Mutta nyt olen sen kuitenkin lukenut. Aihe ei ollut omalla mukavuusalueellani, mutta olihan tämä ajatuksia ja tunteita herättävä teos. Lisäksi taitavasti kirjoitettu sellainen.
Monesta blogista olen Sisämaasta jo lukenutkin, mutta heräsi minulle omiakin ajatuksia tästä Willowsin esikoisromaanista - näin ainakin kuvittelen! Tai sitten en vain muista, mitä kaikkea olen jo toisten blogeista lukenut...
No, omia ajatuksia kyllä herää väkisinkin, kun on itsekin muuttanut kaupungista pienelle paikkakunnalle, josta ei tuntenut ketään etukäteen - paitsi mieheni, mutta hänen kanssaan olen onnellisesti yhdessä edelleen, toisin kuin tämän tarinan päähenkilö, jonka seurustelusuhde loppui jo muuttomatkalla tuhannen kilometrin päähän miehen kotiseudulle...
Minäkertoja on siis muuttanut jonnekin Ruotsin Lappiin, ja vaikka seurustelu päättyy eikä hän tunne uudelta paikkakunnalta ketään, hän päättää jäädä. Hän saa töitä paikallisesta ruokakaupasta, jossa "kahvitauoilla keskitytään autoihin, lumimääriin, paikallisjuoruihin, naapurikaupungin uutisiin, rannikon asioihin, purnaamiseen asiakkaista, purnaamiseen melkein kaikista."
Työkavereiden kanssa välit ovat pinnalliset, eikä paikallisten kanssa niin vain ystävystytä. Lauantaisin kyllä käydään Hotellilla juhlimassa. Muuten uusi tulokas viettää vapaa-aikansa enimmäkseen kotona neljän seinän sisällä ja katsoo televisiota rullaverhot alas vedettyinä. Televisio tuo ääntä hiljaisuuteen ja edes jotain sisältöä elämään, joka on niin tapahtumaköyhää, että kynsien leikkaaminen ja nenäverenvuoto vaikuttavat mainitsemisen arvoisilta tapauksilta. Viikon kohokohta on ostaa lauantaisin Ollen kioskista lehti ja irtokarkkeja.
Koska nainen on muuttanut paikkakunnalle vain miehen takia, jonka kanssa ei enää ole, sekä paikalliset että omat aikaisemman elämän ihmiset odottavat hänen muuttavan heti pois ja ihmettelevät, miksi hän jää. Sitä hän ei tosin ymmärrä itsekään - ja minä lukijana ymmärsin vielä vähemmän! Kuulemma kun oli kerran tehnyt päätöksen muuttaa sinne, ei sitä voinut enää perua...
Silmiinpistävää tekstissä on se, miten täysin vailla tunteita ja vain asiallisen toteavasti minäkertoja kuvailee elämäänsä. Hän ei kaipaa pois, vaikka entinen elämä olikin kai ollut ihan ok - mutta hän ei muistele sitä eikä kerro siitä mitään. Hän ei sure päättynyttä rakkautta. Hän ei myöskään tunnu välittävän siitä, että jatkaa päivästä toiseen elämätöntä elämäänsä. Hän ei mieti menneisyyttä eikä tulevaisuutta - eikä oikein mitään. Hän vain ajelehtii päivästä toiseen pää tyhjänä. Aivan kuin hän leijuisi avaruudessa tai jossain tyhjiössä kaikesta irrallaan. Hänestä ei mikään tunnu miltään, eikä hän tiedä mitä haluaa, joten hän ei siis edes ajattele sitä eikä tee päätöksiä.
"Minulla on työ jossa käydä ja minulla on vapaapäiviä. Juuri muuta ei sitten olekaan, mutta ei minulla tylsää ole. Tylsä on väärä sana kuvaamaan tätä." Näin nainen väittää, mutta nimenomaan tylsää hänellä kyllä minun mielestäni on.
Mieleni teki ravistella häntä ja huutaa: Herää pahvi! Tunne jotain! Reagoi! Toimi! Tee jotain! Lähde pois sieltä!
No, tuleehan niitä pieniä reaktion ja tunteen pilkahduksiakin sitten lopulta esiin - rivien välistä, ja hyvin ohikiitävinä väläyksinä myös riveillä. Lopulta nainen toteaa itsekin: "Tahtoisin muistaa tunteita. Kuten sen miten jokin tekee kipeää, miltä tuntuu yllättyä iloisesti, millaista on kova väsymys hauskanpidon jälkeen. En kuitenkaan muista, en tunne."
Minulle Sisämaa näyttäytyikin lopulta ensisijaisesti apaattisen turtumuksen kuvauksena. Willows onnistuu kuvaamaan hyvin sitä, miten päähenkilö on kadottanut kaikki tunteensa ja oman tahtonsakin. Kun nainen sitten kerran menee lääkäriin, tämä vihjaa, että tietyt oireet voisivat johtua "päästä". Jonkinlaiselta piilevältä masennukselta tuo kaikki minustakin vaikuttaa.
Minäkertoja toteaa myös, että jotkut muualta muuttaneet "ovat muuttaneet tänne tämän paikan takia. Minä olen ajautunut tänne." Siinä onkin ero. Ne, jotka ovat muuttaneet jonnekin, koska haluavat asua juuri kyseisessä paikassa, voivatkin kotiutua edes vähän paremmin. Lisäksi tuo sana "ajautua" kuvaa tämän tarinan päähenkilöä paremmin kuin hyvin. Ajauduttuaan paikkakunnalle hän jatkaa siellä päämäärätöntä ajautumistaan ja ajelehtimistaan.
Willows kuvaakin viiltävän tarkasti naisen elämän ja mielenmaiseman tyhjyyttä.
Henkilökohtaisesti voin onneksi tämän kirjan luettuani sanoa, että on minulla sentään asiat hyvin täällä maalla, vaikka monia asioita ja ihmisiä kaupungista kaipaankin. Mutta Sisämaa antoi perspektiiviä nähdä, miten paljon huonommin asiat voivat olla, kun niikseen tulee. Siinä mielessä se oli siis ihan terveellistä luettavaa, vaikka ei tosiaan mukavuusalueellani liikkunutkaan.
Teos 2018
191 sivua
Alkuteos Inlandet, Förlaget / Natur & Kultur 2018
Suomentanut Raija Rintamäki
Kannen suunnittelu Camilla Pentti
Sisussuunnittelu ja taitto Jukka Iivarinen / Vitale
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti