Heini Saraste: Äidin kaipuu - Roman Deresin matka Etiopiasta Suomeen

Heini Sarasteen uusi kirja kertoo Roman Deresistä, joka syntyi vuonna 1973 Akaken kylässä Etiopiassa. Lapsuus ja nuoruus oli onnellinen, mutta isän kuolema ajoi perheen köyhyyteen. Roman joutui jäämään pois koulusta ja huolehtimaan sisaruksistaan sekä kotitöistä, kun äiti oli töissä tehtaassa. Jo nuorena hän joutui murehtimaan siitä, miten perhe saataisiin elätettyä. Hänelle itselleenkin syntyi kaksi tytärtä, ja alkoi käydä selväksi, että Romaninkin pitäisi mennä töihin, kun lasten isä ei enää voinut huolehtia heistä.

Kirja kertoo, että noin 30 000 etiopialaista naista lähtee joka kuukausi kotiapulaisiksi Lähi-itään, useimmat Libanoniin. He toivovat voivansa lähettää sieltä rahaa perheelleen. Libanoniin lähtee myös Roman - aavistamatta, ettei hän näkisi äitiään ja pieniä tyttäriään vuosikausiin.

Roman ehtii nähdä ja kokea Libanonissa monenlaista. Käy ilmi, että monet naiset joutuvat siellä suorastaan kotiorjiksi, joita voi kohdella miten huvittaa. Kotiorjien osa onkin kaikkein pahin. Onneksi Roman pääsee eräälle koululle ja myöhemmin hotelliin. Jossain vaiheessa hän joutuu kyllä myös vanhan pariskunnan palvelijaksi. Vaikka mies on kiltti, rouva on todella ilkeä ja vihamielinen Romania kohtaan.

Emäntä pitää Romania nälässä ja saattaa tarjota homeista leipää syötäväksi, koska onhan sekin parempaa kuin se, mitä kotimaassasi tarjotaan, hän sanoo. Kuitenkaan Roman ei ole koskaan Etiopiassa nähnyt nälkää, mutta Libanonissa hän joutuu senkin kokemaan.

"'Hänellä, tällä rouvalla, on sellainen käsitys, että me Etiopiassa asumme savimajoissa, olemme katastrofien armoilla ja kärsimme nälkää, että libanonilaiset ovat tehneet ainoastaan armollisen teon, kun ovat ottaneet meidät maahansa.'
  Etiopian nälänhätä tunnetaan maailmalla. Kuvat riutuneista suurisilmäisistä lapsista, joitten mahat pömpöttävät nälän turvottamina ja joitten kasvoilla kärpäset parveilevat. He eivät tunne sitä Etiopiaa, missä syödään suloista injeraa ja dorowotia, kahdeksan tuntia valmistettua kanapataa, missä pukeudutaan kirkkaisiin juhlavaatteisiin ja missä keltakukat ja hortensiat kukkivat.
  He eivät tiedä, että Lalibelan valtavat kalliokirkot kaiverrettiin jo 1000-luvulla. He eivät tiedä, että luostarikoulussa opiskeltiin runoutta ja musiikkia jo silloin, kun monilla Euroopan kolkilla ei ollut kirjakieltä. He eivät tiedä, että Roman on kotoisin suuresta kauniista maasta, jossa kasvaa ylpeä itsestään tietoinen kansa."

Vuosien jälkeen Roman pääsee käymään Etiopiassa tapaamassa perhettään. Sitten työ Libanonissa taas jatkuu. Kunnes erilaisten käänteiden seurauksena hän muuttaa Suomeen. Täällä hän asuu aluksi Kajaanissa ja myöhemmin Helsingissä.

Kuvaus siitä, miten afrikkalainen näkee Suomen tänne tullessaan ja täällä eläessään on mielenkiintoista luettavaa. Kaikki on Romanille uutta. Kun hän saapuu Kajaaniin, on tammikuu. Hän ihmettelee, mitä nuo valkoiset kummitukset ovat - ja kuulee, että ne ovat lumisia puita. Entä tämä tunne iholla? Se on kylmyyttä. Suomen hiljaisuus ja ihmisten vakavuus ovat myös jotain uutta ja outoa värikkääseen ja äänekkääseen elämään tottuneelle.

Kirjan nimi Äidin kaipuu on osuva. Se kuvaa sekä oman äidin ikävää että Romanin, joka itsekin on äiti, kaipausta omien tyttäriensä luo. On raskasta olla vuosikausia erossa omista lapsistaan ja jäädä vieraaksi heille. Kirja kuitenkin kertoo myös toivosta, ilosta ja uudesta alusta.

Lisäksi Heini Saraste kertoo paljon Romanin uskosta. Kuten monet etiopialaiset, myös Roman on ortodoksi, ja on löytänyt ortodoksiseurakunnasta hengellisen kodin itselleen myös täällä Suomessa. Pääkaupunkiseudulla on niin paljon etiopialaisia ja eritrealaisia, että heillä on jopa oma Tewahedo-seurakunta siellä.

Kirja on kaunis kuvaus äidinrakkaudesta ja ikävästä sekä sinnikkäästä ja valoisasta naisesta, joka vaikeuksienkin keskellä taistelee itselleen ja perheelleen paremman elämän. Se on mukaansatempaavaa ja koskettavaa luettavaa. Suosittelen!

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Into Kustannus Oy 2019, 178 sivua
Kirja on tehty yhteistyössä Kynnys ry:n kanssa
Kansi: Elina Salonen
Kannen kuva: Heini Saraste