Laura Takala: Kaunis kipu

Laura Takala on nuori alajärveläinen runoilija, joka on sairastanut masennusta ja käynyt läpi rankkoja asioita. En enää muista tarkkaan, mitä hänestä kerrottiin keväällä lukemissani lehtijutuissa, enkä myöskään osaa sanoa, nousevatko kaikki näiden runojen kokemukset suoraan hänen omasta elämästään. Mutta paljon henkilökohtaista kokemusta niissä täytyy olla.

Takalan runojen voima on juuri niiden rajuissa tunteissa. Niissä asioista puhutaan suoraan ja kaunistelematta niiden oikeilla nimillä. Mitä se on, kun perheessä on alkoholismia, väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä. Kun on liian suuria salaisuuksia, jotka täytyy kätkeä kulissien taakse, eikä kukaan ehdi huomata tyttären pahaa oloa - tyttären, joka viiltelee itseään ja haluaa kuolla. Toisaalta hän myös toivoo, että joku huomaisi ja ehtisi estää häntä tekemästä mitään lopullista.

Joissain runoissa käydään myös läpi jonkun läheisen kuoleman aiheuttamaa surua:

"Tarvitsen sinua täällä vielä.
Miksi lähdit aikaasi edellä?
Kuka täällä määrää lähtöjen päivän?

Suojeletko minua sieltä jostain?
Muisteletko lämmöllä,
syli valmiiksi auki,
minua odottaen?"

Runo Suojelija kertoo puhuttelevasti ihmisestä, joka yrittää kaikin keinoin suojella muita pahalta ololta - ettei heistä tuntuisi samalta kuin hänestä itsestään tuntuu. Tunnistin tuosta itsenikin, joka olen usein ollut tuollaisessa "maailmanpelastajan" roolissa silloinkin, kun olen itse ollut aivan hajoamaisillani. Meitä on.

Myös moni masentunut ja rikkinäinen voi löytää näistä runoista itsensä. Heille ennen kaikkea suosittelen lämpimästi tätä kirjaa - mutta myös niille, joiden läheisellä on mielenterveysongelmia. Että he ehkä voisivat ymmärtää tai edes aavistaa jotain särkyneen ihmisen sielunmaisemasta.

Runo Tuho kuvaa viiltävästi sitä, mitä on "rakastavan" ihmisen läheiselleen tekemä väkivalta. Runo päättyy:

"Ja kun lähden, 
viimein tajuat,
miksi myrskyt nimetään
ihmisten mukaan."

Minuun kai kolahtaa dramatiikka, koska pidin toisestakin myrskyaiheisesta runosta. Sitä en nyt lainaa tässä, koska ei pidä mennä liian monta runoa lainailemaan. Mutta lue runo itse tästä kirjasta - ja lue koko kirja!

Jaan tähän loppuun otteen eräästä pitkästä runosta, jossa on minusta erityisen hieno alku ja loppu. Tässä se loppu:

"Hän seisoi marraskuun aamupäivällä
jyrkänteellä.
Ilma oli kuin lasia.
Hän katsoi alas 
ja kuiskasi tuuleen:
Enkelit osaavat lentää."

Nämä runot tulkitsevat vahvasti masentuneen ihmisen tunteita. Parhaista runoista näkee myös, että Laura Takala on lahjakas kirjoittaja, joka pystyy kehittämään itseään vielä pitkälle.

Mediapinta 2018
76 sivua
Taitto: R. Penttinen