Marjane Satrapi: Persepolis - Iranilainen lapsuuteni

Vihdoin sain luettua elämäni ensimmäisen sarjakuvaromaanin. Kokemus oli innostava: tätä täytyy saada lisää! Ehkä minulla kesti aika pitkään tajuta, että sarjakuvat voivat olla jotain muutakin kuin Aku Ankkaa...

Marjane Satrapi kertoo omaelämäkerrallisessa sarjakuvaromaanissaan lapsuudestaan ja nuoruudestaan Iranissa - siihen asti kunnes hänet 14-vuotiaana lähetettiin sisäoppilaitokseen Itävaltaan. Suorapuheisena ja kapinallisena hän oli vaarassa joutua vaikeuksiin tiukan islamilaisen hallinnon alaisessa kotimaassaan, joten hänet lähetettiin turvaan Eurooppaan.

Marjanen lapsuudessa Irania hallitsi shaahi. Tytön vanhemmat olivat yhteiskunnallisesti aktiivisia ja osallistuivat mielenosoituksiin. Marjanekin oli jo lapsena hyvin tiedostava pieni maailmanparantaja, ja hänen lempilukemistaankin oli sarjakuva nimeltään Dialektinen materialismi. Jo lapsena hän joutui myös kuulemaan hyvin rankkoja tarinoita, esimerkiksi kun joku vankilasta vihdoin vapautunut kertoi yksityiskohtaisesti itsensä ja muiden kokemasta kidutuksesta. Kukaan ei huomannut suojella lasta kaiken sen kuulemiselta.

Tyttö halusi päästä itsekin mieltä osoittamaan, ja kerran hänen onnistuikin livahtaa salaa mielenosoitukseen, mutta siitä ei kotona hyvä seurannut. Toisella kertaa hän oli ehkä jo vanhempi ja pääsi vanhempiensa mukana mielenosoitukseen, mutta se jäikin viimeiseksi kerraksi. Siellä Marjane näki elämänsä ensimmäisen kerran väkivaltaa, kun mielenosoittajien kimppuun hyökättiin.

Iranissa tapahtui sitten vallankumous, jonka oli tarkoitus olla kommunistinen, mutta jälkeenpäin siitä tulikin islamilainen. Kaikki muuttui kielletyksi, mutta kotona neljän seinän sisällä ja mustien verhojen takana saatettiin pitää juhlia, juoda kotitekoista viiniä, kuunnella länsimaista musiikkia - ja paljon muuta kiellettyä.

Vakavasta aiheestaan huolimatta kirjassa on paljon huumoria, mikä kevensi lukukokemusta sopivasti. Myös lapsen näkökulma aiheeseen tekee kirjan erilaiseksi kuin jos joku, joka oli silloin jo aikuinen, kertoisi tuosta ajasta. Lapsi näkee aina asiat omalla tavallaan, ei ymmärrä kaikkea, ihmettelee ja kyselee. Lapset saattoivat myös ottaa vakavat asiat mukaan leikkeihinsä; he esimerkiksi leikkivät kidutusta, ja kun huntupakko tuli, tytöt pelleilivät hunnuillaan, joiden tarkoitusta eivät oikein ymmärtäneet.

Esimerkkinä pieni ote kirjasta. Eräässä kuvassa Marjane vanhempineen katsoo televisiota, jossa joku fundamentalisti meuhkaa: "Naisten hiukset säteilevät miehiä kiihottavalla tavalla. Ne on siis piilotettava! Jos hunnuttomuus olisi sivistyksen merkki, niin silloinhan eläimetkin olisivat meitä sivistyneempiä." Tähän Marjanen isä sanoo: "Hienoa! Noista kaikki miehet ovat jotain seksihulluja!!" Ja äiti jatkaa: "Tietenkin, koska he itse ovat!"

Samassa luvussa todetaan, miten ei vain hallinto muuttunut, vaan myös tavalliset ihmiset. Perhe katsoo ikkunasta ulkona kävelevää perhettä, ja äiti sanoo: "Katso nyt tuotakin! Vielä vuosi sitten hän esitteli paksuja reisiään minihameessa ja nyt rouvalla on tshador. Sopii se kyllä paremmin." Isä puolestaan toteaa: "Ja parrakas ukkonsa, joka juopotteli ennen joka ilta, käyttää nyt suuvettä aina sanottuaankin 'alkoholi'." Marjane lisää: "Ja poika väittää rukoilevansa päivät pitkät!"

Vahva suositus tälle  kirjalle, jos sarjakuvat ja / tai Iran kiinnostavat. Kuten sanottu, tällaista voisi lukea lisääkin!

Otava 2004
Ranskankielinen alkuteos Persepolis 
Suomentanut Taina Aarne