VastaaPoista