keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Edith Södergran: Kultaiset linnut

Täällä olen valvonut aamuyössä ja lukenut pitkästä aikaa erästä lempirunoilijaani, Edith Södergrania. Kuvausideankin sain kesäkuisesta aamuauringosta puoli kuuden jälkeen. Oma osuutensa asiaan on tuolla kirjan kesäisellä kansikuvalla - niinpä blogikuva oli suorastaan pakko ottaa ulkona!

Kaksikymppisenä rakastuin Södergranin väkeviin ja dramaattisiin runoihin. Sama lumous on tallella vieläkin, ja samat runot ja kohdat kolahtavat kuin silloinkin. Runoista en kylläkään koe osaavani kirjoittaa; kuvittelen että pitäisi olla kirjallisuustieteilijä siihen pystyäkseen. Niinpä minä vain kerron joitain fiiliksiä ihan tunnepohjalta, sen kummempia analysoimatta.

Södergran sairastui jo 16-vuotiaana keuhkotuberkuloosiin ja kuolikin melko nuorena. Varmasti sekä sairauden että nuoren iän takia hänen runonsa ovat niin ihanan pateettisia ja täynnä voimakasta tunnetta. Toisaalta hän melkein ihannoi kuolemaa ja tuskaa; tuska on "väkevä ja suuri", kun taas "onni on voimaton, hän nukkuu ja hengittää eikä tiedä mitään." Mutta sitten toisaalta joissain runoissa hän julistaa olevansa voimakas ja kuolematon, aurinko, joka "ei voi itkeä hetkeäkään. / Se joka tahtoo tappaa auringon, ojentakoon aseensa, / hän näkee väkevämpänsä."

Tai sitten onni ja kuolema liittyvät yhteen, kuten runossa Autuus, josta tässä ote:

"Kuolen - sillä olen liian onnellinen.
Autuudesta vielä puren käärinliinojani.
Jalkani kouristuvat autuudesta valkoisissa kengissäni,
ja kun sydämeni pysähtyy - nukkuu se hekumaan."

Pilvilinnat, unet ja unelmat tuntuvat kuitenkin haihtuvan:

"Kaikki pilvilinnani ovat lumen lailla sulaneet,
kaikki unelmani ovat veden lailla valuneet pois,
ja kaikesta siitä, mitä rakastin, on jäljellä ainoastaan
sininen taivas ja muutamia kalpeita tähtiä."

Unet ovat suorastaan vaarallisia ja sairaita, kuten runossa Vaarallisia unia, joka loppuu näin:

"Älä mene liian liki uniasi:
ne ovat valhe, niiden tulisi mennä - 
ne ovat hulluus, ne tahtovat jäädä."

Eräässä runossa puhutaan elämästä, kuolemasta ja kohtalosta. Ne ovatkin Södergranin keskeisiä teemoja. Julma elämä, mutta sittenkin niin kaunis, ihana ja ihmeellinen. Julma kuolema - mutta myös kaunis, koska "ikävöin maahan, jota ei ole, sillä kaikkea mikä on, olen väsynyt himoamaan", kuten Södergran sanoo runossaan Maa jota ei ole. Siinä hän myös toteaa: "Elämäni oli kuuma harha."

Rakastan niin hullun lailla tuota Södergranin vahvaa ja vimmaista kieltä! Osuutensa asiaan on tietysti myös runot suomentaneella Uuno Kailaalla.

Itse asiassa nyt, kun parikymmentä vuotta myöhemmin palaan näihin runoihin, huomaan että se nuori minäni sai selvästi vaikutteita Södergranilta joihinkin omiin silloisiin runoihinsa. En tiedä huomasinko sitä silloin, mutta nyt vuosien jälkeen sen näkee selvästi. Minäkin taisin jossain runossani maalata punaista ja keltaista, ja kirjoitin myös, että aurinkoa ei sammuta kukaan... Ja synkässä runossani, jonka nimi oli Vaitiolo, oli myös selviä vaikutteita eräästä Södergranin runosta.

Ehkä olen lainaillut jo liikaakin otteita kirjan runoista, mutta otetaan loppuun vielä yksi pätkä tuosta runosta Maa jota ei ole. Jotenkin tämäkin on sanottu niin... sanoisinko että vavahduttavasti!

"Ken on rakastettuni? Yö on pimeä
ja tähdet vapisevat vastaukseksi."

Siinä vain on sitä jotain... kuten kaikissa Edith Södergranin runoissa!! Love it!

Karisto Oy, 3. painos 1991, 121 sivua
Suomentanut Uuno Kailas
Päällyksen suunnittelu: Eeva Aaltio-Lumivuori
Kansikuva: Esa Suorsa / Diapoint

11 kommenttia:

  1. Minulla on tuo täsmälleen sama laitos Södergranin runoja. Luin niitä vasta vanhemmalla iällä. Vaikutus olisi ehkä ollut suurempi, jos olisin lukenut nuorena niin kuin sinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin ihana laitos tuon kauniin kansikuvansa takia! Nuorena nämä runot voivat tosiaan vaikuttaa voimakkaimmin, mutta itseeni ne tekevät vaikutuksen vielä nytkin.

      Poista
  2. Hienoja runoja. Luin näitä viimeksi, kun itse sairastin syöpää. Upean kuvan olet laittanut tähän. Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Tykkään itsekin tuosta kuvasta. Jotain hyvää siinä on, kun potee unettomuutta kesällä - tulee ihailtua Suomen valoisia kesäöitä ja aamuaurinkoja :) Nämä runot ovat todella hienoja. Mukavaa juhannusta sinullekin!

      Poista
  3. Edit on ihana! Teimme ystävän kanssa hänestä aikoinaan lukion äidinkielentunnille esitelmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hän on tosiaan ihana! Instagramissa joku suositteli minulle hänestä kirjoitettua kirjaa, en muista nimeä, mutta kurkkaa sieltä Instasta jos kiinnostaa :) Pitää lukea se joskus.

      Poista
  4. Södergranilla on ihania runoja, pitäisikin lukea vaihteeksi vanhempaa. Nythän olen keskittynyt nykyrunouteen. Saima Harmajalla oli samaa pateettisuutta, ja kohtalo. Muistaakseni bloggarikollega Ullan muistoadressiin valittiin yksi Södergranin runo, jossa puhuttiin puutarhasta... Ullahan oli botanisti, ikävä on välillä.

    Kuvasi onkin ihana. Aurinko nousee juuri nyt vietävän aikaisin. Näyttää hienolta kun sen valo siilautuu lehvistöjen välistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni Ullalle valittiin tämä:

      Yön tullen
      minä seison portailla kuuntelemassa
      tähdet parveilevat puutarhassa
      ja minä seison pimeässä.
      Kuule, tähti putosi helähtäen!
      Älä astu ruohikolle paljain jaloin;
      puutarhani on sirpaleita täynnä.

      Tämäkin on kaunis:

      Nyt on syksy, ja kultaiset linnut
      lentävät kaikki kotiin
      sinisen veden yli.
      Hyvästely on suuri, ero edessä,
      mutta jälleennäkeminen
      on varma.

      Poista
    2. Nykyrunouskin on kyllä hienoa. Mutta kannattaa lukea välillä vanhempaakin! Tiesinkin Ullan blogin, mutta en tullut tuntemaan häntä lähemmin. Surullista että hän kuoli. Tuo hänen muistorunonsa on kaunis; siitä tykkäsin jo lapsena. Ja kaunis on tuo toinenkin runo.

      Poista
  5. Upea kuvasi ja sen valo leikkaavat sielua kuin Södergranin runot, joihin tulee palattua aina aika ajoin.
    Hänen tuotannostaan löytyy joka mielentilaan, ja tuo riitta k:n "Yön tullen" on yksi suosikkejani, samoin kuin "Kohtaloni" teoksesta "Elämäni, kuolemani ja kohtaloni, kootut runot, Otava 1994. Runollista ja hyvää juhannusta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka! Ihania ovat Södergranin runot kyllä. Runollista ja hyvää juhannusta sinullekin!

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön roskapostikommenttien estämiseksi.