lauantai 11. kesäkuuta 2022

Huumori kukoisti runopiknikillä

Olin tänään mukana kirjaston järjestämällä runopiknikillä, jossa otettiin varaslähtö runon ja suven päivään. Harmi kyllä Suomen arvaamattoman kesäsään takia piknik jouduttiin viime hetkellä siirtämään sisätiloihin, mutta tunnelma oli katossa kaikesta huolimatta. 

Ohjelmassa oli monenlaista, mutta kiinnostavinta itselleni oli ensimmäinen tunti, jonka aikana Jussi Lampi ja Arto Juurakko esittivät Juurakon humoristisia, Etelä-Pohjanmaan murteella kirjoitettuja rakkausrunoja. Häneltä on ilmestynyt yksitoista runokirjaa, joista itse olen lukenut tähän mennessä kolme. Paljon luettavaa on siis vielä jäljellä, mutta joka tapauksessa tiesin, että hauskaa tulisi olemaan, ja kyllä siellä monet hyvät naurut saatiinkin. Paikallinen kirjaystäväni sanoikin, että tämähän oli kuin olisi ollut stand up -koomikon keikalla. 

Arto Juurakko

Jussi Lampi

(Siinä pari kuvaa. Ikävä kyllä kuvausympäristö ei ollut kovin esteettinen, kun kaikki esiintymiset hoidettiin kirjaston lainaustiskin takaa. Ulkona oikealla piknikillä olisi ollut niin toista.) 

Erityisen paljon huumoria Juurakko ja Lampi repivät miehen ja naisen erilaisuudesta, puhumisen vaikeudesta ja mykkäkoulun pitämisestä. 

Jaan tässä pari yleisöä naurattanutta runoa, joista häämatkan kommellukset muistinkin lukeneeni, onhan juuri tuo kirja minulla ihan omana. 

Pitkävihaanen 

Akka 
ei oo viäläkää 
leppyny häämatkasta, 
vaikka siiton 
jo kolomekymmentäviis 
vuatta. 

Sei oikeen tykänny, 
ku pyyrin Sulon 
ja Tenhon mukahan. 

Matka meni 
oikeen mukavasti 
mettästyksestä ja autoosta 
         toimitelles. 

Akka kylläki 
lähti kesken kotio, 
vaikkolis viälä ollu 
Keimolan moottorirata 
           näkemättä. 

Kirjasta Me täs, Sananjuuri 2017 

Hilijaasuuren retriitti 

Siiton miäleni hyvä, 
notta akan kans hallittemma 
nonverpaalin viästinnän. 

Ei tartte lähtiä 
tyyrihille viikonloppukurssiille 
           hilijentymähän, 
ku voi kotonaki 
usiamman päivän 
meritoora. 

Voihan sitä sanua 
vaikka retriitiksi, 
jos kysääset, 
miksen oo viikkohon 
           pukahtanu. 

Kirjasta Rakkahan kans - Lemmenhippuja pohojalaasittain, Minerva 2012 

Tuon jälkimmäisen kirjan ostin nyt omaksi, ja muutenkin aion taas jatkaa Juurakon runoihin tutustumista. 

Blogistani löytyy tällä hetkellä seuraavat Juurakon teokset: 

Eläämellistä rakkautta (jossa kuvituksena Benjam Pöntisen valokuvia) 


Olihan siellä piknikillä muutakin: runokilpailun palkintojenjako, mahdollisuus esittää yleisölle omia runojaan, paikallisen Nästyyki-ryhmän musisointia, museon taidetyöpaja sekä kioski, josta sai ostaa kahvia ja herkkuja. Oikein ihana tapahtuma, jonne kansa oli lähtenyt sankoin joukoin nauttimaan kulttuurielämyksistä. 

Nästyyki

10 kommenttia:

  1. Onpa mukavaa, että tämmöinen on järjestetty! Ja että on ollut hyvin porukkaakin. Aika hauskoja nuo runonäytteet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosi hyvä, että tällaisia järjestetään. Oli niin hauskaa ja piristävää. Minunkin pitäisi ehdottomasti useammin käydä erilaisissa kirjallisuustapahtumissa.

      Poista
  2. Kiitos huumorikukan, sen kaikkein kauneimman, jakamisesta!
    Kuulostaa hervottoman hauskalta tapahtumalta, ja nuo valikoimasi runot saivat naurahtelemaan ääneen sarjasta: mitäs me pitkävihaaset kuin hilijaasuuren retriittiä viettelemme:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se hervottoman hauska tapahtuma, ja ilo oli kuulla näitä runoja nyt livenä ja hilpeiden välispiikkien höystämänä. Juurakon runoihin kannattaa ehdottomasti tutustua!

      Poista
  3. Oho, varmasti mielenkiintoinen tapahtuma! Hieman erilainen runotapahtuma eikä mitään pönöttämistä - olisin varmasti minäkin viihtynyt tuolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ennakkomainonnassa jo sanottiin, että siellä ei pönötetä, ja kun sen piti alun perin olla piknik vilttien, retkituolien ja eväitten merkeissä, niin rentoushan siinä oli ideana. Tuolla sisätiloissakin sai samalla liikkua vapaasti, käydä kahvilla tai ostamassa Juurakon kirjoja ym. Varmasti olisit viihtynyt! Olisitpa päässyt sinne :) Juurakko ja Lampi asuvat muuten molemmat Alavudella. Olivat sielläkin jo pitäneet tällaisen tapahtuman.

      Poista
  4. Jees, tällaiset kirjallisuustapahtumat ovat mainioita ja nimenomaan runous tuntuu osuvan hyvin tällaisiin tapahtumiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainioita ovat, lisää toivon tällaista! Toivottavasti tästä piknikistä tulee perinne. Jospa jonain kesänä sääkin suosisi ja voitaisiin olla oikeasti ulkona piknikillä. Runous sopi tähän kyllä loistavasti.

      Poista
  5. Kuulostaa hauskalta! Minuun puri erityisesti Hiljaasuuren retriitti! Kirjamessuilla olen kuunnellut runotapahtumia ja kerran käynyt Runokuun Lavaklubilla. Sitten tuli korona ja kaikki seis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun korona keskeytti kaiken mahdollisen. Toivotaan, että tästä eteenpäin jo helpottaisi ja voitaisiin jatkaa normaalimpaa elämää. Kiva olisi useamminkin käydä kirjallisuustapahtumissa ja tosiaan myös kirjamessuilla, joilla en ole juuri käynyt.

      Poista