tiistai 4. lokakuuta 2022

Mikä vitsi! Minäkö 50-vuotias?


Toimittanut Helen Exley 
Suomentanut Taija Mård 

Ajat ovat muuttuneet. Ennen vanhat ihmiset täyttivät 50, nykyään yhä nuoremmat. Viidenkympin täyttäminen on tähän asti ollut aina jotain, mitä tapahtuu muille ihmisille, ei itselle. Näköjään se voi kuitenkin lopulta tulla omallekin kohdalle. Ei vanhenemiselle ollutkaan niin immuuni kuin luuli olevansa. 

Kuvan kirja ja muki ovat mieheni, mutta nyt olen siis itsekin siirtynyt kohderyhmään. Niin päädyin lukemaan tällaisenkin pienen kirjasen. Se sisältää niin vitsejä kuin ehkä joskus hiukan syvällisempiäkin mietteitä viisikymppisyydestä. No, enemmän kyllä huumorilla mennään. Mukana on lainauksia monien eri henkilöiden ajatuksista. Eikä pelkkää tekstiä, vaan myös pilakuvia aiheesta. 

Pitemmittä puheitta tässä muutamia otteita kirjasta: 

Koskaan ei ole liian vanha nuortuakseen. 
Mae West 

"Tuleeko sinun synttärikakkuusi kynttilöitä?" 
"Ei. Kyseessä on synttärijuhla, ei soihtukulkue." 
Cindy Patterson 

Vanheneminen on ainoa tapa elää kauemmin. 
Francois Auber 

Hänen kasvonsa eivät välttämättä paljasta hänen ikäänsä, mutta viime viikolla häntä kyllä seurasi kotiin ryhmä arkeologeja. 
Mike Knowles 

Elämä on rankka urakka, mutta ensimmäiset sata vuotta ovat rankimmat. 
Wilson Mizner 

Nuoruus on tauti, josta me kaikki toivumme. 
Dorothy Fuldheim 

Tiedät olevasi viisikymmentä, kun... 
... et enää tunnista itseäsi valokuvista. 
Peter Gray 

Viisikymmentä täytettyäsi ihmiset olettavat sinun olevan kypsä, vastuuntuntoinen, viisas ja arvokas. Silloin on aika palauttaa heidät maan pinnalle. 
Peter Dugdale 

Viisikymmentä on ikä, jolloin rakastat suklaakakkua kuollaksesi ja pelkäät juuri niin käyvän... 
Pam Brown 

Tämä on kyllä hyvä ikä, en valita. Ikäkriisiä en ole potenut sen jälkeen, kun 29-vuotiaana tuli kolmenkympin kriisi kampaajan löydettyä hiuksistani harmaan raidan. Nyt kun hiukset ovat jo reilusti harmaat, asiassa ei ole mitään ongelmaa. Muutenkin jos elämässä on ongelmia, kyllä ne yleensä tulevat jostain ihan muusta kuin iästä. Jos ihminen vain saa pysyä terveenä, silloinhan ikä on lähinnä numero. 

Kustannus Kolibri 2004, 7. painos 
Alkuteos: A Triumph of Over 50's Jokes 1994 
Kuvitus: Bill Stott 
Tekstaukset: Annukka Varis 

20 kommenttia:

  1. Ihan mahtavat lainaukset olet valinnut postaukseesi :D Sylillinen onnea myös sankarille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elegia! <3 Joo, muun muassa nuo ajatukset osuivat ja upposivat minuun. Paljon muitakin hyviä oli, mutta kaikkeahan ei voinut jakaa :)

      Poista
  2. Onneksi olkoon! Viiskymppisenä minä vasta aloitin blogeeraamisen, tiedä mitä kaikkea sinä vielä ehdit aloittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin, eipä sitä todella tiedä, tässähän ehtii vielä aloittaa vaikka kokonaan uuden elämän, kun oikein vauhtiin pääsee! Tämä on vasta alkua.

      Poista
  3. Hauskoja sitaatteja, varsinkin tuo soihtukulkue! Onnea viisikymppisille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anki! Soihtukulkue on hauska :) Tunnistan myös sen, etten tunnista itseäni valokuvista ja ettei ikä ole tehnyt minusta niin kypsää ja arvokasta kuin sitä kuvittelisi viisikymppisen olevan :) Tai ainakin nuorempana kuvitteli. No, kuka tietää, ehkä jotkut viisikymppiset ovatkin hirveän fiksuja ja sivistyneitä?!

      Poista
  4. Onnittelut sen rajapyykin ylittämisestä🌹🙂 Mulla otti aika koville aikanaan lähestyä sitä, mutta kun sen yli pääsi, niin siinähän se on mennyt. Seuraava onkin jo lähempänä odottamassa. Se ei numerona enää haittaa, vaikka muuten miettiikin, millaisia omat tulevat vuodet lienevät, mikäli niitä itselle on suotu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Metsäntyttö! Sehän tässä kyllä mietityttää, että millaisia ne tulevat vuodet ovat, kun itselläni on aika monenlaista sairautta ja vaivaa jo nyt. Toivottavasti sitä saa itsensä edes osittain parempaan kuntoon, niissä asioissa joihin pystyy vaikuttamaan.

      Poista
  5. Sylillinen ruusuja päivänsankarille!
    Nasevat lainaukset ja niihin lisäyksenä: muista huumorinkukan poimiminen ja viljely, niin kokemusperäisesti reilut parikymppiä lisää soljuu sujuvasti:)

    "Vanheneminen on hiljaista irtautumista monesta asiasta, jonka ennen koki tärkeänä. Vanheneminen on keskittymistä olennaiseen." (Matti Kurjensaari) Myötäistä matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos ruusuista, Takkutukka! Huumorinkukka on ehdottomasti tärkeä kasvi elämän tien varrella. Sen avulla sitä on tultu tähän asti. Olennaiseen keskittyminen on myös tarpeellinen taito elämässä.

      Poista
  6. Onnea ja tervetuloa viisikymppisten kerhoon! Mielestäni tämä vuosikymmen on taas edellistä parempi - mitäs sitten kun mennään jo yli kahdeksan kympin?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hitunen! Minustakin tämä on hyvä ikä, ja elämä on iän myötä parantunut. Ainakin jos nyt ei sairauksia oteta huomioon.

      Poista
  7. Onneksi olkoon naisen iän saavuttamisesta💐 eikös tämä ole se ikä, että pitäs alkaa kirmaamaan hame hampaissa pitkin kyliä nuorten miesten perässä😁
    Aurinkoista syksyistä synttäripäivää sinulle tuli toivotus myöhässä tai ajoissa🌞

    ps.Noi otteet kirjasta oli hykerryttäviä, kun kirvottivat kikatuksia täällä päässä😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirjamummi! 😊 Onnittelut ehtivät edelleen oikein hyvin. Kiva kun otteet olivat sinustakin hykerryttäviä. Mutta eiköhän me jätetä nuoret miehet rauhaan 😄

      Poista
  8. Minä luen näitä taas jälkijunassa, mutta sydämelliset onnentoivotukset minultakin!

    Me olemmekin sitten suunnilleen samanikäisiä, täytin itse 50 aikaisemmin tänä vuonna. Nuorena 50 vuotta tuntui minusta tosi vanhalta ja tuntui uskomattomalta, että itse olisin joskus sen ikäinen, mutta nyt se ei tunnu yhtään hassummalta iältä. Kuten Ketjukolaaja tuossa aikaisemmin sanoi, sitä ehtii tehdä vielä vaikka mitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ariel! Vai olet sinäkin 50, siis myöhästyneet onnittelut myös sinulle! Kyllä viisikymppiset tuntuivat tosiaan joskus vanhoilta, mutta nyt kun on itse tässä iässä, ihan mukavalta tämä tuntuu. Ja onneksi vielä ehtii tehdä monenlaista ja toteuttaa unelmia.

      Poista