Suomentanut Virpi Vainikainen
Norjalaisen John Kåre Raaken pohjoisnavalle sijoittuva trilleri houkutteli arktisuudellaan, ja jäätävää menoahan tässä todella oli. Erittäin vuodenaikaan sopivaa lukemista, joskin meidän suomalaisten talvi on viime aikoina pitänyt sisällään lähinnä vesisadetta. Tänään on kyllä vaihteeksi satanut vähän luntakin.
Entinen erikoisjoukkojen kommando Anna Aune on vetäytynyt pois alalta traumaperäisen stressihäiriön piinaamana. Hän on kokenut työssään jotain niin järkyttävää. Nyt Anna on suostunut lähtemään isänsä seitsemänkymppisen tutkijatuttavan, Daniel Zakariassenin, kanssa talveksi pohjoisnavalle dokumentoimaan ilmastonmuutoksen aiheuttamia tuhoja.
Mutta pyhäinpäivän iltana Anna näkee taivaalla hätäraketin. Hän ja Daniel lähtevät katsomaan, mitä on tapahtunut. He saapuvat Jäälohikäärmeeseen, kiinalaisten tukikohtaan, josta löytyy joukko järkyttävällä tavalla kuolleita ihmisiä. Heidät on tapettu, mutta kuka sen on tehnyt ja miksi? Tästä alkaa seikkailu napayön pimeydessä, myrskyn armoilla. Pakoon ei pääse. Tappajan täytyy olla lähellä, mutta missä hän on - ja koska hän hyökkää? Tai onko tappajia ollut useampia? Mitä tukikohdassa oikein on tapahtunut?
Anna juoksi minkä kintuista lähti kohti Jäälohikäärmettä, parhaillaan aukeavan railon suuntaisesti.
Uusi railo oli jo melkein metrin leveä. Liikkuvasta, ratkeavasta jäästä lähtevä ääni melkeinpä tuntui enemmän kuin kuului, rytinä hautautui myrskynpuuskien ja hänen oman huohotuksensa alle. Sunzi juoksi kannoilla. Hiljaisena, kuin tietäen, että tappaja on lähellä.
Aluksi nautin pitkään kirjan mukaansatempaavasta jännityksestä ja arktisen talven jäätävistä olosuhteista, joista on aina niin kiva lukea, kun itse on sisällä lämpimässä.
Mutta jo sata sivua ennen loppua olin aivan kyllästynyt monestakin syystä. Käänteet olivat loppua kohti koko ajan mielikuvituksellisempia. Anna on supersankari, joka selviää aina hengissä kaikista railoon putoamisista ja pahemmistakin paikoista. Muutenkin kirja sopii parhaiten toimintakohtausten ystäville, kun taas minua kiinnostaa lähinnä psykologinen jännitys. Pidän myös jännäreistä, jotka ovat lähellä aivan tavallisen ihmisen elämää ja jotka eivät liitele missään suurvaltapoliittisissa sfääreissä, mitä tässä alkoi tulla kuvaan mukaan.
Niin, ja aika kliseisiä jännärien päähenkilöitä ovat nuo traumaperäistä stressihäiriötä potevat supersankarit. Tuskin sellainen ihminen oikeasti selviäisi pää kylmänä tämän kirjan tilanteista, joissa vähemmänkin traumatisoitunut ihminen menisi ihan paniikkiin. Annalle tuli välillä kohtauksia, mutta sitten hän taas paahtoi menemään, eikä mikään tuntunut missään. Homma pysyi tiukasti hanskassa, tuli sitten vastaan tappajia tai muita hengenvaarallisia tilanteita.
No, enhän minä toki tiedä traumaperäisestä stressistä paljoakaan, mutta tulinpa ihmetelleeksi.
Mutta jos sinä pidät arktisten seutujen lisäksi kaikesta tuosta äsken mainitsemastani, niin tutustu ihmeessä tähänkin tarinaan. Jännitystä John Kåre Raake osaa kyllä tarjoilla.
Bazar 2019
350 sivua
Alkuteos: Isen 2019
Muissa blogeissa Jäähän on ihastuttu:
Ei kuulosta minunkaan kirjaltani. :D Jotenkin liian epäuskottavaa.
VastaaPoistaNiinpä. Joskus pieni epäuskottavuuskin on ok, mutta tässä kirjassa oli kyllä yhtä ja toista, mikä oli minusta jo liiankin yliampuvaa.
PoistaMinä puolestani pidin Raaken tapahtumarikkaasta kerronnasta, vaikkakin materiaalia oli vähintäinkin riittävästi.
VastaaPoistaSen verran on raikas miljöö kyseessä, että lukemaan ryhtyessä on syytä pitää löppössukat tiivisti jaloissa, viltti ja kuppi kuumaa käden ulottuvilla:)
Tapahtumarikasta menoahan tämä on aivan ehdottomasti. Raake ei harrasta pitkää paikalleen jumittumista. Ja miljöö on todella hyvin raikas! Tuosta arktisesta ympäristöstä tykkäsin kovasti. Kirjasta muutenkin pidin aika pitkään. Vasta siinä sata sivua ennen loppua kiinnostus jotenkin lopahti kokonaan.
PoistaTämä on ollut mielestäni hyisen hyvä dekkari.
VastaaPoistaUskon, että poliisit näkevät työssään niin paljon pahaa, että heillä on todella paljon uupumista ja muita mieleen liittyviä ongelmia. Muistaaksen entisten työkavereideni miehet joutuivat sairaslomille poliisin työstään, kun uupuivat.
Katson joskus telkkarista rikoksista, joita on oikeasti tapahtunut ja onhan se hirvittävää mennä tutkimaan paikkoja, joissa on tapahtunut väkivaltaa, murhia, tappoja ym. kamalaa.
Niin, enhän minäkään epäile, etteivät poliisit voisi uupua, vaan sitä lähinnä kyseenalaistin, miten noin pahasti traumatisoitunut ja sen takia entisen työnsäkin jättänyt ihminen voi olla tuollainen supersankari. Hän saa pieniä ohimeneviä kohtauksia, ja sen jälkeen mikään ei taas tunnu missään, vaikka aika moni psyykkisesti tervekin menisi paniikkiin tämän kirjan kertomissa tilanteissa. Kirjoissa saa toki olla supersankareitakin, mutta itse en ole kiinnostunut sellaisista. Monen muun makuun varmasti hyvä kirja.
PoistaMinua ei epäuskottavuus haittaa, jos se sopii kirjaan ja sen maailmaan. Luen mielelläni maagista realismia sisältäviä teoksia ja fantasiakin on alkanut kiinnostella myös kirjallisuudessa. Mutta överit on eri asia ja erityisesti minulle punainen vaate on tuo sankarimaisuus, että traumoista huolimatta paahdetaan menemään eikä kuolla sitten millään. Tyypillistä action-kirjoille (ja -elokuville), mutta niitä en olekaan kiinnostunut lukemaan/katsomaan. Eli jäänee minulta tämä lukematta, vaikka aihe kyllä muuten on kiinnostava.
VastaaPoistaPreferoin laillasi hitaamapaa menoa ja märehtimistä :D
Minähän en lue ollenkaan fantasiaa, ja maagista realismiakin vain harvoin ja valikoiden. Mutta toisaalta kyllä minullekin epäuskottavuus on joskus ok kirjasta ja asiasta riippuen. Juuri pari postausta sitten luin ihanan viihderomaanin, jossa oli omat epäuskottavuutensa, mutta ne eivät minua haitanneet.
PoistaTässä kirjassa kaikki oli aika erikoista ja överiä niiden kiinalaisten touhuista ja tietystä murhatavasta lähtien. Minun makuuni se oli jo melkoista fantasiaa. Ja ne traumatisoituneet supersankarit ovat punainen vaate minullekin. Kuten kaikki muukin action-meininki. Kyllästyin kuitenkin vasta sata sivua ennen loppua, joten oli tässä omat hyvätkin puolensa nähtävästi :)