perjantai 17. maaliskuuta 2017

Mary Kubica: Good Girl - Kunpa tietäisit

Rikkaan perheen jo aikuinen "musta lammas" -tytär Mia Dennett lähtee yhden yön tuttavuuden matkaan ja katoaa jäljettömiin. Mies, Colin Thatcher, on tarkkaillut Miaa jo jonkin aikaa tämän tietämättä, eikä hänellä ole puhtaat jauhot pussissa. Hän sieppaa Mian ja vie mukanaan syrjäiselle mökille Minnesotan kylmään syksyyn ja alkutalveen.

Perheen tuomari-isä on kova ja välinpitämätön; hän välittää lähinnä omasta maineestaan ja urastaan. Mian äiti Eve puolestaan on poissa tolaltaan tapauksen vuoksi ja kutsuu Gabe-nimisen etsivän selvittämään tapausta.

Tarinaa kerrotaan vuorotellen kahdessa eri ajassa: "aiemmin" ja "myöhemmin". Eri luvuissa kertojina ovat vuorotellen Eve, Gabe ja sieppaaja Colin. Näkökulma muuttuu siis moneen otteeseen.

Kirja koukutti minut heti ja vei mennessään. Mutta mitä pitemmälle luin, sitä enemmän ihmettelin, kun tarina ei vaikuttanutkaan niin dramaattiselta kuin olin takakannen perusteella kuvitellut. Mutta - ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa! Jos kirjan lukee loppuun asti, tulee huomaamaan, että sen juoni oli todella loistavasti punottu. Lopulta mikään ei ollutkaan aivan niin kuin olisi luullut. Yllätyksiä on luvassa!

Ja niin kovasti kuin Mian äiti ja etsivä Gabe toivovatkin kaiken ratkeamista, lopulta ratkaisu todella romahduttaa Dennettin perheen koko maailman, aivan kuten takakannessa luvataan.

Tarinan jännityksen lisäksi kirjassa kuvataan henkilöiden mielenliikkeitä ja ihmissuhteita todella tarkkanäköisesti. Dennettin perheen ihmissuhteista ja elämästä paljastuu yhtä ja toista, samoin Colinin ja hänen perheensä elämästä. Dennettit ovat eläneet rikkaudessa, Colin köyhyydessä. Käy myös ilmi hienosti se, etteivät ns. "pahat" ihmiset ole pelkästään pahoja eivätkä ns. "hyvät" ihmiset ole pelkästään hyviä. Pahoilla ihmisillä voi olla inhimillisiä syitä teoilleen ja toisaalta hyvilläkin ihmisillä voi olla pimeä puolensa... Rikollisella voi olla lopulta sydämessään herkkyyttäkin ja toisaalta ulos päin siivosti elänyt voi olla kova ja sydämetön.

Jo psykologisen ja ihmissuhdekuvauksen kannalta kirja kannattaa lukea, mutta ilman muuta myös jännityksen ja rikoskirjallisuuden ystäville se on ehdottomasti lukemisen arvoinen! Annan täydet pisteet kirjailijalle tästä kirjasta! Nautin tästä lukuelämyksestä todella paljon.

Harper Collins Nordic Ab 2017
410 sivua
Julkaistu aiemmin suomeksi 2015
Suomentanut Meri Ala-Tauriala

Helmet-lukuhaaste 2017:
6. Kirjassa on monta kertojaa.

2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, täytyypä laittaa lukulistalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun sait lukuvinkin, kannattaa ehdottomasti lukea! Tämä oli kiva löytö R-kioskilta :)

      Poista