Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi
Tämän romaanin päähenkilö on Ahvenanmaalla ja Ruotsissa varttunut Marion, jonka nimi oli lapsena Marianne. Mutta sitten tapahtui jotain todella traumaattista, ja tyttö lähetettiin enonsa luo Englantiin. Siellä hän alkoi käyttää nimeä Marion haluten samalla unohtaa raskaat kokemuksensa.
Myös aikuisena Marion on joutunut kokemaan jotain hyvin tuskallista, ja hänellä on siis aina vain enemmän unohduksiin painettavia muistoja. Marion elää meren rannalla Uudessa-Seelannissa melko eristäytynyttä elämää menneitä muistelematta, kunnes hän eräänä päivänä törmää rannalla pieneen, kaltoin kohdeltuun maoripoikaan. Pojan nimi on Mika, mutta koska Marion kuulee sen ensimmäisellä kerralla väärin, hän alkaa kutsua poikaa Ikaksi.
Poika ei kerro mitään elämästään ja vaikuttaa muutenkin hiukan autistiselta, mutta alkaa käydä torstaisin Marionin luona syömässä keittoa. Vähitellen näiden kahden välille syntyy luottamus ja ystävyys. Ja kun Marion tajuaa, miten vakavia ongelmia pojalla on kotonaan, hän tahtoo auttaa.
Myös unohdukseen haudatut muistot alkavat nousta pintaan. Muistot Marionin omasta rikkinäisestä lapsuudesta ja toisaalta kipeät muistot siitä, mitä tapahtui, kun hän aikuisena vihdoin löysi onnen. Linda Olsson vie tarinaa eteenpäin vuorotellen nykyhetkessä ja menneisyydessä.
Olen pitänyt Olssonin muistakin romaaneista, ja Kaikki hyvä sinussa lumosi minut. Heti aluksi se tuntui kiinnostavalta, mutta muuttui aina vain paremmaksi, mitä pitemmälle luin. Tarina vei mennessään - toisaalta menneisyyden dramaattiset tapahtumat ja toisaalta myös tietty levollisuus nykyhetkessä siellä meren rannalla Uudessa-Seelannissa, jossa nainen ja pieni poika ystävystyvät.
Kirjan kansilehdellä lainataan kirjailijan blogitekstiä, jossa hän kertoo: Minua ympäröineestä pimeydestä syntyi romaani, jota pidän toistaiseksi toiveikkaimpanani. Sitä tämä teos todella on: kivun ja tuskan kautta mennään vähitellen kohti jotain uutta: valoa ja toivoa. Ihanaa luettavaa!
Lopuksi kaksi lainausta kirjasta:
Vaaleanpunaisen ja purppuranhohtoisen harson peittämä aurinko häilyi taivaanrannassa. Kävi leppeä tuuli, ja ilma tuntui toivon kyllästämältä. Aivan kuin aluillaan ei olisi ollut vain uusi päivä vaan kokonaan uusi aika.
Olin hyväksynyt sen, että kaikki synkät muistot olivat minun. Mutten ollut koskaan tajunnut, että kauniitkin muistot olivat minun. Minulla oli oikeus niihin. Ja minulla oli oikeus helliä niitä riippumatta siitä, mitä tapahtui ennen ja jälkeen. Minulla oli oikeus onneeni siinä missä suruunikin.
Onhan tässä tarinassa myös omat epäuskottavuutensa, ja joskus sellainen on hyvinkin häiritsevää, mutta tässä tapauksessa se ei haitannut minua ollenkaan. Tämä oli niin minun kirjani!
Gummerus 2012
322 sivua
Alkuteos: The Kindness of Your Nature 2011
Muissa blogeissa:
Olen lukenut Olssonilta pari romaania. Niissä on aivan omanlaisensa tunnelma. :)
VastaaPoistaNiin on. Nautin aina juuri siitä tunnelmasta!
PoistaTämä kuulostaa todella luettavalta, täytyy etsiä käsiin, Uusi-Seelanti miljöönä kiintoisa ja teemakin kuulostaa sellaiselta, että herättää lukuhaluja. Mainitsemasi toivon herääminen synkkyyteen on lupaavan myönteinen arvio, joka antaa uskallusta tarttua teokseen.
VastaaPoistaMinuakin Uusi-Seelanti kiinnostaa, olisi kiva lukea enemmänkin sieltä. Tämä oli ainakin minusta oikein ihana romaani. Kokeilepa lukea! Toivottavasti sinäkin pidät tästä.
PoistaEn ole lukenut mitään Linda Olssonilta, vaikka kirjailija on nimenä kyllä tuttu. Jostain syystä olen vain sivuuttanut kys. kirjailijan kirjat. Tämä herätti nyt kiinnostukseni. Kirjastostamme ei sitä saa, mutta täytyypä laitella saalistuslistalle!
VastaaPoistaKannattaa kokeilla olisiko Olsson sinun tyyppisesi kirjailija. Itse olen tykännyt - joistain kirjoista enemmän ja toisista vähän vähemmän. Sinulla voi kyllä tuo saalistuslista nyt kasvaa melkoisesti siellä pienen kirjaston vaikutuspiirissä :)
Poista