perjantai 20. tammikuuta 2023

Megan Boudreaux: Voodoovuoren ihme

Kutsu valoon Haitin lapsille 


Suomentanut Mirja Sevón 

Amerikkalainen Megan Boudreaux oli vain 24-vuotias, kun hän jätti kaiken ja muutti yksin Haitiin tietämättä itsekään tarkkaan, mitä tulisi siellä tekemään ja miten se kaikki järjestyisi. Käydessään muutaman kerran Haitissa vapaaehtoisena avustustyöntekijänä hän oli nähnyt, miten paljon kärsimystä ja avun tarvetta siellä oli, ja hän halusi auttaa. 

Ensimmäisinä päivinään Port-au-Princen esikaupungissa Gressierissa Megan Boudreaux vain ihmetteli, mitä hän täällä oikein teki, ja minäkin aloin lukiessani miettiä, miten hän oikein aikoi tuosta kaikesta selvitä. Mutta niin vain palaset alkoivat loksahdella paikalleen. Megan alkoi nähdä ympärillään mitä järkyttävimpiä asioita, ja hänelle alkoi valjeta, miten hän itse voisi auttaa. Nuoren avustustyöntekijän rahavarat olivat rajalliset, mutta ihmeellisesti Jumala auttoi (kirja on siis kristillinen), ja lahjoittajia hänen perustamansa Respire Haiti -avustusjärjestön työhön alkoi löytyä. Oli mahdollista perustaa lapsille esimerkiksi koulu, ja sitten rakentaa entistä isompi koulu. 

Megan myös adoptoi useamman kaltoinkohdellun haitilaisen lapsen, ja taisteli monin eri tavoin Haitin lasten oikeuksien puolesta. Siellä on esimerkiksi 300 000 - 500 000 restavekia eli lasta, joita pidetään kotiorjina. Noissa lapsissa on orpoja, mutta myös sellaisia, joista omat vanhemmat eivät köyhyyden tai muun syyn takia pysty tai halua huolehtia. Sen lisäksi että restavekit joutuvat raatamaan aamuyöstä iltamyöhään asti, heitä voidaan pitää nälässä ja pahoinpidellä. Restavekit joutuvat katsomaan sivusta, kun muut lapset menevät kouluun, jonne he eivät pääse. Kukaan ei rakasta heitä, eivätkä he saa elää huoletonta lapsuutta leikkeineen. 

Lisäksi Megan törmäsi Haitissa järkyttävään lapsikauppaan, jota vastaan hän alkoi taistella. Myös maassa harjoitettu voodoo aiheuttaa kärsimystä lapsille. 

Voodoovuoren ihme on sekä järkyttävä että ihana tarina. On järkyttävää lukea kaikesta siitä, mitä Megan sai selville Haitin lasten kohtaloista. Ja vaikka hän pystyi auttamaan satoja lapsia, se kaikki on vain pisara meressä, kun ajattelee vaikkapa niitä ehkä jopa puolta miljoonaa kotiorjaa. Mutta jokaisen avun ja turvan saaneen lapsen kohdalla voi olla todella iloinen siitä arvokkaasta työstä, jota Respire Haiti on tehnyt ja tekee. Meganin ansiosta sadat restavekit ovat päässeet Respire Haitin ylläpitämään kouluun. 

Oli myös ihanaa lukea siitä, miten ihmeellisesti asiat monesti järjestyivät ja miten Jumala oli kaikessa mukana. Nyt ymmärrän, miksi tätä kirjaa on kehuttu. 

Muun ohella kirjassa on myös ympäristön ja haitilaisen elämänmenon kuvausta, mikä oli kiinnostavaa luettavaa, koska en ole ennen lukenut Haitista juuri muuta kuin aikoinaan lehtien maanjäristysuutisia (Megan Boudreauxhan muutti sinne vain vuosi sen tuhoisan maajäristyksen jälkeen). 

Oli myös hauska tutustua hiukan maassa puhuttuun haitinkreolin kieleen. Se on kuulemma sekoitus 1700-luvun ranskaa ja portugalia, espanjaa, tainoa (Haitin alkuperäiskansojen kieltä) ja Länsi-Afrikan kieliä. Kirjassa oli muutamia haitinkreolin sanoja, joista tuli ainakin ranska mieleen hyvin selvästi, esimerkiksi mesi on kiitos ja muistaakseni bonjou oli tervehdys. 

Luonnollisesti myös voodoosta kirja kertoo yhtä ja toista. 

Kristillisten kirjojen ystäville vahva suositus! Tämän jälkeen olisi kiinnostavaa lukea Haitista enemmänkin. 

Päivä Oy 2022 
204 sivua 
Alkuteos: Miracle on Voodoo Mountain 2015 
Kannen suunnittelu: M80 Design 
Kannen kuvitus: Wes Youssi 
Kannen valokuvat: Shutterstock 
Kannen toteutus: Päivä Oy 

Aiheesta voi lukea lisää Respire Haitin nettisivuilta https://www.respirehaiti.org/

15 kommenttia:

  1. Tämä kirja olisi kyllä kiinnostava, mutta tuon woodoo-homman vuoksi en ole oikein innostunut. Tulee liikaa iholle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voodoo näyttää kyllä olevan tosi synkkää touhua, mutta tässä kirjassa siitä kerrotaan kuitenkin aika lyhyesti siellä täällä. Paljon enemmän on noista muista ongelmista. Mutta ei pelkästään ongelmista, vaan tietysti erityisesti myös siitä, miten ihmeellisesti Jumala toimi ja miten monet lapset saivat apua.

      Poista
  2. Minua taas jokseenkin kiinnostaa tuo voodoo, koska käsitykseni siitä perustuvat lähinnä Aku Ankan hupsutuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, en tiedä millaista tietoutta Aku Ankka on voodoosta jakanut, mutta ehkä voisit tutustua muihinkin lähteisiin :D

      Poista
    2. Don Rosan Roope-tarinoissa on keissi, jossa jokin huijatuksi tullut erikoinen poppamies tekee jonkin voodootaian ja nostattaa Bombi-zombin Roopen perään. En jotenkin usko oikean voodoon olevan ihan tätä :D Tätä kuvastoa voisi kyllä nykyajassa pitää jopa aika sopimattomana alkuperäiskansoja kohtaan.

      Poista
    3. Okei, vai Bombi-zombi :) No kannattaa tosiaan lukea aiheesta jotain muutakin, jos haluat saada tietoa.

      Poista
  3. Paljon kiinnostavia elementtejä tässä, mutta minulle voimakas uskonnollinen näkökulma on kyllä vaikea sulattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vaikka kerroinkin tässä postauksessa enemmän Haitista kuin kristillisyydestä, niin onhan tämä todella kristillinen kirja. Harmi sinun kannaltasi :)

      Itse kuitenkin kiinnostuin Haitista ja googletin tässä juuri Edwidge Danticat -nimistä kirjailijaa. Häneltä on suomennettu kaksi romaania, ja englanniksi niitä on enemmänkin. Kiinnostaisi kyllä tutustua!

      Poista
    2. Siis sinun kirjoituksesi oli tosi kiinnostava ja toit esille paljon aiheita, jotka kiinnostavat. <3 Mutta tosiaan uskonnollinen näkökulma tökkii ja tuli tunne, että asioita peilataan paljolti juuri sen kautta. Se siis on minulle hankalaa.

      Sen verran kyllä kiinnostuin, että tsekkasin saisiko tämän kirjastostamme, mutta eipä saa. Jos saisi kirjastosta, voisin kokeillakin. Mutta omaksi en viitsisi ostaa.

      Kiitos tuosta toisesta kirjailijavinkistä. Menenpä tästä googlettelemaan! :D

      Poista
    3. No niin, taas täällä. Kirjastostamme saa Edwidge Danticatin romaanin Claire of the Sea Light ja pistin sen saman tien varaukseen (tulee toisesta kirjastosta). Kiitos siis kovasti vinkistä! <3

      Poista
    4. Voodoovuoren ihme kertoo tosiaan kiinnostavasti Haitista ja varsinkin Haitin lapsista, mutta olisihan se sinun makuusi liian kristillinen kirja :)

      Kiva kun innostuit Danticatista! Ajattelinkin, että hän voisi olla sinunkin juttusi. Odotan innolla, mitä kerrot tuosta kirjasta. Itse varasin hänen suomennetut romaaninsa Näen, muistan, hengitän ja Veressä viljava maa. Nekin tulevat lähikirjastoista, kun täällä ei ole. Toivottavasti lukufiilikset pysyvät kohdallaan (se kun on aina täysin ennalta-arvaamatonta) ja saan ne luettua, tai edes toisen niistä. Niistä voi saada taas paljon uutta näkökulmaa Haitiin, enemmän myös aikuisten asioihin. (Haitissahan kyllä muistaakseni puolet asukkaista on alle 16-vuotiaita, joten lastenkin asioita on tärkeää pitää esillä, kuten Boudreaux on tehnyt.)

      Poista
  4. Onpa kiinnostava kirja. Kun olimme käymässä Dominikaanisessa tasavallassa, kuulimme paljon siitä, miten surkeat olot ovat Haitissa. Olisimme halunneet käydä sielläkin, mutta emme saaneet viisumeita jostakin syystä. Siksi olenkin pyrkinyt lukemaan Haitiin sijoittuvia kirjoja, eli lukulistalle tämä menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinä olet käynyt Dominikaanisessa tasavallassa, sepä ihanaa! Harmi ettette päässeet Haitin puolelle. No, tämä onkin sinulle oikein sopiva kirja!

      Jos olet lukenut Haitista, lienetkö sinä lukenut tuota Edwidge Danticatia? Toinen hänen kirjoistaan, jotka juuri varasin kirjastosta, Veressä viljava maa, kertoo myös Dominikaanisesta. Siellä oli ilmeisesti haitilaisten kansanmurha vuonna 1937, ja tuo kirja kertoo siitä. Rankka aihe...

      Poista
  5. Vaikuttaa mielenkiintoiselta,koetan saada sen luettavaksi.Oma elämän kerrat on hyviä ja niitä on mukava lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään elämäkerroista, ja tämä oli tosi hyvä kirja. Suosittelen!

      Poista