Olipa kerran toivo - Albanialaista nykyrunoutta

Valikoinut ja suomentanut Silvana Berki.
Toimittaneet Silvana Berki ja Aleksanteri Kovalainen.

Arvostelukappale kustantajalta.

Nyt kesäkuussa meidän suomalaisten lukijoiden iloksi ilmestyi jotain aivan uutta: albanialaisen nykyrunouden antologia. Esimerkiksi minä en muista lukeneeni edes albanialaisia romaaneja; Anilda Ibrahimin romaanit ovat kyllä olleet lukulistalla, mutta en ole vielä ehtinyt niihin asti. Albania onkin jäänyt valitettavan tuntemattomaksi maaksi. Näiden runojen jälkeen kiinnostaa kyllä tutustua tuohon maahan ja sen kirjallisuuteen paremminkin.

Tämän kokoelman runot on valinnut ja suomentanut Suomessa vuodesta 1991 asunut albanialaissyntyinen kirjailija Silvana Berki. Kirjan alkupuolella on Albanian kieltä ja kirjallisuutta käsittelevä katsaus, jonka kirjoittajan, professori Gazmend Krasniqin, runoja on teoksessa myös mukana.

Taustaksi tälle nyt ilmestyneelle kokoelmalle kerrottakoon, että vuonna 2016 käännettiin albanian kielelle suomalaisen runouden antologia. Niinpä nyt oli aika tehdä sama toisin päin ja saada suomalaisten lukijoiden ulottuville albanialaista käännösrunoutta.

Kirjassa on runoja yhteensä 27 runoilijalta, ellen väärin laskenut. Varsin monipuolinen kattaus siis! Heistä suurin osa on Albaniasta ja Kosovosta, mutta muutamia kirjoittajia on myös Montenegrosta, Italiasta ja Makedoniasta. Tunnetuin nimi on Booker-palkittu Ismail Kadare, jonka nimen jopa minä olin joskus kuullut, vaikka en hänestä juuri muuta tiennytkään.

Ilahduin siitä, miten nautinnollista luettavaa nämä runot olivat. Niissä riittää mietiskeltävää vielä monelle lukukerralle. Sitten joskus kun luen tämän kirjan uudestaan, teen ehdottomasti niin, että luen vain runon tai pari päivässä! Nyt tulin lukeneeksi kirjan liian nopeasti. Eivätkä näin syvämietteiset tekstit avaudu kiirehtivälle lukijalle. Mutta toki pysähdyin nautiskelemaan ajan kanssa sellaisista teksteistä, jotka kolahtivat erityisesti.

Kun kirjoittajia on näin monta, ei heitä kaikkia voi alkaa esitellä tässä erikseen. Enkä ehkä osaa yleisestikään kertoa mitään tiivistelmää, varsinkin kun joudun tunnustamaan, että luin näitä runoja melko väsyneenä. On myös vaikea valita, millaisia esimerkkejä näistä teksteistä poimisi, kun runot ovat toinen toistaan puhuttelevampia.

Ulkomailla olevan kaipaus Albaniaan oli yksi teema, joka esiintyi kirjan runoissa. Esimerkiksi nykyään Ranskassa asuvalta Ismail Kadarelta on mukana runo Albanian ikävä.  Muutakin kaipausta ja surumielisyyttä riveiltä välittyi.

Sellaista surumielistä kauneutta on muun muassa Agron Tufan runossa Elegia, varsinkin tässä alussa:

"Mies lähestyy: surun siluetti,
mihin jäivät unelmasi ja murtuneet miekat?
Uupunut varjo lähestyy horisontista
raskaana onnesta, mitoiltaan mahtavana.
Yksi kerrallaan
lähestyvät naapureiden surut sateen tuoksuisina
kuin sammuneet elokuvan valot..."

Kokoelman nimi Olipa kerran toivo tulee kosovolaisen Ndue Ukajn runosta Tällaisena syyspäivänä, joka alkaa sanoin:

"Myöhäisuutiset alkavat kuin kauniit sadut:
Olipa kerran toivo ja iloinen kaupunki.
Nyt on savua, sumua ja surullisia kiviä.
Ihmiset kulkevat ihmeissään,
juovat kahvinsa aaveiden kera..."

Samaa teemaa Ukaj jatkaa runossaan Savu:

"... Olipa kerran kevät, toivo,
ja ajatus, että vapaus on vankeuden puutetta.
Nyt vallitsevat savu ja kaasu
ja kevät näyttää samanlaiselta kuin syksy.
Yllämme liikkuu suru,
kuoleman lippu liikkuu kuin kipeä kukka
kädestä käteen..."

Luonnollisesti Albanian ja esimerkiksi Kosovon lähihistoria ja yhteiskunnalliset olot näkyvät runoissa - ja myös esittelyissä, joissa kustakin runoilijasta kerrotaan lyhyesti. Siellä näkyy diktatuuri, sananvapauden puute, sota, väkivalta, tuho ja kärsimys.

Mitä tulee kirjoittajien elämäntarinoihin, esimerkiksi erästä heistä kiellettiin toimimasta toimittajana, ja toisen runokokoelma vedettiin ilmestymisensä jälkeen myynnistä, koska sitä pidettiin vaikutukseltaan "epäterveellisenä". Kosovolainen Adem Gashi vangittiin Serbian diktatuurin aikana vuonna 1982 juuri kun hänen ensimmäinen runokokoelmansa oli julkaisuvaiheessa. Sodan aikana saman runoilijan viisituhatniteinen kirjahylly poltettiin...

Kosovolainen Xhevdet Bajraj asuu nykyään Meksikossa. Hänen runoissaan sota ja väkivalta tulee esiin kaikkein rajuimmin. Siitä on kauneus kaukana - kuten sodasta oikeastikin. Hänen runonsa Albanialaista ruokaa on varmasti kirjan kauhein ja järkyttävin. Se alkaa näin:

"Vihollisen sotilailla Kosovossa
oli runsas albanialainen menu.
Aamulla äitien rinnoista revittyä maitoa
kotitekoisia syntymättömiä sikiöitä
tarjottiin sinisillä, ruskeilla tai mustilla silmillä
pullo keitettyjä kyyneleitä
joku tyytyi yhteen kypsään päähän..."

Eivätkä karmeudet lopu tuohon runon alkuun, vaan ne jatkuvat: raiskattuja naisia, tapettuja lapsia... Runo kuvaa sodan julmuutta ja raakuutta kaunistelematta.

Eli on kirjassa muutakin kuin kauneutta. Muutenkin hyvin monenlaisia kirjoittajia mahtuu tähän joukkoon, eikä minun lainauksistani ole mitenkään mahdollista saada kattavaa kuvaa heidän teksteistään. Kannattaa siis lukea tämä kirja itse, jos vähänkään kiinnostaa!

Ei näissä runoissa tietenkään ole pelkkää sotaa, surua eikä yhteiskunnallista kannanottoa, vaan kaikkea mahdollista, mitä elämään kuuluu - niin kuin kaikkialla maailmassa. Ihmisyyttä, rakkautta, lapsuusmuistoja, luonnon kuvausta, kaupunkielämää, uskonnollisia pohdintoja. Näin laajasta valikoimasta jokainen voinee löytää jotain juuri itseään puhuttelevaa.

Oli ilo saada tutustua näiden runojen kautta albanialaiseen sielunmaisemaan! Nyt on kaivettava esiin myös albanialaiset romaanit ja muut Albaniasta kertovat kirjat.

Aviador Kustannus 2019
215 sivua
Kansi: Satu Ketola
Taitto: Kimmo Mustonen / Gaseeli Osk