Härkönen repii arjen sattumuksista, ihmistyypeistä, ihmissuhteista, omista ja toisten mokista ja kommelluksista niin hauskaa juttua, että kirja on todellinen piristyspilleri. Hän käsittelee esimerkiksi Hötkyilijöitä ja Hetken lapsia (joista hän itse kuuluu ensimmäiseen ryhmään), "kadotettua vanhemmuutta", sitä mitä erilaiset etu- ja sukunimet voivat kertoa ihmisestä, parisuhteen kriisitilanteita, huijaamista, kostamista, isoja ja pieniä rikoksia ja julkista itkemistä.
Itse nauroin makeasti esimerkiksi kirjan loppupuolella olevalle luvulle, jossa Härkönen kertoo esimerkkejä omista väärin lukemisistaan. Se nauratti osaltaan myös siksi, koska itsekin luen nykyään aika usein jotain väärin. Härkönen kertoo lukeneensa vaikkapa "ihon homotoiminnan vähenemisestä", kun oikeasti kysymyksessä oli ihon hormonitoiminta. Hesarista hän oli lukenut Saudi-Arabian suursmurffin vaatimasta anteeksipyynnöstä, kun todellisuudessa lehdessä puhuttiin suurmuftista.
Luvussa Toisin sanoen Härkönen kertoo osuvasti, miten negatiivisia asioita kaunistellaan kiertoilmaisuilla. Esimerkiksi voidaan sanoa, että joku ihminen on "särmikäs", joka tarkoittaa oikeasti: "Tunnevammainen piikittelijä. Ihme ettei kukaan ole vielä tappanut." Hotellissa "osittainen merinäköala" on yhtä kuin: "Jos kurkottaa kaulansa hemmetin pitkälle, voi nähdä vilahduksen sinistä roskalaatikkorivistön takana. Voi myös pudota alas parvekkeelta." Tai jos kirjasta sanotaan: "Avautuu lukijalle viimeistään kolmannen lukukerran jälkeen", suomeksi sanottuna se tarkoittaa: "Käsittämätön tajunnanvirtaviritelmä, jota kirjailija ei itsekään tajua."
Mitäpä osaisin sanoa lainaamatta koko kirjaa alusta loppuun. Joudun hillitsemään itseni, mutta totean vain, että jos on nauruterapian tarvetta, kannattaa lukea Anna-Leena Härkösen kolumneja. Niitähän on muissakin kokoelmissa; itsekin olen joskus lukenut jotain muutakin, mutta näköjään se oli ennen tätä blogia, koska en täältä sitä löytänyt. Todennäköisesti kirjoitin siitä ensimmäiseen kirjablogiini, jota ehdin pitää vain puoli vuotta ennen Bloggeriin siirtymistä, ja jota ei enää ole...
Junassa, bussissa tai vastaavassa julkisessa paikassa lukeva voi kyllä varautua siihen, että joutuu joko pidättelemään naurukohtauksiaan tai sitten vain nauramaan yksikseen, muista välittämättä! Jotkut itseäni eniten naurattaneista kohdista olivat kaiken lisäksi niin noloja, etten kehtaa edes tunnustaa!
Tällainen kirja muistuttaa myös siitä, että mokat ja nolot tilanteet ovat meille kaikille yhteisiä. Eli kuten takakannessa sanotaan: "Kun tartut tähän kirjaan, ymmärrät, että et ole yksin. Kaikki muutkin ovat."
Vielä tähän loppuun yksi lainaus kostoa käsitelleestä kolumnista:
"Yksi kostamisen perussääntö on tietysti se, että ei kannata kostaa jos kukaan ei huomaa. Eräälle miesnäyttelijälle tuli avioero, mikä katkeroitti ja lamautti hänet täydellisesti. Sitä on liikkeellä.
- Mä kostin maailmalle ja muutin Järvenpäähän, hän kertoi minulle.
- Huomasiko maailma? minä kysyin.
- En tiedä. Luultavasti ei, hän vastasi.
Kustannusosakeyhtiö Otava 2007
Nidotun laitoksen 2. painos 2008
110 sivua
Kansi: Anu Ignatius
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti