Suomentanut Aune Krohn
Nyt lukemani kirja on vanha ja harmaa eikä siinä ole ollenkaan kansipapereita, siispä kirjakuvan sijaan tällainen omakuva vuosien takaa. Muistelen hämärästi, että olin silloin ehkä flunssassa ja otin tuon kuvan Instagramiin, jossa olin vielä silloin.
Kysymyksessä on siis hartauskirja, jossa lohdutuksen sanaa sairaille eivät jaakaan papit, vaan kristityt lääkärit. Eräs heistä on kylläkin sekä lääkäri että pappi. Kolmesta kirjoittajasta kerrotaan, että heillä oli itselläänkin krooninen sairaus, ja yksi näistä kolmesta oli kuollut vuonna 1948, joten alkuteoksen ensimmäisen painoksen täytyy olla melko vanha. Kyllä kirjan huomaakin eri aikakauden tuotteeksi; luultavasti nykyään sairaille suunnatuissa hartauskirjoituksissa olisi paikoitellen hiukan toinen sävy. Suurin osa on kuitenkin ihan ajatonta sanomaa, kuten tähän postaukseen jakamissani otteissa.
Kirjaan kirjoittaneet lääkärit ovat Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. Tämä on siis hyvin yhteispohjoismainen teos.
Kirja on jaettu neljään osaan: Jumalan odotushuoneessa, Jumalan käsiteltävänä, Jumalan jälkihoidossa ja Takaisin elämään. Teksteissä puhutaan muun muassa kivusta, unettomuudesta, erilleen joutumisesta, yksinäisyydestä, miksi-kysymyksistä, levottomuudesta ja toivosta. Kannustetaan kärsivällisyyteen ja luottamukseen, muistutetaan että Jumala ymmärtää kaiken, hän voi kaiken ja säälii heikkouksiamme.
Kirjoittajat muistuttavat, että Jeesukselle sairaat ja heikot olivat aina erityisen läheisiä. Hän voi parantaa suoraan tai lääkärien kautta - tai sitten hän antaa voimaa kestää sairautemme. Eli kuten ruotsalainen ylilääkäri Carl Löwenhjelm toteaa:
Joko hän on vapauttajamme tai meistä hänen avullaan tulee niitä, jotka kestävät.
Löwenhjelm jatkaa:
Kun hän kuljettaa meidät sellaisia teitä, joita emme käsitä, eikä edes anna tiedoksemme menettelynsä syitä, osoittaa se, että hän luottaa meihin, uskoo meihin.
Puhuttelevia olivat joidenkin kirjoittajien kertomukset heidän tuntemistaan sairaista, jotka olivat esirukoilijoina tai rohkaisijoina siunaukseksi toisille. Eräs tätä aihetta käsitellyt kirjoittaja oli itse joutunut keskeyttämään lähetyslääkärin työnsä Kiinassa kroonisen sairauden takia ja suri sitä, ettei osannut olla tuolla tavalla esikuvana muille. Eräs toinen lääkäri toteaakin, että sairaus tekee ihmisen helposti itsekeskeiseksi: rukouksissa pyörivät vain omat tarpeet. Tämähän on aivan inhimillistä.
Loppuun pari otetta kirjasta. Ensio Kurki-Suonio rohkaisee:
On hyvä hiljentyä Jumalan odotushuoneessa. Sillä joskin hänen ovensa on kiinni, se ei koskaan johdu siitä, että hänellä ei olisi aikaa minua varten tai että hän olisi minut unohtanut (Jes. 49:15). Hänen hoitosuunnitelmaansa liittyy myös juuri tämä odotukseni. Niin kummalta kuin kuuluukin, saan juuri näin tilaisuuden kohdata salatun Jumalan kasvaakseni hänen tuntemisessansa, omista tuntumisistani riippumatta. Uskohan sisältää juuri hiljaista Jumalan odottamista ja häneen suostumista silloinkin, kun ei näe, ei käsitä mitään. Jeesus, ristillä verensä minun tähteni vuodattanut Vapahtajani, on tässä tilanteessani salaa läsnä.
Helsinkiläinen lääkäri ja pappi Assar Stenbäck kirjoittaa:
Kun sitten sairasvuoteelta luomme katseemme tulevaisuuteen, niin tiedämme: tulimmepa terveiksi tai kuoleman portille, meillä sittenkin on tosi elämä. Muista, että vaikka ruumiin heikkous riistää meiltä varmuuden Jeesuksen läsnäolosta, meillä sittenkin on iankaikkinen elämä omanamme. Tärkeintä ei ole tunteemme, vaan hän itse.
Suomen Kirkon Sisälähetysseura 1961, 2. painos
119 sivua
Alkuteos: Jag var sjuk, 5. painos 1960
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti