torstai 12. tammikuuta 2023

Talven ja kevään 2023 uutuuskirjoja


Selasin kustantajien uutuuskatalogeja jo ajat sitten, mutta en ollut varma jaksanko tehdä tällä kertaa mitään uutuuspostausta. Kiinnostavia kirjoja kertyi niin paljon, että tuskinpa niitä kaikkia edes luen. Osa kirjoistahan kiinnostaa aina vain jonkin verran ja toiset oikeasti tosi paljon. 

Koska listastani tuli niin pitkä, valitsenkin tähän vain osan kirjoista. Näistäkään en välttämättä saa kaikkia luettua, varsinkin kun haluan lukea muutakin kuin uutuuksia, ja lukufiiliksetkin ehtivät vaihtua moneen kertaan. Fiilispohjainen lukija kun olen. En välttämättä jaksa innostua jostain uutuuskirjasta juuri sillä hetkellä, kun se ilmestyy, jos silloin on aivan toisenlaiset lukufiilikset. Joidenkin teosten lukeminen siirtyy myöhempään ajankohtaan ja toiset jäävät kokonaan lukematta. 

Mutta tässä siis osa siitä, mikä minua tulevien kuukausien aikana kiinnostaa. Toivottavasti löydät tästä vinkkejä itsellesikin. 


Tammikuu 


Mikko Kalajoki: Jälkilöyly (Otava) 

Mustanhauska jännäri epäonnisista konnista ja epätodennäköisistä sankareista. Kalajoki on todellinen verbaalisen ilotulituksen mestari, ja pidin kovasti hänen edellisestä jännäristään Velkakirja, joten odotan Jälkilöylyäkin innolla. Sehän onkin jo ilmestynyt ja tulossa minulle kirjastosta. 


Helmikuu 


Katja Meriluoto: Mehiläisen paino (Aviador) 

Blogimaailmassa ja kirjainstassa tutuksi tulleen Katja Meriluodon esikoisrunokokoelma on kasvu- ja matkakertomus, jossa runon minä etsii paikkaansa yhteisössä ja kokeilee siipiään sen ulkopuolella. Onko mahdollista olla riippumaton, pärjääkö mehiläinen ilman parveaan? 



Marjo Mäenpää: Tulivuorikaupunki Kongossa - Avustustyötä Afrikan sydämessä (Bazar) 

Marjo Mäenpää kertoo elämästään avustustyöntekijänä luonnonkauniissa ja vastakohtien täyteisessä Goman kaupungissa Afrikan suurten järvien alueella. Kyseessä oli hänen ensimmäinen työkomennuksensa sotatoimialueella. 



Victoria Belim: Punaiset seireenit - Ukrainalainen sukutarina (Tammi) 

Koskettava tositarina Ukrainan 1900-luvusta yhden perheen neljän sukupolven kautta. Ukrainalaissyntyinen Victoria Belim palasi vuonna 2014 sodan keskellä Ukrainaan tutkimaan sukunsa vaiettuja salaisuuksia. 



Richard Coles: Murha ennen iltahartautta - Kirkkoherra Clementin tutkimuksia (Minerva) 

Kirkkoherra Clementin tutkimuksista kertovan cozy crime -dekkarisarjan ensimmäinen osa. Champton on pieni englantilaiskylä, jossa asukkaat ovat ihastuttavia, mutta rikokset häijyjä. Kirkkoherra Daniel Clement asuu pappilassa yhdessä jääräpäisen leskiäitinsä ja kahden mäyräkoiransa kanssa. Kirkosta löytyy ruumis, eikä murha jää ainoaksi. Danielin on yritettävä parhaansa pitääkseen seurakuntansa kasassa - ja saadakseen murhaajan kiinni. Dekkarisarjan kirjoittaja Richard Coles on anglikaanipappi ja tuottelias kirjailija. 


Maaliskuu 


Joel Haahtela: Yö Whistlerin maalauksessa (Otava) 

Romaanin kertoja on vakuuttunut, ettei elä vuotta pidempään. Hän on päättänyt työstää perhoskirjan ikivanhalla tekniikalla, jättää maailmaan jotain kaunista. Hän matkustaa Yorkshiren rannikolle tapaamaan kirjeystäväänsä Sergeitä. Sergein talossa, perhoskokoelman äärellä, Whistlerin maalauksen lumossa miehet jakavat syksyiset päivät, jotka paljastavat heidän kipeimmät muistonsa. Kaikki Haahtelan tyylin tuntevat tietävät, että näistä aineksista rakentuu taatusti lumoava ja mystinen tarina. 



Satu Rämö: Rósa & Björk (WSOY) 

Islannissa asuvan Satu Rämön Hildur-dekkarisarjan toinen osa. Syrjäisillä Islannin vuonoilla tapahtuu outo murha. Vaikutusvaltainen kunnallispoliitikko löydetään ammuttuna hiihtoladulta. Hildurin omat lapsuuden traumat palaavat, kun hänen kauan sitten kadonneiden siskojensa Rósan ja Björkin mysteeri alkaa aueta. Kuten moni muukin, myös minä pidin kovasti Hildurista, sarjan avausosasta.  



Heini Röyskö: Ja samassa tuli hiljaisuus (Karisto) 

Eteläpohjalaisena minua kiinnostaa tämä romaani elämästä Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen jälkeen ja eloonjääneiden kamppailusta kohti valoa. 



Tittamari Marttinen: Tunturit takapihalla - Kun lähdin Lappiin (Kirjapaja) 

Suuri elämänmuutos sai Tittamari Marttisen muuttamaan Etelä-Suomesta Lappiin. Millaista on haaveen toteutuminen ja uuteen asettuminen? Tämä kirja taisi olla uutuuspostauksessani jo reilu vuosi sitten, mutta sen ilmestyminen on viivästynyt. Jouduin uusimaan kirjaston varauksenikin, kun vuosi tuli täyteen ja varaus vanheni. Mutta hyvää kannattaa odottaa! 



Zarifa Ghafari & Hannah Lucinda Smith: Zarifa - Naisen taistelu Afganistanissa (Bazar) 

Zarifa Ghafarista tuli 26-vuotiaana pormestari Afganistanin konservatiiviseen Maidan Warnak -provinssiin. Hän oli maan nuorin pormestari ja ensimmäinen nainen kyseisessä tehtävässä. Helppoa ei ollut, mutta hän ei luovuttanut, vaikka hänet yritettiin tappaa kolmesti. Hän lopetti provinssissa vallinneen korruption ja yritti parantaa naisten asemaa uhkailusta huolimatta. Kun talibanit nousivat uudestaan valtaan vuonna 2021, Ghafari joutui pakenemaan. 



Kerrostalo sateessa - Kolumbialaisen runouden antologia (Aviador) 

Kokoelma esittelee yhdentoista kolumbialaisen runoilijan tuotantoa 1950-luvulta 1980-luvun alkuun. Yhteistä heille kaikille on heidän keskinäisestä erilaisuudestaan huolimatta nadaismiksi kutsuttu tyyli, joka on vastine pohjoisamerikkalaiselle beat-runoudelle. Täytyy tunnustaa, että beat-runoudesta en tiedä kuin nimen, mutta kolumbialaiset runot kiinnostavat joka tapauksessa! 



Janna Meunier: Mielen jumeista joustavuuteen - Kuinka tulla toimeen epävarmuuden kanssa (Atena) 

Rohkaiseva teos ohjaa katkaisemaan liiallisen ajattelun noidankehän. Pyörivätkö ahdistavat ajatukset loputonta kehää mielessäsi? Kärsitkö vitkastelusta? Tavoitteletko täydellisyyttä? Taustalla voi olla vaikeus sietää elämän epävarmuutta, mikä jumittaa meidät etsimään varmuutta ja turvaa toiminnan sijaan. Käytännönläheisen teoksen harjoitukset auttavat tunnistamaan mielen jumeja ja pääsemään niistä irti. Murehtimisen sijaan voimme oppia sietämään elämän epävarmuutta ja rohkaistua ottamaan askeleita kohti merkityksellistä elämää. 



Laura-Maria Hyttinen & Anna Lepistö: Herkkää arkea - Erityisherkkänä työssä ja vapaalla (Kirjapaja) 

Kirja keskittyy pohtimaan erityisherkän ihmisen arkea kodin ulkopuolella. Miten olla herkkänä itsenään työpaikalla, harrastuksissa, opinnoissa - ylipäänsä muiden parissa? Olenko huono työntekijä, vanhempi tai ystävä, jos väsyn asioista, joita muut eivät tunnu edes huomaavan? Voiko arjen kuormitustekijöitä taklata ennalta ja mikä tukee jaksamista? 


Huhtikuu 


Lea Ypi: Vapaa - Kuinka kasvoin aikuiseksi maailman luhistuessa (Atena)
 

Vaikuttava, mustan huumorin sävyttävä muistelma suljetusta Albaniasta. Lea Ypi varttui 1980-luvun Albaniassa, stalinismin ikeessä. Elämää hallitsivat niukkuus ja jonot, teloitukset sekä kaikkialle näkevä salainen poliisi. Lealle Albania oli kuitenkin lämmin koti, jossa naapurit auttoivat toisiaan. Vuonna 1990 kaikki muuttui liki yhdessä yössä. Samalla maa ajautui konkurssiin ja väkivalta levisi kaduille. Kirja kertoo nuoresta tytöstä keskellä maailmansa luhistumista. 



Satu Vasantola: Kun isä osti Merenkurkun (Tammi) 

Romaani mielen järkkymisestä ja perheen sisäisestä vieraudesta. Vasantola kertoo psyykkisesti sairaasta isästä ja hänen tyttärestään, maailmojen erkanemisesta ja tarpeesta ymmärtää. 



Susanna Suomela: Uupuneet - Rakkaudentunnustus hauraille merkkihenkilöille (WSOY) 

Tarinallinen tietokirja, joka näyttää, miten heikkous ja uupumus on ollut voimavara monille historian merkkihenkilöille. Historia on täynnä väsyneitä, masentuneita ja sairaita suurmiehiä ja naisia, jotka kuitenkin saivat paljon aikaan. Oman sairautensa uuvuttama Susanna Suomela johdattelee lukijat heikkouden historian kiehtovaan maailmaan ja esittelee tunnettuja henkilöitä, jotka fyysisten ja henkisten voimiensa rajallisuudesta huolimatta jättivät jälkensä historiaan. Kirja, joka auttaa näkemään omat heikkoudet uudessa valossa. Kaikkien ei tarvitse olla reippaita. 


Toukokuu 


Christina Wahldén: Miehiltä kielletty (Minerva) 

Australiassa opiskelleen ruotsalaiskirjailijan Darwin-dekkarisarjan kolmas osa. Wahldénin dekkareissa on mukavasti jännitystä ja australialaista tunnelmaa, ja hän näyttää käsittelevän niissä joka kerta sorrettujen aboriginaalien ongelmia. Nyt paikallinen poliitikko löytyy oikeustalosta murhattuna. Hän on hiljattain antanut kaivosyhtiölle luvan suorittaa kaivauksia paikalla, joka on alkuperäisväestölle pyhä. Gulgulan synnytysluola, jota alkuperäisväestön naiset ovat käyttäneet tuhansien vuosien ajan, on vaarassa tuhoutua. Poliisit saavat todeta, että tapaus on monimutkainen ja erittäin tulenarka. 

Sarjan aikaisemmat osat ovat Älä puhu kuolleista ja Syklonivaroitus



Karin Collins: Säilyt sydämessäin (Kustantamo S&S) 

Hankoon sijoittuvan historiallisen romaanisarjan ensimmäinen osa. Alkaa ilmeisesti toukokuusta 1939 ja kertoo talvisodan ajasta. Collins kuvaa kaupunkilaisten elämää mullistusten keskellä tarkasti ja lämmöllä. Myös Hangossa muutaman vuoden asuneena ihastuin ikihyviksi, kun sain tietää, että tällainenkin romaani on tulossa! 



Anna Pölkki: Kakkuja salaisesta puutarhasta (Avain) 

Kirjablogistaan tuttu Anna Pölkki yhdistää teoksessaan kirjallisuuden ja upeiden kakkujen leipomisen. Reseptejä ja lukuvinkkejä sisältävän leivonta- ja tietokirjan herkulliset kuvat vievät kakku- ja lukuhetkiin metsän siimekseen ja puutarhaan. Miten Montgomeryn Anna-kirjat taipuvat kakuiksi? Millaisen kakun voisi kuvitella pikku naisten joulupöytään? Millaisia kakkuluomuksia syntyy Ylpeydestä ja ennakkoluulosta tai Kotiopettajattaren romaanista



Lois Armas: Flora (WSOY) 

Venezuelassa syntyneen helsinkiläiskirjailijan esikoisromaani kertoo Florasta, joka muuttaa Suomeen poikaystävän perässä. Miten selättää valtameren kokoinen ikävä ja juurtua uuteen maahan? Uusi elämä Helsingissä hakee muotoaan. Floran ympärille muodostuu joukko ihmisiä, joista jokainen näkee hänet omalla tavallaan, sivuhenkilönä omassa elämässään. 


Listalta jäi pois monta kiinnostavaa kirjaa, mutta olipa tässäkin postauksessa jo aikamoinen urakka! Yllättävän hidasta on tällaisen tekeminen kuvineen kaikkineen. 

Itse olen viime viikkoina ollut harmillisen huono lukija. Kirjat jäävät joko kesken tai en jaksa aloittaa niitä ollenkaan. Toivottavasti lukeminen alkaa pian taas maistua ja pääsen nautiskelemaan sekä näistä uutuuksista että monista vanhemmistakin teoksista! 

Yhtä viime vuonna ilmestynyttä romaania luin tänään muutaman sivun, ja alustavasti vaikuttaa siltä, ettei se jäisi kesken ainakaan ihan heti. Toivotaan parasta! 

Lukuiloa sinulle!  

18 kommenttia:

  1. Niin ihana kansi tuossa Marttisen Tunturit takapihalla -teoksessa. Kakku-kirja on kiinnostava sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kaunis tuo kansi. Annan kakkukirja on oikein houkutteleva.

      Niissä listalta pois jääneissä minua kiinnostavissa kirjoissa on myös se Anne Frankista kertova teos, jonka sinäkin taisit mainita. Varmaan luen sen, vaikka en sitä tässä jakanutkaan.

      Poista
  2. Tässä oli mukavasti aika erilaisia teoksia kuin joissain toisten listoissa. :) Nuo uupuneet merkkihenkilöt ainakin kiinnostavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisella on omannäköisensä lista. Minulle nuo uupuneet merkkihenkilöt taitavat olla se kaikkein odotetuin juttu tältä listalta.

      Poista
  3. Meriluoto, Belim, Ghafari, Ypi ja Armas meni lukulistalle. Rämön kirjassa oon varaussijalla 227, Suomelan ja Pölkin kirjoissa varaussijalla 5.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit noinkin monta kiinnostavaa! Ja muutamia olit jo varannutkin. On teillä kaupunkilaisilla kyllä järkyttävän pituiset varausjonot! Siinä voi hetken kestää Rämön kirjan kanssa :)

      Poista
    2. Varmaan tovin jos toisenkin saan oottaa Rämön kirjaa. :D

      Poista
    3. Kärsivällisyyttä siinä vaaditaan :) Mutta onneksi kirjat eivät lopu kesken odotellessa!

      Poista
  4. Lea Ypin kirjan olen jo ehtinyt lukea englanniksi, erittäin vahva suositus täältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että pidit kirjasta! Se vaikuttaa minustakin todella kiinnostavalta.

      Poista
  5. Kiitos kattavasta, monipuolisesta ja värikylläisestä kevälistauksestasi!
    Muutamia yhtymäkohtia ja löydöksiä, jotka menivat oitis varaukseen.
    Kirjaimellisesti kirjarikas kevät edessa, joten lukuiloa ilmassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun teit löytöjä. Kirjarikas elämä jatkuu ehdottomasti!

      Huomasin illalla, että yhden must-kirjan olin unohtanut tästä postauksesta, nimittäin Christina Wahldénin Darwin-sarjan dekkarin Miehiltä kielletty. Pitäisi lisätä sekin vielä tuonne, kunhan saisin aikaan...

      Poista
  6. Allekirjoitan alkusanasi eli fiilispohjainen lukija täälläkin. Moni uutuuskirja tulee luettua vasta vuosia myöhemmin (tai ei ollenkaan), kun tosiaan on niitä muitakin kirjoja jotka kiinnostaa!

    Tuo Katja Meriluodon runokokoelma Mehiläisen paino vaikuttaa kiinnostavalta. Samoin ainakin Marjo Mäenpään ja Victoria Belimin kirjat. Ja tuo Tunturit takapihalla ujosti kiinnostaa myös. Ja on siellä muutama muukin kiintoisa näiden lisäksi – hyvä kattaus sinulla!

    Toivokaamme, että lukemisen ilo palautuu sinulle piakkoin! <3 Minua on keskittymisvaikeudet ja sellainen yleinen plääh-olo vaivannut lukemisen suhteen jo jonkin aikaa, mikä on kaameaa ihmiselle joka rakastaa lukemista ja tarvitsee päivittäiset sanansa että saa unta. Minullakin kyllä jo suunta parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiiliksellä on rennointa mennä näissä kirja-asioissa. Ja kiva kuulla, että sinäkin teit löytöjä tästä kattauksesta.

      Keskittymisvaikeuksia ja plääh-oloa tosiaan täälläkin. Silloin on asiat huonosti, kun kiinnostavatkaan kirjat eivät kiinnosta. Sitä on kuin kala kuivalla maalla, kun ei pysty lukemaan. Mutta onneksi edes välillä sitä innostuu jostain. Jospa lukujumi alkaisi pian helpottaa. Toivotaan parasta!

      Poista
  7. Kiva kirjalista. Joitakin samoja kuin omallakin listallani. Tuo Hankoon sijoittuva kirja kiinnostaa kovasti. Lukuiloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanko-romaani vaikuttaa kyllä todella houkuttelevalta. Toivotaan hyvää lukuelämystä sen ja muidenkin kirjojen parissa. Lukuiloa sinulle!

      Poista
  8. Maaliskuusta poimin listaltasi peräti kolme kiinnostavaa tietokirjaa ja kaksi romaania, ja uusin Vasantola pitää myös aina lukea. Satu Rämö on hieno uusi lisä suomalaisiin dekkaristeihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä mukavaa, että täältä on löytynyt lukuvinkkejä. Minulta jäi aikoinaan kesken Vasantolan esikoisromaani (en enää muista miksi), mutta tämä tulossa oleva uusi kirja kiinnostaa kovasti. Satu Rämö tuo mukavaa islantilaisväriä suomalaisiin dekkareihin.

      Poista