lauantai 6. elokuuta 2022

Johanna Lindfors: Elämäni ranskattarena


Taidehistorioitsija Johanna Lindfors kertoo tässä kirjassa kokemuksiaan siitä, millaista on, kun suomalainen nainen yrittää löytää omaan arkeensa unelmiensa ranskalaisuutta ja myyttisen ranskattaren elämää. Hän lainaa erään henkilön sanoja: Sinun ei tarvitse asua tietyssä fyysisessä paikassa elääksesi siellä. Eli jos ei ole mahdollista muuttaa Pariisiin, minkä verran pariisittaren elämää voisi elää täällä Suomessa? Erityisesti juuri Pariisi on nimittäin toistuvasti esillä Lindforsin kirjassa. 

Eri luvuissa käydään aihepiireittäin läpi monia eri elämänalueita ja Lindforsin löytöretkeä niihin liittyen. Esimerkiksi ranskalainen taide, koti, kauneus, muoti, lasten kasvatus, keittotaito, rakkaus ja nautinnot. Välillä ollaan paikan päällä Ranskassa, välillä kotona soveltamassa tai yrittämässä soveltaa sitä kaikkea ranskalaisuutta. Lindfors käy myös keskusteluja aiheesta Ranskaa tuntevien henkilöiden ja ystäviensä kanssa. 

"Se kaikkinainen eleetön tyylikkyys! Se, kuinka helposti he vaikuttavat olevan chic, silloinkin, kun eivät oikeastaan ole", Hanna-Maija huokaa. 
  "Ehkä me vain kuvittelemme heidän olevan kiinnostavampia kuin me itse", huokaan takaisin. 
  Nyökkäämme toisillemme tietäväisinä. Siinähän saattaa olla perää. Me kuvittelemme jotain, projisoimme toiveemme maahan ja paikkaan, jossa on kauneutta, ja luotamme sitten siihen, että kyseinen unelma kannattelee meitä. 

Lindfors kirjoittaa hyvin eloisasti ja pilke silmässä, itseironiaakaan unohtamatta. Missä määrin sellainen unelmien ranskalaisuus on olemassa ja minkä verran sitä pystyy omassa elämässään toteuttamaan? Joskus käy niinkin, että suomalainen tapa on sittenkin parempi. Eikä kaikki aina onnistu läheskään ranskattaren tyyliin. Jos ei pidä ruuanlaitosta eikä edes juuri hallitse sitä, voi keittiössä lopulta kajahtaa ranskalaisen pontevasti: Merde! 

Mieheltään ja pojiltaan Lindfors saa usein epäilevää ja huvittunutta palautetta Ranska-vouhotuksestaan. Näistä sain monet hyvät naurut, niin paljon kuin itsekin ranskalaisuutta ja ranskattaria ihailen. 

Kirja käsittelee kiinnostavasti kulttuurieroja. Kuten vaikka tässä ranskalaista nautiskelua ja suomalaista syyllisyydentunnetta: 

La paresse - laiskuus - mikä ero jälleen ranskan ja suomen kielessä. La paressen voi antaa anteeksi. Se kuulostaa juuri siltä, mitä nyt teen: kuin lojuisit puutarhatuolissasi, laventelin ja ruusuntuoksun keskellä, Baudelairen runokirja kädessäsi (hyvä on, luen ennemmin mukavia murhamysteerejä) ja vain odottaisit päivän päättyvän. Laiskuus puolestaan tarkoittaa sitä, että et tartu mihinkään; et viikkaa pyykkiä, et laita ruokaa, et moppaa lattioita. Välttelet velvollisuuksia, joista päiväsi koostuu, halusitpa tai et. 
  Haluan vain keskittyä la paresseen, unohtaa pyykit ja sallia itselleni tämän hetken auringossa. Mutta tarkoittaako se, että en suorita, kuten minun pitäisi suorittaa? Onko olemassaoloni oikeutus kiinni suorituksesta? Siitä, että lakanat ovat siisteissä riveissä kaapissa? 

Tällainen kirja on valtavan inspiroiva, jos Ranska kiinnostaa - ja erityisesti juuri naisellisesta näkökulmasta. Itse olin varsinkin nuorempana suuri Ranska-fani, ja silloin aikoinaan joku jopa sanoi minua "pariisittareksi". Nyt enimmät ranskalaisuudet ovat tainneet jo minusta karista, mutta olipa ihanaa ja innostavaa lukea tällaisista unelmista ja siitä, miten niitä voi tehdä todeksi oman suomalaisen arkensa keskellä. 

Ranskatar haluaa olla ja tietää olevansa oman itsensä tavaramerkki. Ainutlaatuinen. Ei tarvitse olla Madame Favier ollakseen kiinnostava. Alan pohtia, mitä sellaista osaan tehdä, joka on vahvasti ominta itseäni - ja jota kukaan muu ei ehkä osaa aivan yhtä hyvin. 


WSOY 2022 
187 sivua 
Kannen suunnittelija: Riikka Turkulainen 

Kirjasta muualla: 

6 kommenttia:

  1. Tuo olisi varmaan kiinnostava... tällaiselle joka ei niin paljon "suorita", vaan mieluummin "La paresse"😄 Taidankin ottaa tuon sanan tuosta omakseni ihan, onhan se kivempi sillätavoin käydä vaikka sohvalle päivätorkuille ja siinä pienet lukutuokiot samalla😀 Tuon kirjan voisin ottaa ihan kyllä lainaan kirjastosta, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama vika täällä, eipä tule liikoja suoritettua, mutta suomalainen syyllisyydentunne on kyllä tuttua! Pitäisi ottaa opikseen tuosta ranskalaisesta rentoudesta. Kannattaa tutustua tähän kirjaan, on kiinnostava ja myös hauska lukuelämys.

      Poista
  2. Pariisiin olen aina halunnut mennä, mutta vieläkään en ole käynyt siellä. En kyllä muuten kauheasti ole ranskalaisuuden perään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään enää niin suuri fani ole kuin nuorempana, mutta onhan Ranska kiehtova maa. Pariisissa olisi kiva käydä. Itse olen muutaman kerran ajanut Ranskan läpi matkalla jonnekin muualle, vaihtanut lentokonetta Pariisissa ja yöpynyt lentokenttähotellissa, joten vähiin on jäänyt Ranskaan tutustuminen käytännössä...

      Poista
  3. Ranska on mielenkiintoinen maa. Mieleen on jäänyt ikävästi se, miten huonosti siellä kohdellaan lihavia. Olisiko ollut Hesarissa joku juttu. Joku opettaja oli kieltäytynyt työskentelemästä lihavan avustajan kanssa. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eipä Ranskassakaan kaikki ole niin hohdokasta. Ei se esimerkiksi minun maani olisi ollenkaan. Mutta nautinnollista on lukea tällaisia kirjoja.

      Poista