sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Mika Kähkönen: Kroonikko

Kirjailija Mika Kähkönen on tunnettu sairaaladekkareistaan. Minulle tämä uusin dekkari oli ensimmäinen lukemani teos häneltä. Sairaalakuvioissa pyöritään tässäkin, ja niistä asioista Kähkösellä on paljon tietoa: onhan hänellä 20 vuoden kokemus hoitotyöstä päivystyspoliklinikalla.

Kähkönen asuu Joensuussa, jonne myös kirjan tapahtumat sijoittuvat. Paiholan mielisairaala muutti vuonna 2016 Pohjois-Karjalan keskussairaalan yhteyteen, ja sen muuton aikana ja jälkeen tapahtuneista asioista dekkari kertoo. Tapahtumat ja henkilöt ovat tietysti täysin kuvitteellisia, mutta tapahtumapaikat ovat Kähkösen mukaan suurelta osin todellisuutta vastaavia.

Paiholan potilaiden muuton yhteydessä tapahtuu outo onnettomuus, jossa psyykkisesti sairas murhamies Erkki Nootti pääsee pakenemaan ja katoaa jäljettömiin. Ennen muuttoa Nootti on varoitellut mielisairaalassa säilytettyjen menneiden aikojen hoitovälineiden sisällään pitämästä kirouksesta. Sitten keskussairaalassa ja muualla alkaa tapahtua karmeita rikoksia - ja lisäksi noita vanhoja hoitovälineitä katoaa. Onko asialla Nootti, jolla tuntuisi olevan fiksaatio kyseisiin esineisiin ja sairaita ajatuksia niihin liittyen?

Tapausta on tutkimassa rikospoliisi Kari Jontka, joka on tuttu Kähkösen aiemmasta teoksesta Luonnollinen kuolema (2016). Jontkan eloa ei suinkaan helpota työyhteisön armoton kilpailu ja nokittelu. Jostain syystä juuri Jontka onnistuu aina epäonnistumaan ja saa syyt niskaansa milloin mistäkin. Hän on kateellinen ja katkera nuorelle Ville Vessi Nummiselle, joka on muka aina parempi kuin hän ja jolle kaikki hänen hommansa annetaan.

Jontka päätyy myös suojelemaan erästä juttuun liittyvää naista eikä voi estää itseään ihastumasta tähän elettyään pitkään leskenä.

"Porraskäytävässä rappujen juurella Jontka uhrasi taas muutaman sekunnin kuunteluun. Liian hiljaista. Jos joku tiesi odottaa häntä ylhäällä, oli etu tämän puolella. Silti hän astui rappuihin ja piti hermonsa kurissa. Yritti ainakin. Hyvä poliisi. Silmissä näyttäytyi x sidottuna (Jätän henkilön eli x:n nimen tässä kertomatta, terveisin bloggaaja.). Jontka nojasi seinään ja otti rapun kerrallaan. Tulosuunta pysyi silmäkulmassa. Hän ehtisi reagoida, lähestyttiinpä häntä mistä vain. Hän piti asetta kaksin käsin edessään ja suuntasi sen kattoon..."

Kirja oli minun naiselliseen makuuni kovin äijämäinen (huomasi, että se oli miehen kirjoittama dekkari) ja siinä tapahtuneet rikokset olivat suoraan sanottuna karmeita. Myöskään työpaikan ihmissuhdeongelmat eivät kuulu lempiaiheisiini kirjoissa.

Mutta nämähän ovat makuasioita. Kirja sinänsä on hyvin kirjoitettu, ja jos jännitystä kaipaa, niin sitä kyllä saa! Varmasti moni kovaksikeitetty dekkarien ystävä, joka kestää rankemmatkin jutut, pitää tästä kirjasta. Samoin jos sairaalamaailma ja mielisairaanhoidon historia kiinnostavat, niin niihin pääsee syventymään Kroonikon äärellä. Myös se äijämäisyys on tietysti monelle muulle ihan ok, varsinkin miehille.

Mikä tärkeintä: loppuun asti säilyy arvoituksia ja yllätyksiä. Siitäkin huolimatta, että jotain selviää ja ratkeaa jo aikaisemmin.

Kiitos arvostelukappaleesta kustantajalle!

Myllylahti Oy 2018, 344 sivua

2 kommenttia:

  1. Olen puolessa välissä tässä kirjassa. Parasta tässä on, että tapahtumat sijoittuvat Joensuuhun. Omaan kaupunkiin sijoittuvia kirjoja on kiva lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiva lukea tuttuun ympäristöön sijoittuvia kirjoja. Minulle Joensuu on aika vieras. Pitäisi joskus kokeilla Reijo Mäen Turkuun sijoittuvia dekkareita. Tosin kerran nuorempana luinkin yhden, ja sekin oli kyllä melkoista äijämeininkiä, mutta voisihan yrittää uudestaan! :)

      Poista