Minna Eväsoja: Melkein Geisha - Hurmaava ja hullu Japani

Melkein geisha -kirjan kirjoittanut Minna Eväsoja on käynyt 1990-luvun alussa japanilaisen teekoulun Kiotossa, minkä jälkeenkin hän on viettänyt Japanissa paljon aikaa. Hänellä on siis paljon kokemusta Japanista ja japanilaisista, hyvässä ja pahassa. Kaikesta tuossa maassa kokemastaan hän kertoo tässä kirjassa railakkaasti ja riemastuttavasti.

Kirjan nimessä tuo hurmaava ja hullu Japani on todella osuva, sillä noita molempia se maa tuntuu olevan tämän kirjan perusteella. Toisaalta siellä on kohteliaita, hyväkäytöksisiä, hyvin pukeutuvia ihmisiä, kauneutta ja estetiikkaa - toisaalta kun japanilaisten pidättyvyys murtuu, heistä tulee jo liiankin estottomia ja häpeämättömiä, kuten monet kirjassa kerrotut tositapaukset osoittavat. Eivätkä japanilaisetkaan aina ole hyväkäytöksisiä - sielläkin on huonoa asiakaspalvelua, ja esimerkiksi vanhemmat naiset ovat pelottavia, koska heistä kuulemma tulee iän myötä niin äänekkäitä ja töykeitä.

Kirjassa kerrotut tarinat ovat toinen toistaan uskomattomampia. Japanilaiset onnistuvat yllättämään sekä Eväsojan että hänen lukijansa kerta toisensa jälkeen. Niin paljon kummallisuuksia näiden kansien väliin on koottu. Miten voikin ihminen jossain maassa kokea näin monenlaista. Takaan, että lukija ei tule kyllästymään tämän kirjan äärellä. Monta hauskaa hetkeä sen sijaan tulee olemaan.

Takakannessa vakuutetaan, että kirjan luettuasi kaukokaipuu Japaniin on väistämätön. Itselleni ei aivan niin käynyt. Toki Japanista oli mielenkiintoista lukea, mutta siellä tuntuu olevan aivan liikaa muodollisia käyttäytymissääntöjä, etikettejä ja monimutkaisuuksia, että tällainen maalaisjuntti sinne uskaltautuisi.

Sen sijaan vaikka en juo kovin paljon teetä, tässä kirjassa puhuttiin niin paljon teestä, että minun oli aivan pakko lähteä lukemisen välillä teenkeittopuuhiin... eli teenjano lukijan kyllä yllätti. Kaiken lisäksi teetä ei Japanissa ainoastaan juoda, vaan vihreää teetä käytetään myös mausteena nuudeleissa, suklaassa, jäätelössä, kekseissä ja pastilleissa.

Mitä ovat teetaide, teekoulut ja teemestarit, se ei minulle heti avautunut, mutta jossain vaiheessa kirjaa sitäkin vähän valotettiin. Japanilaiset ovat tehneet teen valmistamisesta ja juomisestakin oman taiteenlajinsa. Ovat he tehneet kahvinjuonnistakin taidetta, mutta kahvia he eivät juo niin paljon kuin teetä. Japanissa ehkä yksi ja toinen asia muuttuu kauneudeksi ja estetiikaksi...

Japanilaisen kulttuurin vaativuus muualta tulevalle käy ilmi esimerkiksi seuraavasta otteesta:

Vuoden aikana minulla oli monenlaista nuoren naisen sydänsurua ja menetystä. Silmäni olivat monena aamuna itkusta turvonneet, eikä mieleni ollut seesteinen. Jouduin Teemestarin Vaimon puhutteluun tunteiden näyttämisestä. Minua saattoi kuulemma lukea kuin avointa kirjaa, ja hän kehotti minua pitämään tunteet sisällä ja pysymään tyynenä kaikissa tilanteissa, vaikka maa ratkeaisi alta. Loppuvuosi menikin oman elämäni teatterissa. otin roolin, joka minulle osoitettiin ja esitin sen kunnialla loppuun. En näyttänyt tunteita, opettelin japanilaisen hymyn ja käyttäydyin aina pidättyneen kohteliaasti.

Kaikista näistä minun mielestäni niin rasittavista kulttuurieroista huolimatta Eväsoja tuntuu rakastavan Japania, tuota hurmaavaa ja hullua maata. Hän kirjoittaa:

Minä sujahdin japanilaiseen elämäntapaan luonnollisesti ja helposti ja tunsin eläväni täydellisen seesteisyyden aikaa Japanissa viettämäni vuodet. Pisin yhtäjaksoinen aika, jonka siellä asuin, kesti kolme vuotta, jonka aikana kävin Suomessa vain kerran. Kun palasin takaisin Suomeen, hyvä ystäväni Yukiko lähti saattamaan minua Kansain kelluvalle lentokentälle. Kaipasin Kiotoa jo ennen kuin luotijuna oli edes lähtenyt laiturilta. Kaipasin Kioton tornia, Shin-Osakan pilvenpiirtäjiä, rähjäisiä taloja radan varressa ja sekalaisia mainoskylttejä. Pehmeästi kumpuilevat vuoret aamuauringon hennossa lämmössä ja kasteesta raukeina jäivät asema asemalta taakse. Jätin junamatkan aikana haikeita hyvästejä Japanille ja kaikelle, mitä siellä rakastin. Itkin hiljaa Yukikon nukkuessa vieressäni... 

On hyvä, että joku rakastaa Japaniakin. Minulle riitti tämä antoisa nojatuolimatka, ja nojatuolimatkojen ystäville tämä kirja onkin oikea herkkupala.

Gummerus 2016
239 sivua