torstai 23. joulukuuta 2021

Anu Patrakka: Syyllisyyden ranta


Vielä ehdin blogata tästä Anu Patrakan kolmannesta Rui Santos -dekkarista ennen kuin siirryn joulun viettoon. Kirja on ilmestynyt pari vuotta sitten, ja sen kansilehdellä on näköjään siteerattu myös minun blogiani. Hauska yllätys! Vaikka se mitä olin sanonut ei mitään erityisen syvällistä ajattelua edustanutkaan. 

Minulla oli siis ollut luvattoman pitkä tauko Anu Patrakan dekkarien lukemisessa, joten nyt luettavaa riittää vielä parin muunkin kirjan verran, koska sarjassa on ilmestynyt kai jo viisi osaa. Hyvä niin, koska Portugaliin sijoittuvia dekkareita lukee kyllä mielellään jo ympäristönkin takia. 

Tällä kertaa idyllisessä portugalilaiskylässä vuoden verran asunut suomalainen taiteilija Rafael Pikijoki katoaa salaperäisesti aamun uintiretkellään. Häntä ei löydy merestä eikä mistään muualtakaan, mutta sen sijaan sinä samana aamuna tuolta samalta rannalta löytyy paikallisen miehen ruumis. Mistä on kysymys? 

Rui Santos ei ehdi pitkään tutkia tapausta, kun myös Rafaelin vaimo Pia katoaa yhtä mystisesti. Mitä hänelle tapahtui? Kuka lopulta teki ja mitä? 

Tarina pyörii taiteen ja rahan ympärillä intohimoakaan unohtamatta. Jos taidemaailmaan ja Portugaliin sijoittuva dekkari kiinnostaa, Syyllisyyden ranta sopii sinulle. Rikoksen ratkomisen ohella lukija pääsee seuraamaan myös Rui Santosin rakkaussuhteen kehitystä. Kirja on mukaansatempaavaa ja viihdyttävää luettavaa; se herätti kiinnostukseni heti ensimmäiseltä sivulta lähtien, ja kiinnostus myös säilyi loppuun asti. Nyt täytyykin jatkaa uudella innolla Patrakan dekkarien parissa. 

Läppärissäni on näköjään vaihteeksi jotain vikaa, joten kiirehdin lopettamaan vielä kun voin. Pitemmittä puheitta hyvää joulua - ja myös kirjarikasta joulua niille, jotka ehtivät jouluna lukea, toisin kuin minä. 

Into Kustannus 2019 
277 sivua 
Kansi: Perttu Lämsä  

Kirjasta ovat bloganneet myös 

6 kommenttia:

  1. Patrakkaa ei ole tullut ainakaan vielä luettua. Ehkä joskus annan mahdollisuuden, onhan näistä pidetty kovasti. :) Hyvää joulua sinulle ja siunausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua Patrakan dekkareihin. Samalla pääsee mukavalle nojatuolimatkalle Portugaliin. Hyvää joulua ja siunausta sinulle!

      Poista
  2. Mää oon lukenu Patrakalta tän sarjan kaks ekaa kirjaa. Pitää kyllä tarttua piakkoin tähän kolmanteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä mukava sarja, sellaista vähän rennompaa jännitystä. Sitäkin tarvitaan, aina ei jaksa lukea hirveän hyytäviä juttuja.

      Poista