Aino Leppänen: Positiivinen yllätys

17-vuotiaan lukiolaistytön tavallisen koulupäivän keskeyttää kouluterveydenhoitajan luona tehty raskaustesti. Tulos on se, mitä Aino on pelännytkin: hän on raskaana. Äkkiä hän on tilanteessa, josta ei pääse ulos kuin joko tekemällä abortin tai päättämällä pitää lapsen. Melkoinen valintatilanne teinitytön elämässä! Kumpaakaan valintaa hän ei haluaisi tehdä, vaan haluaisi vain päästä pakoon tilanteesta, mutta päätös on pakko tehdä. Lopulta Aino päättää pitää lapsen ja saa siihen onneksi perheensä tuen, mutta poikaystävän kanssa asiat eivät suju aivan niin hyvin.

Tästä alkaa kempeleläisen Aino Leppäsen (s. 1982) esikoisromaani, joka perustuu hänen omakohtaisiin kokemuksiinsa. Eletyn ja koetun tuntu näkyykin kirjassa vahvasti. Niin hyvin Aino kuvaa nuoren tytön tuntemuksia raskausaikana, synnytyksessä ja lapsen vauva-aikana. Aluksi on pelko, mitä ihmiset sanovat: omat vanhemmat, sukulaiset, poikaystävä, koulukaverit ja opettajat. On vaikeus tehdä niin isoa ratkaisua, joka vaikuttaisi hänen koko loppuelämäänsä. Pelko siitä, miten selviytyy yksinhuoltajana. Omilleen muuttaminen vain kuukautta ennen vauvan syntymää. Synnytyspelko, synnytyskivut, erilaiset hyvät ja huonot kohtaamiset sairaalassa ja neuvolassa. Rakkaus omaa vauvaa kohtaan jo odotusaikana ja vielä enemmän sen synnyttyä. Mutta toisaalta hirveä väsymys, yksinäisyys ja masennus vauvaa yksin hoitaessa (tosin onneksi Aino sai kyllä paljon apua vanhemmiltaan).

Kaikesta tästä Aino Leppänen kirjoittaa hyvin koskettavasti. Siinä ainakin tämän lukijan omat murheet unohtuivat, kun eläydyin Ainon iloihin, suruihin, pelkoihin, suuttumukseen ja väsymykseen. Lisäksi tarinaa on höystetty raikkaalla huumorilla. Alusta lähtien kirja on mukaansatempaavaa ja koukuttavaa luettavaa. Leppänen kirjoittaa sujuvasti.

Siitä huumorista pieni esimerkki. Kun Aino on sairaalassa odottamassa synnytystä, hänelle luvataan laittaa aqua-rakkuloita kipua helpottamaan. Hän ei yhtään tiedä, mitä ne sellaiset ovat, mutta joltain lempeältä ne kuulostavat.

"Todellisuus olikin sitten jotain ihan muuta. Ystävällinen hoitaja ohjasi minut odotushuoneeseen istumaan ja otti neulan esille. Hän pyysi minua nostamaan kaapuani ja sen suurempia varoittamatta survaisi piikin selkääni. Kahteen otteeseen. Kipu oli valtava. Vesi nousi silmiini väkisinkin. Olin myös sokissa siitä, että minua tällä tavalla kidutettiin, vaikka tarkoitus oli nimenomaan vähentää kipua. 
  Kun pahin sokki väistyi, huomasin, että supistusten aiheuttama kipu oli poissa. Tämä oli siis selvästi hoitomuotoja sarjassamme 'lyö varvas seinään niin kyllä se pääkipu hellittää'."

Vaikka itselläni ei ole lapsia, naisena tämä aihe kuitenkin kiinnostaa. Joutuuhan jokainen nainen varmasti jossain vaiheessa miettimään omaa suhdettaan raskauteen,synnytykseen ja äitiyteen. Olikin hienoa, että Leppänen kertoi romaanissaan niin tarkkaan raskausajasta ja synnytyksestä; näin pääsi tällainen asiaa kokematonkin kurkistamaan siihen, mitä kaikkea se voi pitää sisällään. Niille taas, joilla on lapsia tai jotka ovat raskaana - ja ennen kaikkea tietysti teiniäideille ja yksinhuoltajille - tämä kirja tarjoaa mahtavaa vertaistukea.

Nostan Ainolle hattua rohkeudesta ottaa tuleva lapsi vastaan. Lopulta lapsesta tulikin hänelle kirjan nimen mukaisesti positiivinen yllätys. Hän alkoi rakastaa vauvaa heti päätettyään pitää sen, ja kirjan lopussa hän toteaakin: "Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että rohkenin valita näin."

Ainon tarina myös rohkaisee, koska lopulta hän sai apua väsymykseensä, sai elämänilonsa takaisin ja jatkoi äitiysloman jälkeen lukiossa. Kirja päättyykin lakkiaisiin. Loppuhuipennus on aivan ihana ja jättää lukijalle päällimmäiseksi hyvän mielen. Kaikin puolin hieno esikoisromaani.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Docendo Oy 2019
195 sivua
Kansi Terhi Ekebom