keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

Sari Vuoristo: Etäisyys linnuntietä


Etäisyys linnuntietä on kevään uutuusromaani, joka kertoo Libanonin sodan jälkimainingeista 1980-luvulla neljän eri henkilön näkökulmasta. Kymmenvuotias Milla seuraa Suomessa televisiosta uutisia, kun hänen isänsä Jari on lähtenyt Libanoniin rauhanturvaajaksi ja jää lopulta siellä panttivangiksi. Neljätoistavuotias Farid on libanonilainen jälkeenjäänyt orpopoika, joka on menettänyt äitinsä traagisesti. Nyt Faridin täti Rima huolehtii pojasta ja käy samalla läpi menneisyyden kipeitä muistoja. Faridin elämän ilona ovat linnut, joita hän kasvattaa kotitalonsa katolla. 

Tapahtumat sijoittuvat enimmäkseen vuosiin 1984-1985, mutta Riman ja Faridin kohdalla ollaan välillä myös heille kohtalokkaassa vuodessa 1976. 

Milla ja Farid eivät tunne toisiaan, mutta heidän kohtalonsa risteävät. Takakannen sanoin: he elävät kahta ja kuitenkin samaa todellisuutta, joiden välillä on yksi linnun lentämä. 

Sari Vuoriston kieli on kaunista, runollista ja pohdiskelevaa; sitä on ilo lukea.  

Aurinko puristui kokoon kuin appelsiini ja laski ennen aikojaan, ja tuulikin kantoi mukanaan uhkaa ja ennakkoaavistuksia ja kivensiruja, ja radiosta tuli kappale, jonka sanoja ei halunnut kuulla. Pimeys tuli jostakin aivan yhtäkkiä, se vain suli maiseman päälle, ja otti toisen olomuodon meissä itsessämme. 

Paikoitellen teksti on kyllä proosallistakin, esimerkiksi rauhanturvaajien miehisen arjen kuvauksissa. 

Kirjassa on mukavaa 1980-luvun ajankuvaa. Varsinkin Millasta kertovissa luvuissa oli tuttua tunnelmaa. Olenhan itse ollut noina vuosina vain pari vuotta Millaa vanhempi, joten hänen kokemusmaailmaansa oli helppo eläytyä. 

Itselleni lukuhetki oli ehkä väärä, koska olin juuri halunnut keventää lukemisiani. Olin kuitenkin kovasti odottanut tätä romaania, joten halusin lukea sen heti kun sain sen käsiini.

Etäisyys linnuntietä on joka tapauksessa hieno teos kiinnostavasta aiheesta. Se on Sari Vuoriston pitkään valmisteleman romaanitrilogian ensimmäinen osa. Tositapahtuman inspiroima kirjoitustyö alkoi kirjailijan Syyrian matkalla ennen maassa riehunutta sisällissotaa.   

Aviador 2022 
257 sivua 
Kannen suunnittelu: Laura Noponen 

8 kommenttia:

  1. Kiintoisalta kuulostava romaani, joka on kirjailijaa myöten entuudestaan tuntematon minulle. Vaikken yleensä sotaisia aiheita jaksa, niin käsittelytapa tietysti ratkaisee. Uskon, että voisin tästä pitää jos nyt näin voi sanoa tällaisen romaanin ollessa kyseessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä romaani on kyllä kiinnostavaa luettavaa, ja kaunis kieli tekee lukuelämyksen nautinnolliseksi. Tässähän ei kuvata varsinaisesti sotaa, vaan aikaa sodan jälkeen. Kirjassa on muutama väkivaltainen tilanne, mutta kaikki ei siis ole pelkkää väkivaltaa. On myös paljon ihmissuhdekuvausta yms.

      Minäkään en ollut ennen lukenut Sari Vuoristoa, vaikka hän on kirjoittanut useita kirjoja. Hyllyssäni on kyllä pitkään ollut yksi hänen novellikokoelmansa. Sen voisi joskus lukea.

      Poista
  2. Hauskaa, että postasimme samana päivänä tästä kirjasta. En tiennytkään, että kirja aloittaa trilogian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskasti sattui tosiaan! Nyt kävimme näköjään yhtä aikaa toistemme blogeissa kommentoimassa 😊 Tuosta trilogiasta kerrotaan kirjan takana kansilehdellä. Jännä nähdä millaisia ne kaksi muuta romaania tulevat olemaan.

      Poista
  3. Tämä on varmasti kiehtova kirja, mutta ei ehkä minulle juuri nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiehtova kirja, mutta aikansa kaikella. Ehkä tämän kirjan aika voi olla sinulla joskus myöhemmin.

      Poista
  4. Minuakin vähän kiinnostaa, mutta tosiaan tämä ajankohta ei ehkä ole paras. Kirjoille on aina aikansa ja paikkansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kannattaa pitää kirja mielessä ja palata siihen joskus myöhemmin.

      Poista