keskiviikko 28. joulukuuta 2022

Vuoden 2022 parhaita lukuelämyksiä


EDIT: Lisäsin ulkomaisten romaanien listaan yhden kirjan, joka oli jäänyt siitä pois. 

Taas on kulunut yksi vuosi kirjabloggaajana. Perinteeksi on jo tullut jakaa vuoden parhaita lukuelämyksiä, siis niitä täysin subjektiivisesti minulle itselleni antoisimpia ja merkityksellisimpiä kirjoja. 

Listan ulkopuolellekin jää paljon hyviä kirjoja; ei siis ole mikään epäluottamuslause kirjaasi kohtaan, vaikka sitä ei tästä postauksesta löytyisi. Useimmiten en edes bloggaa kirjoista, joista en ole ollenkaan pitänyt. Sellaiset jäävät kesken kaikessa hiljaisuudessa. 

Ulkomaisia romaaneja olen näköjään lukenut hävettävän vähän, kun sille listalle ei juuri ollut tunkua. Toivottavasti ensi vuodesta tulee parempi romaanivuosi! Teoriassa saattaisin kyllä lukea vielä tämän vuoden puolella yhden ulkomaisen romaanin, jossa oletan olevan ainesta listalle. Tässä parin viikon sisällä olen kuitenkin ollut aika huono lukija, joten en lupaa mitään, mutta jos satun vielä lukemaan jotain hyvää, lisään sen tänne sitten jälkeenpäin. 


Kotimaiset romaanit: 

Joel Haahtela: Jaakobin portaat. Otava 2022. 
Annastiina Heikkilä: Vapaus valita kohtalonsa. WSOY 2022.  
Ulla-Lena Lundberg: Jää. Teos 2012. 
Paula Nivukoski: Kerran valo katoaa. Otava 2022. 
Katri Rauanjoki: Kesämerkit. Kustantamo S&S 2022. 


Ulkomaiset romaanit: 

Jevhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta. Aula & Co 2022. 
Christy Lefteri: Laululinnut. Kustantamo S&S 2022. 
Linda Olsson: Kaikki hyvä sinussa. Gummerus 2012. 


Runot: 

Aleksandrs Čaks: Sydän jalkakäytävällä. Paperiporo 2021. 
Heidi Liehu: Surusta vesilintu nousee siivilleen. WSOY 2009. 
Heidi Liehu: Luumupuu kukkii, se muistelee sinua. WSOY 2011. 
Niilo Rauhala: Tähtiä taivaan nurmikolla. Kirjapaja 2011. 


Dekkarit / trillerit: 

Liza Marklund: Napapiiri. Otava 2021. 
Outi Pakkanen: Kissa kuussa. Otava 1990. 
Satu Rämö: Hildur. WSOY 2022. 
Christina Wahldén: Älä puhu kuolleista. Minerva 2022. 
Christina Wahldén: Syklonivaroitus. Minerva 2022. 


Tietokirjat, muistelmat: 

Kai Kortelainen & Jippu: Jippu - Kun perhonen lakkaa hengittämästä. WSOY 2022. 
Johanna Lindfors: Elämäni ranskattarena. WSOY 2022. 
Vesa Nieminen: Vaellusvuotta vuolemassa - Matka yksinvaeltajan mieleen. Lector Kustannus 2022.
Teuvo V. Riikonen: Libanonin setripuun varjossa. Väyläkirjat 2015. 
Erno Saukko: Vuoden vaellus - Elämää Pohjolan erämaissa. Kirjapaja 2022. 


Kristilliset kirjat: 

Roberto Brandão: Pieniä suuria ihmeitä. Aikamedia 2021.
Bo Giertz: Kalliopohja. Aurinko Kustannus 2012. 
Martti Luther: Armahda minua, Jumala - Psalmin 51 selitys. Luther-Kirjat / Concordia 2022. 
Paavo Virtanen: Moskeijan varjossa. Ristin Voitto 1977. 
Ann Voskamp: Tuhat lahjaa. Uusi Tie 2015. 


Lisäksi haluan mainita näiden kategorioiden ulkopuolelta kaksi hienoa teosta. Ne ovat Sari Vuoriston merellinen novellikokoelma Säätiedotus merenkulkijoille (Gummerus 2008, 3. painos) ja Chimamanda Ngozi Adichien koskettava essee Surumerkintöjä (Otava 2022), jossa hän kertoo surustaan rakkaan isänsä kuoleman jälkeen. 

Kristillisistä kirjoista oli tavalliseen tapaan kaikkein vaikein valita, vaihtoehtoja oli paljon. Mitä tulee Jipun elämäkertaan, sehän valittiin vuoden kristilliseksi kirjaksi, mutta on kuitenkin listallani eri otsikon alla. Kristillisiin kirjoihin olen yleensä ottanut kristillisten kustantajien kirjoja. Lisäksi kun luin Jipun kirjan jo kauan ennen tuota kilpailua, en lukiessani edes ajatellut sitä kristillisenä kirjana, vaan muusikon elämäkertana. Jippu kertoo toki kirjassa uskostaankin, mutta se on vain osa koko tarinaa, ei mikään hallitseva teema. Muistaakseni tekijät ovat sanoneetkin, etteivät yrittäneet mennä tässä sanoma edellä, vaan luottivat tarinan voimaan. 

On taas ollut hyvä kirjavuosi. Tästä on hyvä jatkaa. Toivotan sinulle hyvää ja kirjarikasta uutta vuotta 2023! 

16 kommenttia:

  1. Kivat listaukset! Minäkin pidin kovasti Jaakobin portaista. Ihan vielä en tee omaa listaa, koska saatan saada luettua vielä yhden romaanin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaakobin portaat on hieno teos. Minä tosiaan pystyin jo tekemään listan, koska lukeminen ei nyt suju. Ja vaikka innostuisin vielä lukemaan sen yhden kirjan, ehtiihän sen lisätä tänne sitten.

      Poista
  2. Minusta on hienoa, että luet niin paljon suomalaista kirjallisuutta! Minulla on vuosikooste juuri työn alla ja harmittavan vähän tuli suomalaista kirjallisuutta taas luettua.

    Monipuolinen listaus sinulla. Erityisesti tuo Jipun kirja on jäänyt mieleeni. Ja Lefterin Laululinnut otin lukulistalleni juuri sinun kirjoituksesi perusteella. Vielä ei ole päätynyt lukuun asti, mutta uskon että ehkä ensi vuonna sen luen.

    Nautinnollista loppuvuotta ja kaikkea hyvää tulevaan vuoteen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta taas on hienoa, kun sinä siellä pystyt lukemaan niin paljon sellaisia kirjoja, joista Suomessa ei ole kuultukaan. Odotan mielenkiinnolla koostettasi! Toivottavasti pidät Laululinnuista sitten kun ehdit lukea sen. Kiitos samoin sinulle kaikkea hyvää tulevaan vuoteen! <3 Itselläni loppuvuosi taitaa mennä tämän jouluflunssan kourissa, mutta levostahan voi aina nauttia :)

      Poista
    2. Monenlaista olet ehtinyt lukea. Itse en ihan noin monipuolisesti lue, vaikka vuosien saatossa olen uskaltautunut hieman rajojani rikkomaankin, mutta pysyn silti aika lailla tietyissä uomissa. Hienojen tarinoiden löytäminen on joskus haasteellista, mutta sitä palkitsevampaa.

      Poista
    3. Olen aika monesta kiinnostunut, mutta on niitä sellaisiakin genrejä, joita en lue, kuten esim. fantasia ja kauhu. Ja maagista realismia luen hyvin harvoin.

      On hyvä kun löytää ne omat juttunsa, kuten sinäkin olet löytänyt.

      Poista
  3. Kiva kun olet tehnyt tällaisen listauksen. Minäkin kyllä aion tehdä. Tuo Nivukosken kirja kiinnostaa. Adichien Surumerkintöjä odottaa hyllyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavaa lukea sitten sinun listasi. Nivukosken romaani on ihana. Uskon että pidät siitä, samoin Surumerkinnöistä.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen listaus ja laaja skaala on Sinulla ollut hyppysissäsi!
    Muutaumia yhteisiä lukuiloja löytyy listalta ja aivan erityisesti pidin Jaakobin portaista sekä Sydän jalkakäytävällä teoksista, jälkimmäisestä: Čaksin yllättävän tuoreen oloiset ja vekkuleita, yllätyksellisiä käänteitä sisältävät runot ja novellit ihastuttivat ja ilahduttivat; mikä parasta: Hovilan houkuttelevan oloiset alkusanat vastasivat huutonsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo skaala aika laaja :) Čaksin runot ja novellit todella ihastuttivat. Niissä on sitä jotain, niitä lukisi mielellään enemmänkin.

      Poista
  5. Hyvä listaus kirjoista,sain monta hyvää vinkkiä
    kirjoista ja koetan saada muutamia luettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että löysit kiinnostavia lukuvinkkejä. Toivottavasti pidät niistä jotka aiot lukea.

      Poista
  6. Kiitos, tästä saa monta hyvää vinkkiä tuleville lukuretkille! Tosin täällä kaukana noiden kirjojen saaminen on enemmän sellaista "jos sattuu eteen tupsahtamaan" -meininkiä. Hyvää uutta lukuvuotta! (ei tarkoita koulun lukuvuotta!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, meinasin ihan unohtaa että kommenttikin oli tullut. Hyvä kun sait lukuvinkkejä. Jospa Suomessa sitten ehdit lukea niitä, ellei siellä satu tulemaan vastaan. Hyvää uutta lukuvuotta sinullekin!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. On kyllä ollut. Unohdin muuten tuosta ulkomaisten romaanien listasta Jevhenija Kuznjetsovan Kysykää Mialta. Pitäisi lisätä se siihen, kunhan jaksan joskus mennä koneelle. Usein käyn täällä kännykällä enkä osaa lisätä linkkejä tällä.

      Poista