Sergio Ramírez: Anteeksianto ja unohdus

On ilahduttavaa, että joskus suomennetaan kirjallisuutta jostain suomalaisittain tuntemattomammastakin maasta. Nicaragualainen Sergio Ramírez on merkittävimpiä keskiamerikkalaisia nykykirjailijoita; hän on julkaissut useita palkittuja novellikokoelmia ja romaaneja, joita on käännetty lähes 20 kielelle. Vuonna 2017 hänelle myönnettiin Cervantes-palkinto, joka on espanjankielisen kirjallisuuden tärkein huomionosoitus. Nämä tiedot käyvät ilmi tämän kirjan takakannesta ja kansilehdeltä.

Hyvä siis, että nyt Ramírez sai ensimmäisen suomennoksensa. Teokseen Anteeksianto ja unohdus on valittu yhteensä kymmenen novellia kolmesta espanjankielisestä kokoelmasta. Ne antavat monipuolisen kuvan Ramírezin kertojanlahjoista. On arkisia tilanteita ja toisaalla ripaus maagista realismia, on komediaa ja tragediaa, dramatiikkaa ja suuria tunteita.

Enimmäkseen ollaan Nicaraguassa, mutta kaksi novelleista sijoittuu Saksaan. Toinen niistä vaikuttaisi lisäksi olevan ihan tositarina. Toki en tiedä, onko kirjailija lisännyt siihen omia yksityiskohtiaan, mutta tarkistin netistä, että tällainen tapaus on tosiaan ollut. Kyseinen novelli kertoo itäsaksalaisesta jalkapalloilijasta (Lutz Eigendorf), joka loikkasi Länsi-Saksaan, ja myöhemmin Stasi järjesti hänen murhansa, joka lavastettiin ovelasti auto-onnettomuudeksi.

Toisessa Saksa-novellissa rahaton venezuelalainen nuorimies, joka on aikoinaan lähtenyt Saksaan opiskelemaan, mutta jättänyt opintonsa ja jäänyt maahan tekemään hanttihommia, päätyy joulupukiksi rikkaaseen saksalaiseen perheeseen. Perillä kohteessa käy ilmi, että tämä ei olekaan ihan tavallinen joulupukkikeikka, sillä sekä rouva että herra käyttäytyvät perin omituisesti. Draaman ainekset ovat valmiina.

Joissain novelleissa näkyy Nicaraguan sotaisa lähihistoria. Novellissa Itke en nuori nainen rakastuu rintamalle lähteviin sotilaisiin, joita ei kenties tapaa enää koskaan. Novellissa Kukkula 155 toisensa tapaavat yllättäen vanhat sotakaverit, jotka ovat taistelleet samassa sissirintaman kolonnassa Somozan diktatuuria vastaan käydyn vapaussodan aikana.

Kaliman Suuri ja petollinen Messalina on yhtä aikaa sekä koominen että tragikoominen tarina. Tässä on myös sitä maagista realismia. Minäkertoja on mies, joka toimii kirjapainon käsinlatojana, kunnes koittaa päivä, jona hän äkkiä alkaa kuulla päässään outoja ääniä, jotka haluavat välittää hänelle viestejä. Hän alkaa enemmän tai vähemmän tietää toisten asioita liittyen heidän parisuhteeseensa: onko puolisosi sinulle uskollinen vai uskoton. Hän päättää suin päin erota työstään ja perustaa ennustajan vastaanoton. Tästä kaikesta syntyy sitten melkoinen soppa. Entä kuinka on hänen oman parisuhteensa laita?

Suurinta draamaa on ehkä novellissa Onni on hetken henkäys vain. Siinä sisarukset voittavat yhdessä puoliksi ostetulla raaputusarvalla loistoauton. Sen jälkeen perheen elämä menee aivan sekaisin. Lopulta tämä on opettavainen tarina siitä, mihin kaikkeen ahneus ja itsekkyys voi johtaa...

Kirjan niminovelli Anteeksianto ja unohdus kertoo mainoselokuvaajasta, jonka vaimolla on suuri intohimo katsella meksikolaisia elokuvia. Miehen vanhemmat ovat aikoinaan olleet ilmeisesti pakolaisina Meksikossa ja tehneet töitä elokuva-avustajina, ja yllättäen hän näkee elokuvassa omat vanhempansa. Pienen salapoliisintyön tuloksena hän saa myös tietää yllättävän salaisuuden vanhemmistaan. Tässä novellissa oli minusta jännä idea. Sitä luki melkein kuin dekkaria, jossa jännitys tiivistyi: mikä on se asia, joka miehelle selviää elokuvan kautta?

Ramírezin kerrontaa oli nautinnollista lukea. Lisäksi monissa novelleissa hän kuvailee tuota nicaragualaista ympäristöä maisemineen, ihmisineen ja tapahtumineen niin hienosti, että lukijakin voi melkein nähdä kaiken silmiensä edessä. Kuten esimerkiksi tässä kokoelman ensimmäisessä novellissa Paluu, joka alkaa näin:

"Illansuussa elokuun 5. päivänä 1942 juna lähestyi hitaasti miehen syntymäkaupunkia Masapetea. Istuessaan seinustapenkillä ympärillään torimuijia, jotka palasivat markkinoilta kantaen sylissään tyhjiä vihanneskoreja, hän oli outo ilmestys: yllään vanha raidallinen kasmirvillainen puku, leveälierinen huopahattu vinottain otsalle vedettynä, reunoilta mustuneen tärkkikauluksen alla kissanrusetti, joka oli niin ikään nuhraantunut miehen kierreltyä päiväkaudet markkinoilla, asemalaitureilla, kapakoissa ja peliluolissa laulamassa tangoja, palkkionaan muutama lantti jonka kuulijat olivat heittäneet hänen hattuunsa. Kunnian päivistään teatterilavalla meihellä oli enää hatara muistikuva.
  Viimeisessä kaarteessa veturin vihellys ilmoitti aseman lähestyvän, silloin mies nosti lattialta kitaransa ja hyppäsi astinlaudalta ratapenkalle. Tuulenpuuska vei lierihatun mennessään, joten oli pakko mennä hakemaan se piikkipensaikosta. Malvanväristä taivasta vasten piirtyivät lennätinjohdot ja niille parvina kerääntyneet pääskyset."

Ramírezin tarinoissa soi luonnollisesti myös latinomusiikki, kuten tuo tässäkin mainittu tango. Puolet valikoiman novelleista on peräisin kokoelmasta Clave de Sol, jossa lähes kaikkien novellien nimet viittaavat musiikin ikivihreisiin. Näistä suomentaja kertoo tarkemmin jälkisanoissaan kirjan lopussa.

Suomentaja Jyrki Lappi-Seppälä on tehnyt loistavaa työtä; hänen eloisaa kieltään on ilo lukea.

Ramírez on kiinnostava uusi tuttavuus, joten elän toivossa, että myös hänen romaanejaan suomennettaisiin vielä joskus.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Aviador Kustannus 2019, 213 sivua
Valittu espanjankielisistä kokoelmista Clave de Sol (1992), Catalina y Catalina (2001) ja Flores oscuras (2013)
Suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä
Kansi ja taitto: Jonna Nisu