torstai 9. helmikuuta 2023

Kirjailijavierailu


En näytä koskaan pääsevän kirjamessuille tai muihin suuren maailman tapahtumiin, mutta pääseehän täällä maallakin onneksi nauttimaan kulttuurielämyksistä. Ahkerammin vain pitäisi hyödyntää kaikki tilaisuudet silloin kun niitä on tarjolla. Vähän aikaa sitten kävin paikallisessa taidemuseossa, mikä oli niin piristävää, että ihmettelin, miksi ei ollut tullut aikoihin käytyä sielläkään. 

Eilen sain aimo annoksen kulttuurielämyksiä, kun kävin katsomassa erään valokuvanäyttelyn ja sen jälkeen vielä kuuntelemassa yhtä lempikirjailijoistani, Paula Nivukoskea, joka vieraili Lapuan kaupunginkirjastossa. Olipa hienoa tavata monien ihanien lukuelämysteni kirjoittaja ihan livenä ja kuulla hänen ajatuksiaan kirjoitusprosessista sekä monista muista kirjojen syntyyn liittyvistä asioista. 

En leikkinyt toimittajaa enkä tehnyt muistiinpanoja, joten tästä ei tule tämän perusteellisempaa raporttia, mutta yhden asian haluan sanoa. Jos historialliset romaanit, kaunis kieli sekä pohjalaiseen maisemaan ja sielunmaisemaan sukeltaminen (pohjalaista murretta unohtamatta) kiinnostavat, tutustu ihmeessä Paula Nivukosken romaaneihin! Niissä on aivan valtavan kaunista kieltä ja koskettavaa ihmiskuvausta. Ne vievät mennessään. 

Eivätkä ne kosketa vain pohjalaista lukijaa, vaan yhtä hyvin muualla asuvia ja muualta tulleita. Ovathan tilanteet, ihmiskohtalot ja tunne-elämän myllerrykset samoja muuallakin, vaikka murre olisi toinen. 

Itse olen blogannut kaikista tähänastisista romaaneista: 


Kun luin tuon uusimman, viime syksynä ilmestyneen Kerran valo katoaa, nautin siitä niin valtavasti, että olisin voinut lukea sen uudestaan vaikka heti. Sen päätin, että haluan vielä ostaa kirjan omaksi (nuo aikaisemmat minulla jo olikin hyllyssäni). Eilen oli sitten hyvä tilaisuus saada se ihan omistuskirjoituksella varustettuna. 

Nyt Nivukosken seuraavaa teosta odotellessa täytyy vain jatkaa muiden kirjojen parissa. Jotain hänellä on jo vireillä, mutta jatkuuko ensimmäisen ja kolmannen romaanin Koskiluhdan tilan tarina vai tuleeko jotain aivan muuta, se jää nähtäväksi. Odotan mielenkiinnolla! 

Lähin kahvila, jossa täällä päin pääsee jo hiukan kaupunkilaisempaan tunnelmaan, on myös Lapualla samassa Vanhan Paukun kulttuurikeskuksessa, jossa kirjastokin sijaitsee. Siellä piti tietysti käydä nautiskelemassa sekä herkuista että tunnelmista. Croissant vuohenjuustolla ja paholaisenhillolla vei kielen mennessään! 

Sitten vain uusia luku- ja kulttuurielämyksiä kohti! 

6 kommenttia:

  1. Ihanaa, että pääsit mukaan tällaiseen tapahtumaan! :) Pitää joskus tutustua Nivukosken tuotantoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi Nivukoskea! Tällaiset tapahtumat piristävät, joten nyt pitäisi kyllä aktiivisemmin seurata, mitä milloinkin tapahtuu, ja myös lähteä mukaan.

      Poista
  2. Minulta aina menee ohi kaikki kirjastovierailut ja sen kerran kun älyän osallistua niin vannon aina, että pian uudestaan. Olen lukenut Nivukosken esikoisen, josta pidin kovasti, en tiennytkään että on jo kaksi uutta teosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama vika täällä, minultakin tahtoo mennä tällaiset ohi. Tämänkin olin jo unohtanut, mutta sain onneksi viime hetken muistutuksen Facebookissa. Toivottavasti jatkossa tulee osallistuttua enemmänkin!

      Tosiaan on jo kaksi uuttakin romaania. Kerran valo katoaa jatkaa Koskiluhdan tilan tarinaa, Mainingin varjossa on eri henkilöt ja ollaan saaristossa. Kyllä kannattaa lukea nekin, upeita teoksia ovat!

      Poista
  3. Ei ole tullut tutustuttua kirjailijan tuotantoon, mutta historiallisten romaanien ystävänä täytyy pistää muistiin tämä nimi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Historiallisten romaanien ystäville nämä ovat kyllä herkkua, ja kaiken lisäksi ovat myös todella kauniisti ja koskettavasti kirjoitettuja.

      Poista