Kun Jatta ja Pauli kaiken lisäksi pyörivät paikallisissa seurapiireissä, jatkuvasti tulee tilanteita, joissa alkoholia on vaikea välttää. Kirjoittamattoman säännön mukaan juhlissa pitää juoda reilusti, mutta ei saa humaltua. Se on häpeällistä:
Paulin sydän tykytti rajusti ja hänen oli yhä uudelleen nieleskeltävä tyhjää. Hän tuijotti Jattaa eikä ollut pariin tuntiin uskaltanut juoda muuta kuin tonicvettä.
Jatta oli humalassa. Ei hilpeässä hiprakassa vaan raskaassa humalatilassa, jossa piirteet muuttuvat turpeiksi, katse harhailee ja liikkeet ovat holtittomat. Ne huomasivat sen, kaikki huomasivat. Miten se noin äkkiä kävi? Vai... Pauli epäröi. Oliko Jatta juonut etukäteen muutakin kuin cocktailin, jossa ei ollut rommia nimeksikään?
Vaimostaan huolestunut Pauli järjestää Jatan psykiatrille, joka yrittää tapaamisissa saada Jattaa avautumaan, mutta tämä ei halua puhua. Omassa mielessään hän sen sijaan joutuu kohtaamaan kaikkea sitä, mitä niin epätoivoisesti yrittää paeta. Jatan muistojen kautta lukijalle alkaa selvitä, ettei kaikki sittenkään ole niin hyvin kuin päälle päin näyttää. Myös nykyhetkessä on monenlaista ahdistavaa, kuten tyhjyyden tunnetta, elämään pettymistä ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa.
Pikkukaupungissa asuminen vain pahentaa tilannetta; siellä kun olisi pystyttävä pitämään yllä onnistuneen ja ongelmattoman ihmisen julkisivua, etteivät ihmiset juoruaisi. Mutta alkoholismia ei pysty loputtomiin salailemaan. Humalainen Jatta nolaa itsensä sosiaalisissa tilanteissa, tai vähintään ihmiset haistavat alkoholin hänen hengityksessään ja saavat tästä kaikesta vettä myllyynsä:
Niin se oli. Ne puhuivat hänestäkin, ne puhuivat aina. Eivät koskaan kirjasta jonka olivat lukeneet tai Afganistanin tilanteesta tai kaataako MTK hallituksen, vaan aina ihmisistä. Niistä jotka olivat läsnä ja niistä jotka eivät olleet. Kiihkeästi odottaen, että jollekulle kävisi huonosti. Konkurssi. Perheriita. Itsemurha. Jattaa alkoi itkettää.
Maalla asuvana en kai koskaan lakkaa hämmästelemästä tuota, että monesti kun ihmiset täällä tapaavat toisiaan, he eivät puhu omista asioistaan, vaan aivan loputtomasti toisten asioista. Se on tietysti turvallista; sillä tavalla kukaan ei ehdi tulla kyselemään juoruilijan omasta elämästä. Ehkä hän siten yrittää pitää omat luurankonsa kaapissa.
Teos on hyvin todentuntuinen ja koskettava. Illoinen kuvaa yhä pahemmaksi kehittyvää tilannetta taitavasti sekä Jatan itsensä että Paulin kannalta. Miten alkoholisti itse kärsii, miten perheenjäsenet kärsivät - myös äidin alkoholismin hiljaiseksi ja yksinäiseksi muuttama Jaana-tytär. Vaikka hän jää kirjassa hiukan taustalle, kun isänkin aika menee äitiä holhotessa, silti aina kun Jaana mainitaan, käy hyvin selväksi se, miten rankkaa hänellä on.
Sekä Jatan, Paulin että Jaanan tunteisiin on helppo eläytyä; heidän jokaisen näkökulman ymmärtää. Myös Jatan oman masennuksen ja ahdistuksen, joka aina vain pahenee. Alkoholismi on järkyttävä sairaus, joka aiheuttaa kärsimystä niin alkoholistille itselleen kuin hänen läheisilleen. Tässä kirjassa tulevat hienosti esiin nämä molemmat näkökulmat. Jatta syöksyy yhä syvemmälle - ja perheenjäsenet siinä mukana.
Saako kukaan tai mikään Jatan syöksykierrettä pysäytettyä? Onnistuuko hän yrityksissään pysyä raittiina?
Iltapäivällä tuli levottomuus on vaikuttava ja pysäyttävä romaani, mutta niille, joiden lähipiirissä on alkoholismia, se voi olla rankka lukuelämys.
Suuri Suomalainen Kirjakerho 1981
1. painos Tammi 1980
223 sivua
Päällys: Lea Honka-Rentola
Muissa blogeissa:
Löysitpä taas kiinnostavan kirjan, jonka aihepiiri on kyllä itselleni aikamoisen vieras, mutta juuri siksi kiinnostava. Illoisen kirjoja en ole lukenut, mutta muistan, että asuessani Uudessakaupungissa 80-luvun lopulla, hänestä kirjoitettiin lehdissä äkillisen poismenonsa ja varmasti kirjallisten ansioidenkin vuoksi.
VastaaPoistaVai on hän kuollut jo niin kauan sitten. Ties vaikka kirjan nimetön pikkukaupunkikin olisi ollut juuri Uusikaupunki, koska se oli suht lähellä Turkua, ja autotehdaskin mainittiin kerran.
PoistaVieraistakin aihepiireistä on kiinnostavaa lukea. Siinä aina oppii uutta. Lukeminen avartaa, antaa uusia näkökulmia ja auttaa eläytymään erilaisten ihmisten tunteisiin ja tilanteisiin.
On aina mukavaa, kun vähän vanhemmastakin kirjallisuudesta kirjoitetaan! Tässä kuulostaa olevan osuva kuvaus Suomessa niin yleisestä riippuvuussairaudesta.
VastaaPoistaOsuva kuvaus on, ja hyvä että tästäkin aiheesta on kirjoitettu.
PoistaAlkoholismi on ikävää ja se on hyvin yleistä. Muutaman kirjan olen lukenut blogiaikana juomisesta esim. Alex Schulman on kirjoittanut äitinsä alkoholismista teoksessa Unohda minut.
VastaaPoistaSchulmanilla onkin kiinnostavia kirjoja. Pitäisi joskus tutustua niihin.
PoistaMielenkiintoista, että vaihteeksi on kirjoitettu naisen alkoholismista. Aihe on minulle vähän turhan omakohtainen, joten en usko että tätä kirjaa viitsin lukea, vaikka periaatteessa voisi kiinnostaa. En pelkää sinänsä aiheen rankkuutta, vaan enemmänkin sitä, että peilaisin kaikkea vain omiin kokemuksiini (olen varttunut perheessä, jossa molemmat vanhemmat joivat) ja se voi alkaa ärsyttää (kun eivät varmasti ole samoja kuin kirjassa). Niin minulle kävi tuon kommenteissa mainitun Schulmanin kirjan kanssa.
VastaaPoistaHuh, sinulla on ollut rankat kokemukset. Ne ovat varmasti erilaisia kuin tässä kirjassa, ainakin siinä mielessä, että tässä vain toinen puolisoista joi ja toinen oli se, joka joutui koko ajan huolehtimaan. Harmi ettei Schulmanin kirja kolahtanut, mutta se ei nähtävästi ollut sinun kirjasi.
PoistaSe on hyvä että on kirjoitettu tällainen kirja,
VastaaPoistakoska alkoholismi on sairaus ja monissa kodeissa ongelma.
Tämä on tosiaan monille arkea joko alkoholistina tai läheisenä. Hyvän romaanin Illoinen kirjoitti tästä aiheesta.
Poista