Matthew C. Harrison: Kirja ilosta

Suomentanut Kirsi Nisula 

Matthew C. Harrison on amerikkalainen teologi, jolle eräs ystävä ehdotti, että hän kirjoittaisi kirjan ilosta. Harrison ei aluksi innostunut asiasta. Kun hän sitten alkoi tutkia niin Raamattua kuin monia muitakin tekstejä (Augustinusta, Lutheria, C. S. Lewisia ja monia muita), ällistyksekseen hän löysi iloa kaikkialta - ja huomasi itsekin täyttyvänsä ilolla. 

Niinpä Harrison jakaa kirjassaan meille aimo annoksen ilonaiheita. Niistä tärkeimpänä ilo Kristuksesta ja pelastuksen ilo. Jopa katumuksen ilo, kuten erään luvun otsikko kuuluu. Harrison lainaa Lutherin sanoja: Älkää hukatko aikaa kiistämällä syntejänne. Kun ihminen ei puolustele syntejään, vaan suostuu tunnustamaan ne, hän saa kokea myös anteeksiantamuksen iloa. 

Tärkeintähän ei ole etsiä iloa, vaan Kristusta, kuten Harrison toteaa heti ensimmäisessä luvussa: 

Salaisuus on tässä: Jos tavoittelemme iloa sen itsensä vuoksi, emme sitä löydä. Jos etsimme Jeesusta,  ilo ympäröi ja hukuttaa meidät aivan yllättäen. 

Kirja lähestyy sitten iloa - ja samalla uskoa ja koko elämää - monesta eri näkökulmasta. On ilo uskovien yhteydestä, avioliitosta, perheestä, huumorista, jumalanpalveluksesta, elämästä, heikkoudesta, lähetystehtävästä, antamisesta - ja paljosta muusta. Harrison on omistanut yhden luvun myös ilolle luterilaisuudesta, onhan hän luterilaisen Missouri-synodin johtaja. 

Luvussa Ilo omasta heikkoudestamme Harrison käsittelee lohdullisesti sitä, miten Jeesus saattaa valmistella jotain parempaa silloin, kun hän ei tunnu vastaavan rukouksiimme, vaan vaikenee ja tuntuu välinpitämättömältä. Kuten silloin, kun viivytteli ja antoi Lasaruksen kuolla, vaikka olisi kyllä pystynyt estämään sen. Valitusvirsien sanoin Herra ei todellakaan iloitse siitä, että kurittaa ihmistä, ja Jeesuskin itki yhdessä Lasarusta surevien kanssa. Kuitenkin hän myös iloitsi, koska tiesi jo sen, mitä oli tulossa, sen mitä ihmiset eivät siinä tilanteessa pystyneet näkemään: 

Kreikankielen sanajärjestys on järkyttävän yksiselitteinen: "Lasarus on kuollut ja minä iloitsen - tunnen sisälläni syvää iloa - niin, että te voitte uskoa, koska minä en ollut paikalla." -- Jeesus torjuu avunpyynnöt aivan kuin ei välittäisi, mutta todellisuudessa hänen mielessään on suurempi ilo niille, jotka jaksavat anoa armoa. 

Heikkoina me olemme myös lähetystehtävän edessä - niin kuin jo Raamatun henkilöt olivat. Silloinkin heikkous ja ilo kulkivat käsi kädessä: 

Mitä syvempiä heikkoudet ja puutteet ovat, sitä syvempää on ilo. Abraham esitellään evankeliumeissa suurena uskon isänä, mutta hän epäonnistuu surkeasti kun pitäisi tehdä tärkeitä päätöksiä. Mooses on Jumalan kansan suuri johtaja, jolla kuitenkin on omat heikkoutensa. David kyllä kaataa Goljatin, mutta psalmeja hän kykenee kirjoittamaan uskovien lohduksi ainoastaan valtavien epäonnistumistensa ja heikkouksiensa tähden. 

Jokaisen luvun lopussa on kysymyksiä pohdittaviksi, ja ajattelemisen aiheeksi Harrison jakaa sitaatteja muilta kirjoittajilta, kuten Lutherilta, Bonhoefferilta ja C. F. W. Waltherilta. Hyviä ajatuksia niissäkin. 

Kirjan lopussa on vielä Yhdeksänkymmentä päivää iloa ilon perään eli Raamatun tekstejä ja rukouksia joka päivälle tuhkakeskiviikosta helluntaihin. Eli pian niitä voisikin jo alkaa käydä läpi. Mutta yhtä hyvin niitä voi lukea koska tahansa muulloinkin. 

Harrison ei lähde jakamaan mitään seitsemää askelta onneen tai kymmentä varmaa tapaa saada iloa elämäänsä, ja hyvä niin. Sen sijaan hän antaa paljon ajattelemisen aihetta ja tahtoo kääntää lukijan katseen ensisijaisesti Kristukseen. 

Perussanoma 2017 

208 sivua 

Alkuteos: A Little Book on Joy (2009) 

Kysymyksiä pohdiskeltavaksi: John T. Pless 

Kansi: Susan Seppälä 

Kirjasta on blogannut myös Reijo Telaranta.