Caroline Säfstrand: Onnellisten loppujen kerho

Suomentanut Kristiina Vaara 

Tällä kertaa sain helpotusta lukujumiin tämän hurmaavan ruotsalaisen viihderomaanin kautta. Joskus on ihanaa lukea tarina, jossa tietää heti alusta (ja tässä tapauksessa jo kirjan nimestäkin) lähtien, että kaikki tulee kääntymään parhain päin. Eipä sitä aina jaksa pelkkää kylmää realismia. 

Viihderomaanejakin on niin monenlaisia. Joskus ne jäävät kesken melkein heti alussa, mutta sitten on näitä, joihin ihastuu välittömästi ja jotka vain vievät mennessään. Onnellisten loppujen kerho oli juuri sellainen lempeä ja lohdullinen tarina, jota tarvitsin tässä kohtaa.  

Tarina sijoittuu Helsingborgiin. Siellä kirjallisuusterapeutti Sam on aloittamassa jälleen yhtä kirjoittajapiiriä, jonka nimenä on tuo Onnellisten loppujen kerho. Hän on heti alusta alkaen vakuuttunut siitä, että piiriin tulevat onnettomat ihmiset löytävät näiden kahdeksan kokoontumisen myötä sen onnellisen lopun elämäänsä. (Sehän on epärealistista jos mikä, mutta mitä väliä?!) 

Piirissä alkaa käydä kolme naista. Cecilia on juristi, vahvalta vaikuttava uranainen, joka on kuitenkin sisäisesti aivan rikki jäätyään leskeksi (ehkä muutama vuosi sitten?). Nyt hän vielä joutuu vasten tahtoaan huolehtimaan sisarestaan Michellestä, jonka maailma on romahtanut miehen halutessa avioeroa. 

Toinen piiriläinen on kuusikymppinen Lisbeth, joka on väsynyt elämänsä harmauteen ja kaipaisi jotain piristystä. Elämän piristämistä ei edistä varsinkaan se, että hänen miehensä on niin nuuka ja järkevä eikä innostu mistään, mitä Lisbeth haluaisi. Onnellisten loppujen kerhossakin Lisbeth alkaa käydä salaa, koska ei aluksi ole varma, mitä siellä käyminen maksaa, ja siitähän kotona riemu repeäisi, jos hän tuhlaisi rahaa johonkin sellaiseen. Salaa käymisessä on vain se huono puoli, että joutuu valehtelemaan. Mihin Lisbeth vielä joutuukaan tarinoineen "neulontakerhossa" käymisestä? 

Ivy on ahdistunut nuori perheenäiti, jota vaivaavat hirvittävät pelot. Hän onkin käynyt jo pitkään terapiassa. Vaikka hänellä on ihana mies ja suloinen pieni poika, mielenterveyden ongelmat tekevät elämän raskaaksi. 

Kaikkien näiden naisten elämään ja tunteisiin oli helppo eläytyä; heitä kohtaan tunsi myötätuntoa. Lisäksi Caroline Säfstrand kuljettaa juonta eteenpäin todella kiinnostavasti. Hän kertoo jokaisesta Onnellisten loppujen kerhon kokoontumisesta kirjoitustehtävineen. Tapaamisten välillä lukija saa seurata jokaisen naisen henkilökohtaista elämää ja heidän kivuliasta matkaansa kohti jotain parempaa - jos se vain suinkin on mahdollista. 

Niin, se oli leikkimaailma, jonka hän paperille loi. Haavekuvia. Mutta se ei haitannut häntä yhtään. Kun kirjoitti elämästään sellaisena kuin olisi halunnut sen olevan, tuntui kuin olisi lukenut oikein hyvää kirjaa. Ainoa ero oli se, että hän itse oli päähenkilö. 

Ja kun kirjan nimi on mikä on, niin saavathan he kaikki onnellisen loppunsa. Niistä oli ihanaa lukea, olivat ne sitten uskottavia tai eivät. Tämä kun oli tosiaan sellainen minun tyyppiseni viihderomaani, täydellinen lukunautinto. 

En tiedä millaista kirjallisuusterapia oikeasti on - mutta kirjailija kiittää teoksen lopussa myös erästä kirjallisuusterapeuttia avusta, joten ehkä näissä Samin kerhon tehtävissä on jotain todellisuuspohjaakin. Olisin kyllä utelias tietämään aiheesta enemmän, jos kirjallisuusterapia oikeasti on yhtä myönteistä kuin tässä kirjassa eikä pelkkää menneen ja nykyisen kurjuuden kirjaamista. 

Vahva suositus kaikille onnellisia loppuja kaipaaville! 

Ajatus kerhosta ja ihmisistä siellä rentoutti hänet. Se oli kuin vastapaino muulle elämälle, johon kuului ahdistus virheiden tekemisestä, tuhoamisesta, pilaamisesta, epäonnistumisesta. Kerhossa ei ollut sellaista. Oli kuin huoli jäisi rappusille, kun hän meni Samin keltaiseen taloon ja sulki oven. 

Karisto 2022 

342 sivua 

Alkuteos: Klubben för lyckliga slut 2020 

Kansi: Anna Henriksson/Pixelpiraya 

Kannen kuva: Shutterstock