Tapion tragedia on se, ettei hän saa valita ammatikseen rakastamaansa taiteilijan työtä, vaan joutuu isänsä mieliksi opiskelemaan muuta. Visa puolestaan etenee koulun jälkeen kokoaikaiseksi taideopiskelijaksi ja lähteepä vielä Italiaankin taidetta opiskelemaan. Tapio ja Helmi jäävät taakse, kun Visa elää elämäänsä eteenpäin Italiassa. Mutta vielä tiet kohtaavat - paljon myöhemmin, kun Visa on jo kauan asunut taas kotikaupungissaan Helsingissä.
Haahtelan kirja kuvaa kauniisti taiteellisen nuoren kasvua aikuiseksi taiteilijaksi ja taideopettajaksi sekä hänen ihmissuhteitaan. Kirjan kieli on kaunista ja runollista; siinä taide on elämää ja elämä on taidetta. Toisaalta ihmissuhteiden keskelläkin esiin nousee yksinäisyys ja ulkopuolisuus. Juhlittu ja kiitetty taiteilija on hetken päästä haukuttu ja väärinymmärretty. Ympärillä olevat ihmisetkin käyttävät hyväkseen, eikä tosirakkautta tunnu olevan olemassakaan. Mutta lopulta Visa löytää sen, mistä maailma todella alkaa. Ja se alkaa yllättävän läheltä.
Varsinkin taiteesta kiinnostuneille tämä kirja on oikea herkkupala: taide on siinä niin keskeisellä sijalla.
En ole lukenut tähän mennessä juuri yhtään Haahtelan romaaneja, mutta tästä kirjasta kyllä pidin. Joudun silti tunnustamaan, että ei tämä minulle niin iso juttu ollut kuin monelle muulle tuntuu olleen. Voi olla, että minulla oli liian suuret ennakko-odotukset, kun olen Haahtela-fanien tekstejä lukenut. Aluksi kyllä hurmaannuin kirjan kielestä ja tarinasta, mutta ei tästä minulle mitään elämää suurempaa kokemusta tullut. Ehkä minua kiinnostaa ennemminkin nähdä taidetta kuin lukea siitä ja sen tekemisestä.
Hyvä ja taitava kirjoittaja Haahtela joka tapauksessa on, se on selvää. Ymmärrän kyllä, miksi monet rakastavat hänen romaanejaan.
Otava 2017
300 sivua
Helmet-lukuhaaste 2017:
2. Kirjablogissa kehuttu kirja
Mä tykkäsin, koska se sai rakastumaan taiteeseen. Taas. Nimittäin taiteeseen pitää rakastua, aina uudelleen ja uudelleen. Saattaa olla, että rakastuin kirjallisuuteen taiteena, ehkä eniten tämän lukukokemuksen myötä. Kokonaisuutena luonnehtisin teosta aidoksi, jos kuvaisin lukukokemusta yhdellä sanalla :-)
VastaaPoistaKyllä tämä romaani on juuri kirjallisuutta taiteena. Nautin kyllä sen kielestä ja tunnelmasta. Mutta maalaustaidetta mieluummin itse näen kuin luen sen tekemisestä, kuten tuossa kirjoitinkin.
Poista