Ulla-Lena Lundberg: Linnunsiivin Siperiaan

Mikä ihana ja erilainen matkakirja! Sen myötä sain seikkailla ristiin rastiin ympäri laajaa Siperiaa. Iän myötä arktiset alueet ovat alkaneet kiinnostaa minua, kun nuorempana haaveilin vain palmurannoista. Niinpä tämä kirja oli minulle juuri sopivaa lukemista!

Ulla-Lena Lundberg on tehnyt muiden ornitologien kanssa useita matkoja Siperiaan ja nähnyt siellä mitä erilaisimpia lintuja, mutta tietenkin myös paljon muuta. Hän on nähnyt Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän; kirjassa kerrotut matkat sijoittuvatkin mielenkiintoiseen aikaan sekä ennen Neuvostoliiton hajoamista että sen jälkeen.

Kirja kertoo siis myös paljon historiasta, yhteiskunnallisista asioista, monista Siperian vähemmistö- ja alkuperäiskansoista ja hiukan heidän uskonnoistaankin. Pääosassa ovat kuitenkin linturetket, luonto ja ympäristö.

Myös Mongoliassa Lundberg seuralaisineen vierailee, joten sieltäkin lukija saa pienet maistiaiset.

Itse en ole lintuharrastaja, mutta Lundbergin matkoilla vastaan tuli kyllä monia niin erikoisia lintuja, että välillä piti ihan katsoa netistä, minkänäköisiä nuo ihmeelliset olennot olivat. Joillakin niistä puolestaan oli hassuja nimiä, kuten arokurppelo tai kiljukäki. Myös monia muita Siperiasta kerrottuja asioita piti googletella tai muuten vain ihmetellä, eli mielenkiinnon kirja todella herätti!

Minulle luontorakkaana ihmisenä herkkua olivat hienot kuvaukset Siperian luonnosta: taigasta ja tundrasta. En ole ennen lukenut Lundbergin kirjoja (Tunnustan: monta hyvää kirjailijaa on edelleen lukematta!), mutta sain nyt huomata, että hän käyttää kaunista kieltä, joka tulee esiin erityisesti luontokuvauksissa, kuten tässä:

"Veden yllä lepää tiheä sumu, mutta yläpuolellamme taivas on kirkas. Meidän lähestyessämme pimeästä rannasta irrottautuu muutama sorsa. Aurinko nousee ja sumu höyryää, maailma vaalenee ja valaistuu koko ajan. Meidän rantamme on vielä varjossa, mutta aurinko tavoittaa nukkuvien mustapyrstökuirien rivistön, ja se piirtyy huuruavaa valoa vasten. Yksi toisensa jälkeen linnut kohottavat päänsä siiven alta, venyttelevät, levittelevät siipiään ja tasapainottelevat hetken. Sitten koko joukko lähtee liikkeelle vedessä ja kohoaa äkkiä parvena ilmaan. Kuin joku olisi heittänyt riisipaperille kourallisen kirjoitusmerkkejä, ehyt kirjoitus joka vie merkityksensä mennessään." 

Koska kirja on käännetty ruotsista, kauniista kielestä kuuluu kiitos luonnollisesti myös suomentaja Leena Vallisaarelle.

Myös paikalliset ihmiset ja heidän elämänsä arktisissa oloissa olivat kiinnostavaa luettavaa. Kirja kertoo monista pienistä alkuperäiskansoista, joista kaikista tavallinen suomalainen ei ole koskaan kuullutkaan. Tosin joskus kauan sitten osa näistäkin kansoista on tullut tänne jostain muualta. Esimerkiksi jakuutit tunkeutuivat nykyiselle asuinseudulleen Jakutiaan luultavasti 1200-luvulla.

Jäätävän kylmästä Jakutiasta oli kiehtovaa lukea: että esimerkiksi timantinkova ikirouta ulottuu useiden satojen metrien syvyyteen! Ilmasto onkin Neuvostoliiton ankarin, kertoo Lundberg (nykyään siis Venäjän ankarin). Jakuuteista hän kertoo:

"Jonkinlaista järeyttä jakuuteissa on, siihen minun on helppo yhtyä. He ovat ihanan neliskanttisia, kuin yhdestä kappaleesta vuoltuja, kuin luotuja pitämään pintansa ikiroudan ja lumimyrskyn välissä. Näinä lopun aikoina heidän masennuksensakin on sisukasta ja järjestelmällistä: päältä katsoen voisi helposti luulla, että jakuutit ovat päättäneet juoda itsensä hengiltä ja ryhtyneet sitten järkkymättä toteuttamaan päätöstään."

Siperialaiseen uskonnollisuuteen liittyen Lundberg mainitsee ainakin shamanismin ja uhripuut. Tässä kuvaus jälkimmäisestä:

"Tie kulkee niin risuisen ja lohduttoman metsäseudun läpi, että sateen yltyminen tuntuu aivan johdonmukaiselta. Täällä liikkuva ihminen tarvitsee kaiken avun minkä suinkin voi saada, sen tajuamme kun näemme metsätien laidassa pienen puun, joka näyttää neulasensa varistaneelta joulukuuselta - paitsi että se on uhripuu. Se on tupaten täynnä haalistuneita nauhoja ja liinoja, peilinkappaleita, kolikoita, seteleitä, savukerasioita ja muuta sellaista. Sen alla lojuu iso kasa votkapulloja. Ne ovat kaikki tyhjiä, sillä jumalten jano on valtava."

Tuhansia vuosia sitten Japanin Hokkaidosta Sahalinin saarelle muuttaneilla ainuilla taas oli karhukultti, jossa Lundberg näkee merkillistä kristillisen mystiikan tuntua. "Ainukulttuurissa karhu, joka on itse vuoren jumala, kärsii ja kuolee yhä uudestaan kansan säilymisen puolesta." Kirjan kirjoittamisen aikaan ainuista oli jäljellä vielä rippeet, jotka asuivat taas Japanissa. Onko heitä vielä nykyään, sitä en tiedä.

Luontoretkillä sattuu ja tapahtuu monenlaista. Majapaikassa on yöseurana parikymmentä tundramyyrää, ja seudun ainoaa puuseetä on pakko käyttää, koska yöttömässä yössä "aurinko ei laske lainkaan ja lähimälle pensaalle tai puulle on montakymmentä kilometriä." Joskus tulee karhukin vastaan. Suomesta katsottuna aivan Siperian äärimmäisessä kolkassa, lähellä Kiinaa ja Pohjois-Koreaa, paikallisessa metsästysmajassa tarjotaan suoveteen keitettyä teetä emalimukeista, joista on ensin kuolleet hyttyset ravisteltu pois.

Myös kaikki tällaiset tilannekuvaukset, usein vielä Lundbergin huumorilla höystettynä, tekevät kirjasta herkullista luettavaa.

Kirja oli siis todella kiehtovaa luettavaa, suorastaan parhaita lukemiani matkakirjoja! Se onnistui nostamaan minussa pientä Siperia-kuumetta. En nyt ole sinne lähdössä ainakaan tältä istumalta, mutta kiinnostaisi etsiä lisää Siperia-aiheista luettavaa. Koska Lundbergin kirja on jo yli 20 vuotta sitten kirjoitettu, olisi mielenkiintoista tietää, millaista siellä on nykyään.

Jos Siperia vähänkään kiinnostaa, suosittelen lämpimästi tätä nojatuolimatkaa sinne.

Kirjan lopussa on muuten myös kaksisivuinen kirjallisuusluettelo kiinnostuneille. Lundberg kävi tosiaan myös pahamaineisella Sahalinin saarella, josta Solzenitsyn ja Tsehov ovat kirjoittaneet. Esimerkiksi heidän teoksiaan luettelosta siis löytyy. Siitä puheen ollen: luonnollisesti kirjassa kerrotaan jonkin verran myös Siperian vankileireistä...

Jaan vielä loppuun linkin Iltalehden juttuun, joka oli yksi kirjaa lukiessani löytämistäni. Siinä on upeita kuvia Siperian kesästä.

Kirjasta on näköjään otettu tänä vuonna uusi painos, minkä se todella ansaitsee. Toivottavasti moni löytää tämän upean teoksen! Itse luin painoksen vuodelta 1994, joten en tiedä, olisiko esimerkiksi kirjallisuusluetteloa tai muita tietoja päivitetty uuteen painokseen.

Gummerus 1994
208 sivua
Alkuteos: Sibirien. Ett självporträtt med vingar
Suomentanut Leena Vallisaari