ja kaasua. Havaitse ja näe. Luoja varjelkoon sinua."
Näin päättyy tämän ajopäiväkirjan ensimmäinen runo Kuinka auto lähtee liikkeelle. Runot ovat syntyneet Arja Tiaisen käydessä autokoulua keski-ikäisenä. Itsekin kävin autokoulun nelikymppisenä (ja naisena!), mikä oli silkkaa draamaa, tuskaa ja kauhunhetkiä, kuten Tiaisellakin ilmeisesti. Jouduin ottamaan monta ylimääräistä ajotuntia ennen kuin ajaminen alkoi sujua sen verran, että uskaltauduin inssiin.
Muistaakseni noin viikon päästä tulee viisi vuotta siitä, kun sain ajokortin (ensimmäisellä yrityksellä, yllättävää kyllä). Ajopelko loppui kuitenkin vasta, kun älysin ostaa automaattivaihteisen auton, ja nykyään nautin ajamisesta. Lähestyvän "viisivuotispäivän" kunniaksi palasin tähän autokouluaikojen terapiakirjaani!
Hassu yhteensattuma nimittäin oli, että vaikka tämä Arja Tiaisen runokirja oli ilmestynyt jo vuosia aikaisemmin, jostain syystä satuin kuulemaan siitä ensimmäisen kerran vasta käydessäni itse autokoulua. En kuitenkaan autokoulussa kuullut teoksesta, vaan ehkä siitä vinkattiin jossain lehdessä juuri niihin aikoihin. Kaiken huipuksi ajoin itsekin autokoulussa tojotaa. Tiaisen runot olivat siis minulle todellista vertaistukea siinä tilanteessa!
Tiainen kirjoittaa autoista, ajamisesta, autokoulusta ja naisen suhteesta autoihin riemastuttavasti ja suorasanaisesti. Huumori kukkii. Esimerkiksi runossa Kun lähdet baanalle hän luettelee pitkän listan tavaroita, joita pitää ottaa mukaan ajomatkalle, koska "ei pidä noin vaan mennä liikenteeseen, ties mitä sattuu. / Lehmä lentää konepellille. Tuliko haulikko mukaan? / Ampumalupa? Teltta ja makuusäkki?" Pitää varustautua "kuin lähtisit Tundralle".
Autoihin voi liittyä rakkaustarinoitakin. Pari sellaista on kirjassa. Toisaalta äidin hautajaisissa otetussa kuvassa "me näytämme... keski-ikäisiltä, / jollaisia me myös olemme. / Jälkipolvi ylioppilaita. / Monella kissa ja koira kotona, / ärsyttävän monella ajokortti."
Ajamisesta voi haaveilla ja ehkä jopa nauttia, ainakin jos poistettaisiin risteykset, vanhukset, vammaiset, pihoista tielle juoksentelevat lapset ja perjantairuuhkat, Arja Tiainen toteaa. Jos vain saisi ajaa autiomaassa! Mutta missä se autiomaa on?
Toisaalta jotkut naiset ajavat rekkoja ja työkoneita tai menevät asentajalinjalle opiskelemaan. Eikä tunnu missään.
Tuosta omasta autokoulutaustastani johtuen juuri kirjan autokoulurunot kolahtivat minuun silloin ja kolahtavat edelleen. Teoriakoe-nimisen runon jälkeen seuraa kolme sivua ajoaiheisia kysymyksiä ja mitä hauskimpia vastauksia niihin. Teoriakokeeseen liittyen arvatenkin. Ne ovat kirjan herkullisinta antia. Jaan tähän loppuun muutaman otteen sieltä:
MITÄ TIEDÄT KATALYSAATTORISTA?
En todellakaan mitään. Onks tässä semmonenki?
******************
MIKÄ KUULUU TALOUDELLISEEN AJOTAPAAN?
Muut maksaa bensakulut.
******************
KUKA MYÖNTÄÄ AJOKORTIN?
Sen on syytä olla huolissaan. Jahka pimeällä kujalla vastaan tulee.
Tartun raiveliin ja sanon, jätkä pane se kortti tähän kouraan.
Huikea runokirja! Osoitus siitäkin, ettei runojen tarvitse olla pelkästään vakavia. Taidanpa lukea lisää Arja Tiaista, kunhan ehdin. Muutenkin olen suunnitellut, että lukisin pitkästä aikaa myös runoja; niitä kun tulee monesti luettua aivan liian vähän.
WSOY 2006
75 sivua
Päällys Sanna Sorsa
Etukannen teos Miina Äkkijyrkkä, 2000. Kuvaus Anita Kokkila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti