Hèdi Fried: Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä

Keskitysleiriltä hengissä selvinnyt 93-vuotias Hèdi Fried on kiertänyt kouluilla kertomassa kokemastaan ja vastannut nuorten esittämiin mitä erilaisimpiin kysymyksiin aiheesta. Tähän tänä vuonna suomeksi ilmestyneeseen kirjaan on koottu näitä kysymyksiä ja vastauksia. Ruotsissa, josta tuli Friedin kotimaa sodan jälkeen, kirja on ilmestynyt viime vuonna.

Syyskuussa 1940 Romaniaan kuulunut Transilvanian pohjoisosa, Friedin kotiseutu, liitettiin takaisin Unkariin. Pian alkoikin kuulua uutisia Romanian juutalaisten vainoista, joten Friedin perhe oli kiitollinen vältyttyään siltä. Vähin erin, melkein huomaamatta, juutalaisten tilanne kuitenkin paheni Unkarissakin, kunnes lopulta saksalaiset joukot marssivat maahan keväällä 1944. Näin Friedkin perheineen joutui sittenkin keskitysleirille.

Fried menetti siellä heti vanhempansa, mutta hänen onnistui pysytellä tiiviisti yhdessä sisarensa kanssa koko ajan vapautumiseen asti, mikä antoi heille voimia taistella päivästä päivään. Monet, joilla ei ollut ketään, menettivät nopeasti toivonsa selviytymisestä. Hédi Friedillä ja hänen sisarellaan oli myös toiveena päästä joskus kertomaan maailmalle, mitä oli tapahtunut - ettei se koskaan enää toistuisi. Onneksi he molemmat todella selvisivät ja pääsivät Ruotsiin toipumaan kokemastaan, jos nyt sellaisesta voi koskaan täysin toipua...

Kirjassa on monenlaisia kysymyksiä, joihin onkin mielenkiintoista kuulla Friedin vastaavan. Miksi Hitler vihasi juutalaisia? Miten kokonainen kansa saattoi asettua tukemaan Hitleriä? Millaista oli elää leireissä? Millaista oli olla nainen leireissä? Oliko myös kilttejä SS-sotilaita? Milloin ymmärsit, että meneillään oli kansanmurha? Miten teidät otettiin Ruotsissa vastaan? Miten käsittelit traumojasi? Oletko joutunut uusnatsien kohteeksi? Vihaatko saksalaisia? Siinä muutama esimerkki.

Yksi tärkeä aihe, jota Fried korostaa kirjassa, on se, että sama voisi tapahtua uudestaan, ja siksi on tärkeää puhua asiasta. Nytkin Euroopassa on nähtävissä samanlaista ilmapiiriä ja asenteita kuin 1930-luvulla. Ei tarvita kuin joku tarpeeksi karismaattinen johtaja, joka onnistuu manipuloimaan tyytymättömiä ihmisiä. Jostain ihmisryhmästä tehdään syyllinen kaikkiin ongelmiin, ja heitä aletaan mustamaalata, kunnes lopulta kaikki vihaavat näitä ihmisiä. Tai ainakin suuri enemmistö. Ihminen on sen verran laumasielu, että hänet on helppo saada uskomaan, ettei noin suuri enemmistö voi olla väärässä. Tai elleivät nämä ihmiset aina olekaan enemmistö, he voivat olla äänekkäämpiä kuin muut. Ne, jotka eivät vihaa, ovat liian usein hiljaa. Silloin paha pääsee voittamaan.

Friediltä on kysytty myös, pystyykö hän uskomaan Jumalaan kokemansa jälkeen. Hän kertoo itse uskovansa, joskaan ei kuulosta aivan oikeaoppiselta juutalalaiselta. Hän kertoo, että ihmiset reagoivat tuolloin eri tavoin. Joku oli uskonut Jumalaan, mutta ei voinut enää uskoa, kun näki mitä tapahtui. Toisaalta taas sodan jälkeen ateisteista saattoi tulla uskovaisia, kun he olivat selvinneet hengissä kaikesta.

Joku kristitty oli kertonut Friedille, että hänelle oli opetettu jo pyhäkoulussa, että juutalaisia pitää vihata, koska he tappoivat Jeesuksen. Tämä oli minusta järkyttävää. Tällaista opetusta en ole koskaan kuullut, mutta varmaankin natsi-Saksassa hyödynnettiin mielellään Lutherin pimeää puolta: hän nimittäin jossain vaiheessa suuttui juutalaisille, ja ilmeisesti tämän jälkeen hänen opetuksensa oli juutalaisvastaista. Siinä nähdään, ettei hyvänkään opettajan kaikkia oppeja pidä niellä sokeasti.

Pysäyttävä kirja. Koska juuri nyt 2010-luvulla Euroopassa on taas kovia asenteita erityisesti maahanmuuttajia kohtaan, kannattaa lukea tämä kirja ja miettiä: mitä jos tämä tapahtuisi nyt? Mitä voimme tehdä tällaisen estämiseksi?

"Ajan kuluessa uhka tuli yhä lähemmäs. Juutalaiset olivat vaarassa, ja siis myös minun perheeni. En muista tietoisesti pelänneeni. Tuntui pikemmin kuin jokin selittämätön jäytävä paino puristaisi rintaa, välillä kuristavammin, välillä vain hiukan, mutta hetkeksikään hellittämättä. Ihminen ei koskaan halua uskoa, että pahin tapahtuisi juuri hänelle. Halusin itsekin uskoa SS-miestä, joka sanoi isälleni, että kaikki mitä isä oli kuullut juutalaisten vainoamisesta, oli silkkaa huhua, saksalaisethan ovat sivistyneitä ihmisiä. 
  
Ajattelin välillä sitä, mitä äiti oli sanonut mukautumisesta, ja miten helposti se tapahtui.
  
Minä en aio mukautua, sanoin silloin, mutta nyt taaksepäin katsoessani näen, että juuri niin minäkin tein. Ihmisen elämänhalu on niin vahva, ihminen ei anna periksi ennen kuin tuntee veitsenterän kurkullaan. Ja siinä vaiheessa on ehkä muuttunut jo niin alistuvan tahdottomaksi, että ajattelee vain: 'Mitä väliä, kunhan se käy nopeasti.'"


Nemo 2018
144 sivua
Alkuteos: Frågor jag fått om förintelsen
Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen
Suomenkielisen laitoksen esipuhe: Sofi Oksanen
Kansi: Sanna Mander