No, voisihan näitä lukea vain yhden päivässä, mutta jumituin lopullisesti yhteen novelliin noin puolessavälissä, ja aikaa on jo mennyt sen verran, että palautan teoksen suosiolla kirjastoon. Vika ei kuitenkaan ole kirjassa, vaan minussa itsessäni.
Jos joku muu arvelee bosniahertsegovinalais-kroatialaisen Miljenko Jergovicin novellien lukemisen sujuvan paremmin, kannattaa ehdottomasti etsiä tämä kokoelma käsiinsä. Jergovic on itse syntynyt ja kasvanut Sarajevossa, mutta asuu nykyään Kroatian pääkaupungissa Zagrebissa, jonne muutti englanninkielisen wikipedian mukaan vuonna 1993. Olisiko hän ollut Bosnian kroaatteja - ehkäpä?
Jergovicin novelleista muodostuu mielenkiintoinen mosaiikki tai palapeli, jonka paloina ovat erilaiset ihmiset, heidän elämäntilanteensa ja pienet tai suuret asiat, joita heille tapahtuu. Ilmeisesti - ainakin puolikkaan kirjan perusteella - novellit kertovat lähinnä Bosnian sotaan liittyvistä vaiheista. Kuten esimerkiksi novellissa Kupla, jossa mies puhuu "tytöstään", joka on hänen autonsa eli kupla:
"Toukokuun toisena päivänä rupesi jyrisemään yhtä lailla taivaalla kuin maan päällä. Se alkoi puolilta päivin. Etsiydyin johonkin kellariin juotuani sitä ennen viimeisen Coca-Colani ennen sotaa. Sitä ennen olin ajellut vähän kaupungilla ja pysäköinyt kuplan parkkipaikalle. Räjähdykset eivät tuntuneet vaimenevan vielä yölläkään. Istuimme siinä loukossa jutellen keskenämme, joukko ihmisiä, jotka tapasivat ensimmäisen kerran. Satunnaisia ohikulkijoita, naisia palaamassa torilta, lapsia rullaluistimet jalassa. Siellä pimeän keskellä laukaukset tuntuivat epäilemättä vielä pelottavammilta, ja ajattelin että niiden loputtua ei ole enää mitään jäljellä. Päässäni pyöri koko ajan, kumpi tuhoutuisi ensin - taloni vai kuplani."
Mutta ihmisiä on monissa muissakin tilanteissa kuin pommisuojissa. On naapurukset, joiden välit ovat menneet kokonaan poikki omenavarkauden takia, ja nuoripari, jonka suhdetta tietty kaktus alkaa kuvastaa. On miehiä, jotka istuvat päivästä toiseen kantabaarissaan, ja ikuinen opiskelija, haaveileva tarinankertoja Zlaja, jota Jergovic kuvaa hauskasti:
"Koska dekadenssi ja laiskuus kulkevat tavallisesti käsi kädessä, Zlajastakin oli tullut hienokäytöksinen kahvilassaistuja, joka siemaili juomaansa hitaasti ja laati jatkuvasti suunnitelmia menestyäkseen elämässä, vaikka kaikki olivat aina täysin irti todellisuudesta."
Lopulta Zlaja lähtee sotaan pakoon Kroatian puolelle. Mutta:
"Zagrebissa oli mahdotonta rekonstruoida kadotettua unelmien maailmaa. Sen kahviloissa suunnitelmat vaikuttivat tyhjiltä ja yhdentekeviltä ja tuntuivat valheilta jo ennen kuin ne lausuttiin ääneen. Ei ollut niitäkään, jotka olisivat kuunnelleet nyökkäillen, naureskellen tai haukotellen. Ja jos oli, he kommunikoivat toisenlaisten koodien avulla, kokoontuivat toisissa kahviloissa ja heillä oli päähänpinttymiä, jotka luultavasti olivat hemmetin samanlaisia kuin Zlajalla, mutta heitä hänen ei onnistanut tavata."
Hauta-nimisessä novellissa selviää sekin, mistä kirjan nimi Sarajevolainen Marlboro juontaa juurensa.
Kroatialaisten ystävieni ansiosta entisen Jugoslavian alue kiinnostaa minua, ja pidin lukemistani novelleista. Siksi halusinkin blogata tästä kirjasta, vaikka se minulta kesken jäikin. Kukapa tietää - ehkä joskus vielä luen loputkin novellit?
Nyt elän toivossa, että Jergovicin Buick Rivera -nimisen romaanin lukeminen sujuisi minulta paremmin kuin tämän novellikokoelman kanssa kävi - sitten joskus, kun ehdin sen kimppuun. Se kyllä odottaa minua kärsivällisesti, koska se on minulla omassa hyllyssäni.
Kustannusosakeyhtiö Savukeidas 2017, 142 sivua
Alkuteos: Sarajevski Marlboro (1994)
Suomentanut Kari Klemelä
Graafinen suunnittelu: Ville Hytönen
(Kuvituksena olevan pienen herkkupalan sain jouluksi Kroatiasta. Se on nyt maistettu ja hyväksi havaittu. Se muistutti aika paljon suomalaista Kismet-suklaata.)
Kirjasta muualla: Tekstiluola, Kiiltomato, Hemulin kirjahylly ja Donna mobilen kirjat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti