Kirjan alkupuolella kerrotaan vuorotellen sekä Mirjan että Mekonnenin elämästä aivan lapsuudesta alkaen. Millainen lapsuus ja nuoruus heillä oli, mikä sai Mirjan lähtemään Etiopiaan ja miten he lopulta tapasivat siellä toisensa.
Mirja lähti 1980-luvulla Suomen Lähetysseuran kautta Hosainan kuurojenkoulun opettajaksi. Kun hän kävi Suomessa lähetyskurssia, häntä hirvitti ajatella, mihin hän on menossa, ja hän pelkäsi, pärjääkö hän siellä.
"Mirja mietti kauhuissaan työmäärää, mikä hänellä oli edessään: amharan kieli, etiopialainen viittomakieli ja täysin uusi kulttuuri. Hän kertoi tunnoistaan avoimesti kurssikavereilleen. Senegalin-lähetti Tor-Erik Store lohdutti Mirjaa ja antoi neuvon: 'Kuule, ne vaikeudet tulevat yksi kerrallaan. Ei sinun tarvitse kaikkia yhdellä kertaa selvittää, vaan otat yhden, ja kun se on selvitetty, otat toisen.'"
Mikä viisas neuvo! Mirjaa se lohdutti ja oli hänelle monesti avuksi, kun yhtä aikaa tuli eteen liikaa tehtäviä.
Mekonnenin vaiheiden kautta pääsemme kurkistamaan Etiopian lähihistoriaan. Oli kommunistinen diktatuuri, sisällissota ja Pohjois-Etiopian nälänhätä. Kristinuskon harjoittaminen oli vaarallista, se piti tehdä salaa. Nälänhädän aikana Mekonnen opiskeli yliopistossa, jonka kaikki opettajat ja oppilaat määrättiin töihin rakentamaan paikkaa, jonne nälänhätäalueelta siirrettäisiin ihmisiä.
Mekonnen valmistui biologian opettajaksi, ja hänenkin tiensä johti työhön Hosainan kuurojenkoululle, jossa hän tutustui Mirjaan. Sisällissodan ja vallankumouksen melskeissä he menivät naimisiin. Yhdessä tämä aviopari on sitten tehnyt mittavan elämäntyön Etiopian kuurojen hyväksi. Ennen kaikkea kuurojen koulutuksen hyväksi.
Jossain vaiheessa he huomasivat, että Hosainan kuurojenkoululla olivat asiat hyvin, mutta muiden kuurojenkoulujen tilanne oli huonompi. Eikä kouluja edes ollut tarpeeksi kaikille Etiopian kuuroille. Monia kuuroja myös piilotellaan kotona majan perällä. Maassa ajatellaan edelleen, että lapsen kuurous, sokeus tai muu poikkeavuus johtuu vanhempien pahoista teoista ja on Jumalan rangaistus heille. Siitä johtuu tämä häpeä ja salailu.
Mirja ja Mekonnen lähtivät kouluttamaan kuuroille lisää opettajia, jotka ovat sitten perustaneet lukuisia kuurojenluokkia ympäri Etiopiaa. Näin jo tuhannet kuurot lapset ovat päässeet kouluun. Nykyään Etiopian kuurot pääsevät vihdoin myös yliopistoihin opiskelemaan.
"Mutta mitä kuurolle lapselle merkitsee se, että hän pääsee kouluun? 'Hän saa kielen', Mirja kertoo. 'Hän kykenee ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Hän pystyy vastaanottamaan opetusta ja muiden ajatuksia. Se on ihan räjäyttävä muutos kuurolle. Jos hän saa hyvää opetusta, kaikki ovet aukeavat. Esimerkiksi Hosainassa on kuurojen yhteisö, ja kaikki opetus on viittomakielistä. Suuri osa koulun päättäneistä oppilaista lähtee opettajankoulutuslaitoksiin tai yliopistoihin. Osa jää tekemään töitä kädentaitojen parissa. On laskettavissa yhden käden sormilla ne oppilaat, jotka ovat jääneet kotiin lähdettyään Hosainan koulusta. Se on paljon parempi prosentti kuin kuulevien kouluissa.'"
Koulunkäynnin mahdollistamisella on siis valtava merkitys Etiopian kuuroille. Mirja Himanen ja Mekonnen Mulat ovat tehneet todella arvokasta työtä tällä saralla.
Kuurojentyön lisäksi kirja tosiaan kertoo myös Mirjan ja Mekonnenin elämästä - sekä ennen heidän tapaamistaan että sitten myöhemmin avioparina. He ovat eläneet yhdessä myös Suomessa, ja suomen kielestä on jopa tullut se kieli, jolla he keskenään keskustelevat. Kirjan lopulla he kertovat hiukan kahden kulttuurin avioliitostaan sekä heidän perheessään toteutuvasta afrikkalaisesta laajennetusta perhekäsityksestä. Kirjaa kirjoitettaessa heidän perheeseensä kuuluivat nimittäin myös Mekonnenin 86-vuotias äiti Mulunesh ja 17-vuotias veljentytär Fitsum.
Puhuvat kädet on kiinnostavaa luettavaa, ja lisäksi se sisältää värikkään kuvaliitteen, mikä on minusta aina plussaa, varsinkin kun on vieraista maista kysymys.
Suomen Lähetysseura 2012, 155 sivua
Etukannen kuva: Tuomas Merilahti
Graafinen suunnittelu ja taitto: Tanja Varonen, DA Graphics Oy
P. S. Kuvituksessa käytin kouluaikaista kartastoani (hyväksytty vuonna 1978), jossa Eritreakin kuuluu vielä Etiopiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti