Suomentanut Veijo Kiuru
Norjalainen toimittaja Åsne Seierstad vietti vuonna 2003 satayksi päivää Irakin pääkaupungissa Bagdadissa, jossa hän raportoi Irakin sodasta. Seierstadin Bagdadissa viettämiin päiviin kuului aika ennen sotaa, sodan aikana ja sen jälkeen. Kaikista näistä hän kertoo kirjassaan.
Kirja kertoo kaikesta siitä, mistä uutiset eivät kerro: millaista sotakirjeenvaihtajan työ on todellisuudessa, kulissien takana. Seierstad oli tuolloin jo kokenut sotakirjeenvaihtaja, mutta Irakissa olosuhteet olivat poikkeuksellisen vaikeat ja vaaralliset.
Tässä Seierstad on suorassa lähetyksessä:
Kerron, mitä näen. Jyrinä ja räjähdykset kuuluvat studioon puhelimen kautta. Räjähdykset saavat valtavan betonihotellin vavahtelemaan ja ikkunat tärisemään. Pamahtaa, minä puhun, pamahtaa taas, ja sen jälkeen "kiitos, Åsne Seierstad, Bagdad". Yhteys katkeaa. Hyökkäys kiivastuu minuutti minuutilta. -- Katkaistuani yhteyden jään makaamaan lattialle. Tällaista on siis olla pommituksen keskellä. Kädet ovat nyrkissä, käsivarret jännittyneinä, silmät tuijottavat huoneeseen mitään varsinaisesti näkemättä. Tilanne on vakava.
Seierstad kertoo tapaamistaan ihmisistä ja kuvaa irakilaisen yhteiskunnan jännitteitä. Elettiin Saddam Husseinin diktatuurissa; ihmiset olivat oppineet pelkäämään toisiaan, eivätkä useimmat uskaltaneet puhua toimittajalle kuin Saddamin propagandaa. Parista väärästä sanasta saattoi joutua vankilaan tai kadota ikuisiksi ajoiksi. Vain jotkut harvat puhuivat Seierstadille suoraan, mutta sodan jälkeen avoimuus lisääntyi.
Opin kirjasta paljon uutta Irakista. Kiinnostava tieto oli esimerkiksi se, että perinteisesti irakilaisia oli pidetty Lähi-idän tiedonhaluisimpana kansana, ja aina 1980-luvulla alkaneisiin sotiin Irakissa oli arabimaailman korkeimmin koulutettu väestö. Mutta nyt kun Seierstad kävi perjantaisin paikallisella kirjatorilla, siellä ihmiset myivät sydän verta vuotaen rakkaita kirjojaan saadakseen edes vähän rahaa ruokaan ja lääkkeisiin.
Seierstadilla oli tapana käydä myös eräässä teehuoneessa, jossa taiteilijat kokoontuivat, mutta nämäkin joutuivat varomaan sanojaan, koska teehuoneissa oli aina vakoojia. Ja kun muissa arabimaissa toimittaja olisi heti kutsuttu ihmisten koteihin, Irakissa ei oltu näin välittömiä, koska kaikki pelkäsivät. Ajan mittaan Seierstad pääsi kuitenkin vierailemaan myös kodeissa.
Sota oli jotain todella hirvittävää, ja siviiliuhreja tuli paljon, vaikka oli väitetty, ettei niitä tulisi. Seierstad joutui näkemään niin järkyttäviä ruumiita, ettei sellaisia pysty koskaan unohtamaan. Eivätkä länsimaiset toimittajat olleet turvassa itsekään. Hekin joutuivat tulilinjalle.
101 päivää kuvaa kiinnostavasti toimittajan työtä vaarallisissa oloissa, sotaa, irakilaista yhteiskuntaa ja monia paikallisia ihmisiä, joita Åsne Seierstad haastatteli tai muuten tapasi. Raskasta luettavaa tällainen kirja kuitenkin on, joten lukeminen eteni hitaasti. Seuraavaksi täytyykin lukea jotain kevyempää. Mutta jos aihe kiinnostaa, kirja on todella hyvä ja lukemisen arvoinen.
WSOY 2004
307 sivua
Alkuteos Hundre og én dag 2003
Päällys M. Hankama
Kirjasta on blogannut myös Kattona taivas.
Kiitos esittelystä, tämä on uusi tuttavuus minulle. Tärkeä aihe!
VastaaPoistaTärkeä aihe tosiaan, ja kirjasta saa paljon tietoa. Seierstadilla on muutenkin kiinnostavia kirjoja työkohteistaan. Kabulin kirjakauppiaan olen jo kauan aikonut lukea uudestaan, ja näköjään hän on kirjoittanut myös kirjan Groznyin enkelit; sellaisesta en muista ennen kuulleeni, mutta senkin voisi joskus lukea.
PoistaKiinnostavaa kuulla tuosta, että Irakissa koulutusta on pidetty suuressa arvossa.
VastaaPoistaLuin Seierstadin Kabulin kirjakauppiaan muutama vuosi sitten, ja tuntemukset siitä olivat vähän kahtalaisia: toisaalta kirja oli kiinnostava, toisaalta se oli ahdistava, ja pohdin myös sitä, miten Seierstad oli saanut tietää kaikista kirjan asioista (hänhän ei varmaan osannut maan kieltä, ja monissa kirjan tapahtumissa hän ei ollut ollenkaan mukana). Muistelen myös lukeneeni, että jotkut kirjassa esiintyneet henkilöt olisivat kiistäneet kirjan tapahtumien todenperäisyyden (monethan joutuvat kirjassa aika huonoon valoon), eli nyt en ole varma miten suhtautua kirjaan. Joka tapauksessa Seierstad on rohkea toimittaja, hän kirjoittaa hyvin, ja pitäisi tietää enemmän tuosta Kabulin kirjakauppiaan tapauksesta ennen kuin siitä voi sanoa mitään varmaa.
Minulla on Kabulin kirjakauppias juuri melkein lopussa, ja aion blogata siitä tänään. Muistan kyllä sen kohun. Monissa kertomissaan tilanteissa Seierstad oli itse mukana, ja muusta hänelle kertoivat perheen englantia osaavat jäsenet, jotka myös tulkkasivat niitä, jotka eivät osanneet. Muun muassa tämän hän kertoo kirjan esipuheessa. Seierstad on niin arvostettu toimittaja, etten millään usko hänen keksineen tarinoita omasta päästään. Ehkä perhe ei vain tajunnut, että hän aikoo kertoa kirjassa aivan kaiken kuulemansa. Hänhän toki muutti henkilöiden nimet kirjaan, mutta nähtävästi se ei riittänyt.
Poista