Katri Vala: Kootut runot

Tämä kirja on niin paksu, etten kuvitellut lukevani sitä kovin nopeasti, mutta toisin kävi. Kun aloitin, en enää pystynyt lopettamaan. Oli pakko vain lukea, lukea ja lukea. Luin ensimmäiset noin 300 sivua eilen ja loput noin sata sivua tänään.

Katri Valan runoihin halusin palata pitkästä aikaa, koska hän oli yksi lempirunoilijoistani 20 vuotta sitten. Nyt nämä kaikki runot luettuani voin todeta, että kyllä hän on sitä vielä nytkin. Ehkä osittain eri runot kolahtivat nyt kuin silloin nuorena. Mutta kaikesta pidin edelleen, jopa siitä dramaattisesta runosta, jossa kirjoittaja haluaa palaa ja elää mieluummin lyhyen elämän kuin tasaisen tylsän pitkän elämän, jota kahleena raahataan... tai jotenkin niin. Se Valan monilla huutomerkeillä varustama runo oli yksi ehdottoman ja kiihkeän nuoruuteni "uskontunnustuksista". Nykyään jo "tasaisen tylsä pitkä elämä" kiinnostaa, mutta runo sinänsä on ihanan dramaattinen.

Valan runoissa luonto ja vaihtuvat vuodenajat ovat monesti lähellä ja niiden kautta kuvataan niin iloa kuin tuskaa ja epätoivoa. Tunteet ovat useimmiten suuria ja väkeviä. Runoissa pakahdutaan, vavahdellaan, väristään, muserrutaan, huumaannutaan. Katseet ovat polttavia ja jäsenet raukeita. Adjektiiveja on paljon, monesti jopa joka rivillä yksi. Ne tietenkin lisäävät tekstin kuvailevuutta. Tosin muistan, että nuorta itseäni aikoinaan kritisoitiin liiasta adjektiivien käytöstä runoissa. Mutta Katri Valan aikana se ei varmaan vielä ollut mikään synti.

Itse nautin näistä Valan suurista tunteista: hän sanoittaa siinä samalla meidän muidenkin tunteita. Runoihin on helppo eläytyä, jos ihmisellä vain on jotain tunne-elämää (joko nykyään tai ollut joskus). Itselläni kuten monella muullakin suurimmat tunteet olivat tietysti nuorena. Mutta vieläkin nämä runot kolahtavat. Tunneihminen olen vieläkin, vaikka vähän järkeäkin on matkan varrella tarttunut mukaan :)

Katri Valan runoissa on tunteiden lisäksi paljon kauneutta, mikä myös osuu ja uppoaa, koska olen suuri esteetikko.

Runoissa on sekä onnellista että onnetonta rakkautta. Kuolema on Valalle läheinen teema, koska hän sairastui jo melko nuorena tuberkuloosiin, johon kuoli vain 42-vuotiaana (Wikipedian mukaan). Joissain runoissa on suorastaan kauhuteema liittyen kuolemaan. Kauhuelokuvien ja -kirjojen ystäville ne voisivat olla hienoa luettavaa. Kuolema pelottelee ja uhkaa. Toisaalta kuolema on joskus toivottukin vieras. Se näyttäytyy eri runoissa eri valossa, kuten elämäkin.

Joissain runoissa on myös etelän maiden eksotiikkaa, kuten Tahitilaisessa serenaadissa ja Etiooppialaisessa fantasiassa, jotka ovat minusta aika viehättäviä, vaikka kyllä esimerkiksi jälkimmäisessä on tietysti afrikkalaisten eksotisointia. Näiden runojen sarjaan kuuluu myös Taj Mahal, jossa Vala kirjoittaa "uneksien rakkaudesta, / joka rakentaa haudan, / ihanan kuin Taj Mahal, / pienen ruumiini ympärille - / sitten kun olen kuollut." Tässä näkyvät taas hänen ajatuksensa tulevasta kuolemasta.

Lisäksi siellä täällä on runoja, joissa mainitaan joko jumala tai Jumala, ja on myös Raamatusta aiheensa saaneita runoja, esimerkiksi laupiaasta samarialaisesta ja Ilmestyskirjasta.

Kirja koostuu viidestä runokokoelmasta. Niistä viimeisessä, Pesäpuu palaa, Vala kirjoittaa jo Eurooppaa uhkaavasta sodasta (toisen maailmansodan kynnyksellä). Tämä jäikin hänen viimeiseksi runokokoelmakseen.

Minulla oli ja on suuria vaikeuksia valita, mitä Katri Valan runoa lainaisin tässä postauksessa. Pakko varmaan laittaa pätkiä useammasta runosta...

Seison värisevänä
mustien varjojen keskellä.
Ilma on kuin himmeää, sinistä lasia,
ja autiolla taivaalla kulkee kuu
niin tuskallisen vaikenevana...

(tyypillistä Valaa, jossa väristään)

 *  *  *

Esimerkki synkistä tunteista:

Sinun kauheat sanasi
ovat uponneet sydämeeni kuin tikarit,
Tajuttomana, vaiti tuijotan pimeään taivaanrantaan.
Sinne leviää nousevan kuun punainen lampi
kuin valuneena minun lävistetystä sydämestäni,
josta vie meren yli verinen viiru.
Sen poikki liukuu musta laiva,
äänetön ja kauhea,
ilman ainoatakaan valoa.

 *  *  *

Tässä taas runosta Onnellinen hetki - eli onnen tunteita:

Sydämeni on täynnä itkua ja naurua.
Kuljen kasteista polkua,
ja metsätähden teriä
on takertunut varpaisiini.
Sopertelen huumaantuneena:
"Jumala, sinä olet hyvä!"
Ja puista varisee kasvoilleni pisaroita,
tuoksuvia, vihreitä ja kultaisia.

No, antaa olla, en lainaa enempää. Voisin ottaa lainauksia vaikka kuinka monesta runosta. Laitoin kirjan väliin kaikki mahdolliset löytämäni kirjanmerkit. Itse asiassa tämän kirjan haluaisin omistaa, mutta ainakin kyseisen yksilön joudun pian palauttamaan kirjastoon.

WSOY 1958 (kolmas painos)
421 sivua