Norma Khouri: Kunniamurha - Rakkaus ja kuolema nykypäivän Jordaniassa

Tässä kirjassa jordanialaissyntyinen, mutta sieltä pakenemaan joutunut Norma Khouri kertoo tositarinan parhaasta ystävästään Daliasta, joka joutui kunniamurhan uhriksi. Kirjasta käy ilmi, että Khouri kirjoitti ainakin sen loppusanoja vuonna 2002, ja siinä kerrotut asiat ovat ilmeisesti tapahtuneet 1990-luvulla. Tuskinpa tilanne siellä on kovin paljon muuttunut noista ajoista, kun on näin syvään juurtuneista, vuosituhansia vanhoista tavoista kysymys.

Vaikka Jordania haluaa esiintyä modernina maana, siellä pätevät vanhat aavikon ja beduiinien lait, joiden muuttaminen vie varmasti monta sukupolvea - jos niiden yleensä on koskaan mahdollista muuttua? Esimerkiksi kunniamurha ei liity varsinaisesti islamiin, vaan se juontaa juurensa jo ammoisista ajoista ennen islamia ja kristinuskoa. Kunniamurha onkin käytössä myös Jordanian kristityillä.

Lisäksi kristittyjäkin koskevat Jordaniassa melkein yhtä tiukat säännöt kuin muslimeja. Vaikka katolilainen Norma saikin pukeutua vapaammin kuin hänen muslimiystävänsä Dalia, juuri muuta vapautta ei hänelläkään ollut.

Sen verran omaa elämää he kuitenkin onnistuivat hankkimaan, että perustivat yhdessä kampaamon, jota ehtivät sitten pyörittää kuuden vuoden ajan. Se oli Ammanissa siitä erikoislaatuinen kampaamo, että sinne saivat tulla asiakkaiksi sekä naiset että miehet. Mutta vaikka työssä oli oma vapautensa, Dalian veli Mohammed vahti ystävyksiä tiiviisti. Se kuului maan tapoihin; naiset eivät juuri saaneet liikkua ilman miespuolista perheenjäsentä.

Enimmäkseen Mohammed kai kuitenkin vain vei Norman ja Dalian töihin ja haki heidät sieltä. Töissä Dalialla alkoi sitten käydä asiakkaana eräs Michael, joka vaikutti kiinnostuneelta Daliasta - ja Dalia hänestä. Siinä oli vain yksi suuri ongelma. Miehet ja naiset eivät saa tapailla toisiaan, vaikka tapaamiset olisivat kuinka viattomia.

Kaiken lisäksi Dalia oli muslimi ja Michael katolilainen. Muslimit ja kristityt eivät saa avioitua keskenään, ei varsinkaan niin, että kristitty mies ottaisi musliminaisen. Pelkästään se, että Dalia ja Michael tapaisivat toisiaan kampaamon ulkopuolella, olisi syy kunniamurhaan.

Norma ja Dalia tiesivät kyllä, että jos he alkaisivat järjestellä tapaamisia Michaelin kanssa, se olisi hengenvaarallista. Eräs heidänkin nuori asiakkaansa oli joutunut kunniamurhan uhriksi - vain siksi, että muistaakseni joku perheenjäsen oli raiskannut hänet, ja hän oli kertonut siitä jollekin ulkopuoliselle. Raiskauksen uhrikin on nimittäin "huora" ja syyllinen, joka häpäisee perheen. Kunnian ja häpeän kulttuurissa tuollainen häpeätahra pitää poistaa perheestä, ja näin perheen kunnia on palautettu.

Ystävyksistä kehittyi kuitenkin taitavia juonittelijoita, ja avukseen he saivat Michaelin sisaren Jehanin. Rakastunut pari pystyi tapailemaan toisiaan silloin tällöin Norman ja Jehanin ollessa mukana esiliinoina, ja lopulta he onnistuivat tapaamaan kahdestaankin.

Kun homma sujui, kaikilla alkoi olla varmempi olo, eivätkä he enää pelänneet kiinni jäämistä niin paljon kuin aluksi. Mutta koska kirjan nimi on Kunniamurha, lukija tietää jo alusta asti, millaiseen tragediaan kaikki johtaa. Siitä en kerro enempää; kannattaa lukea itse tämä kirja, vaikka se onkin järkyttävä.

Vihansa ja surunsa keskellä Norma päätti ottaa elämäntehtäväkseen kunniamurhia vastaan taistelemisen. Hän pakeni maasta ja kirjoitti tämän kirjan kertoakseen maailmalle näistä salatuista asioista.

Olen itsekin lukenut parin Lähi-idässä asuneen suomalaisen kirjat, joissa he sanoivat, ettei heidän tuntemillaan naisilla ollut mitään ongelmia. Mutta Norma Khouri kertoo, että kunnian kulttuuriin kuuluu se, ettei perheen ongelmista huudella ulospäin. Perheen miehet voivat hänen mukaansa olla kodin ulkopuolella erittäin mukavia, mutta kotioloissa naiset kyllä tietävät, että heidän pitää jatkuvasti olla varuillaan, ettei miehille tule mitään syytä ryhtyä julmiksi ja väkivaltaisiksi. Normakin tiesi, että hänen isänsä ja veljensä pystyisivät kyllä halutessaan vaikka tappamaan hänet - ja Norma oli kuitenkin kristitystä perheestä.

Järkyttävää tässäkin tarinassa on se, että hyvin viattomilla treffeillä käynyttä Daliaa sanottiin huoraksi, kun taas hänet julmasti surmannutta perheenjäsentä ei saanut sanoa murhaajaksi, koska tämähän oli "kunniallinen ja oikeudenmukainen mies". 

Järkyttävää on sekin, että jopa ilman turvavyötä ajamisesta sai ainakin tuolloin ankaramman rangaistuksen kuin kunniamurhasta. Kunniamurhasta pääsi ja pääsee varmasti vieläkin lähes kuin koira veräjästä.

Tällaisen kirjan luettuaan sitä vain istuu hiljaisena eteensä tuijottaen ja miettii: Kunpa olisi keinoja tehdä näille asioille jotain, niin tekisi...

Kirja (ja sen prologi) alkaa näin:

"Jordania on maa, jossa hiekanvärisiin pukuihin sonnustautuneet miehet pitelevät kännykkää toisella korvalla ja kuuntelevat toisella aavikolta puhaltavia tylyjen, ikivanhojen lakien kuiskeita. Se on maa, jossa nuori kuningatar, maailmannainen, keskustelee CNN:n kanavalla kaunopuheisesti ihmisoikeuksista samaan aikaan kun joku isä keskiluokan lähiössä viiltää kurkun auki tyttäreltään, koska tämä on rikkonut mitä viattomimmin beduiinien vanhoja kunniakäsityksiä.
  Jordania on paradoksien maa, jossa on eri normit miehille ja naisille, vapautetuille ja suojelluille. Päällisin puolin moderni Jordania on armoton autiomaa, jonka keitaat ovat putkahtaneet kaupungeiksi. Mutta aavikon tuulet puhaltavat edelleen..."


WSOY 2003
246 sivua
Englanninkielinen alkuteos Honor Lost
Suomentanut Marja Helanen-Ahtola