Kamel Daoud: Tapaus Meursault

Suomentanut Leena Rantanen 

Algerialaisen Kamel Daoudin palkittu romaani Tapaus Meursault, joka on äskettäin ilmestynyt suomeksi, käy kriittistä vuoropuhelua Albert Camusin Sivullisen kanssa ja tuo siihen algerialaista näkökulmaa. Sivullisessahan Algeria on kyllä tapahtumapaikka, mutta siinä ei ole juuri muuta algerialaista kuin herra Meursaultin tappama arabi, joka hänkin jää nimettömäksi. Muuten kaikki on kovin ranskalaista, ja tärkeämpää kuin joku satunnainen arabi on Meursaultin oma sisäinen maailma. 

Daoudin teoksessa surmatulla arabilla on nimikin. Hän on Moussa, jota hänen veljensä Haroun muistelee. Moussa on Mooseksen arabialainen nimi, Haroun Aaronin. Koraanissahan on paljon Raamatun henkilöitä, joten lienevätkö siellä hekin ja mitäkö heistä siellä kerrotaan? En tiedä, mutta hehän olivat veljeksiä, joista Mooseksen rooli oli näkyvämpi, ja Aaron jäi siis tavallaan veljensä varjoon. Ehkä jotain tällaista symboliikkaa tässä haetaan; jäähän Haroun kuolleen veljensä varjoon, kun äiti suree Moussaa, josta on tullut sankari ja marttyyri. Haroun ei riitä äidilleen, koska ei ole veljensä, ja toisaalta äiti ylisuojelee ainoaksi jäänyttä poikaansa eikä halua päästää häntä itsenäistymään. 

Äitisuhde on yksi kuvio, joka yhdistää Daoudin teoksen Sivulliseen. Mutta en lähde avaamaan sitä tämän enempää, ettei mene liian pitkäksi. 

Sivullista lukiessani minuakin vaivasi tuon tapetun arabin nimettömyys ja merkityksettömyys, ja koska Daoud on algerialainen, häntä se on tietysti vaivannut vielä enemmän. Hän palaa siihen toistuvasti. Sivullisessa tapettu arabi oli toiseksi tärkein henkilö, mutta hänellä ei ole nimeä, ei kasvoja, hän ei puhu, Haroun protestoi. 

Jos oltiinkin omille ja omassa kaupunginosassa Moussa, heti kun mentiin ranskalaisten osaan, heidän yksi ainoa katseensa riitti riistämään kaiken, alkaen etunimestä joka jäi leijumaan maiseman kuolleeseen kulmaan. 

Haroun kysyy myös: 

Miksi oikeusjutussa tuomittiin mieluummin mies joka ei itkenyt äitinsä hautajaisissa, kuin mies joka tappoi arabin? 

Hyvä kysymys. Arabin tappamisella ei ollut niin väliä, Meursaultin muu käyttäytyminen kiinnosti oikeudenkäynnissä enemmän. 

Daoudin teoksessa Haroun paljastaa vähitellen tarinansa ja salaisuutensa, sen, että myös hän tappoi. Hänen osakseen tuli kostaa veljen kuolema, ja sen hän teki tappamalla erään ranskalaisen: 

No niin, siellä, Hadjoutissa, eräänä kaameana yönä kuu pakotti minut viemään loppuun teon jonka sankarisi oli aloittanut auringossa. Kumpikin voi syyttää taivaankappaletta ja äitiään. 

Tässä hän vertaa Meursaultin tekoa ja omaansa löytäen niistä jotain yhtäläisyyttä. 

Harounin osaksi tulee se, että hänen kostonsa tapahtuu väärään aikaan. On vuosi 1962, ja Algerian itsenäisyyssota on päättynyt. Sodan aikana hänen olisi ollut suotavaa olla mukana tappamassa ranskalaisia, mutta nyt hänet vedetään tilille teostaan. 

Daoud käy tosiaan läpi koko kirjan vuoropuhelua Sivullisen kanssa, ja se huipentuu viimeiseen lauseeseen, joka muistuttaa Sivullisen lopetusta. Kaikesta tästä huolimatta Tapaus Meursault on oma erillinen tarinansa, ei mikään jäljitelmä. Se on myös kielellisesti upea mestariteos. Kun Camusin romaanista puuttuu kaikki algerialaisuus, Daoudin versio on luonnollisesti myös erittäin algerialainen, ja siinä tulevat vahvasti esiin kolonialismin haavat. Ihastuinkin hienon kielen ja syvällisen ajattelun ohella myös tuohon aitoon algerialaiseen näkökulmaan, jota Camusin ranskalaisessa romaanissa ei luonnollisestikaan ollut. Tunnustan, että minä henkilökohtaisesti pidin Tapaus Meursaultista paljon enemmän kuin Sivullisesta. 

Ilman Sivullisen lukemista tämä kirja ei kuitenkaan olisi avautunut. Kannattaakin lukea se ensin, jos Daoudin teos kiinnostaa. Hän on muuten tulossa Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumaan toukokuussa; kannattaa siis suunnistaa myös sinne. 

Leena Rantasen suomennos on kielellisesti todella nautinnollista luettavaa. 

Aviador 2022 

112 sivua 

Alkuteos: Meursault, contre-enquête 2014

Kansi: Satu Enstedt