torstai 21. lokakuuta 2021

George Verwer: Messiologia - Sekasotkun siunaus


Suomentanut Marjut Mäntyjärvi 

Kansainvälisen lähetysjärjestö Operaatio Mobilisaation perustaja George Verwer on itse keksinyt sanan messiologia, joka tulee kahdesta englannin sanasta: mess eli sotku ja missiology eli lähetysoppi. Kirjassaan hän kertoo siitä, miten Jumala toimii kaikenlaisten sotkuisten tilanteiden keskellä meidän virheistämme, puutteistamme, synnistämme ja epäonnistumisistamme huolimatta. Verwer käsittelee sekä lähetystyötä, seurakuntaelämää että kristittyjen henkilökohtaista elämää. 

Hän toteaa, että virheitä tehdään jopa terveistä seurakunnista parhaimmissa, koska olemme kaikki ihmisiä. "Missä kaksi tai kolme on koolla Jeesuksen nimessä, siellä seuraa ennemmin tai myöhemmin hankaluuksia", on Verwerin oma sananlasku. Kuitenkin Jumala voi samanaikaisesti sekä kokea surua ihmisten tähden että siunata heitä. Se on armoa, sitä sekasotkun siunausta, josta Messiologia kertoo. 

George Verwer kirjoittaa: 

Monet eivät ole menestyneet palvelutyössään, ammatissaan tai edes avioliitoissaan. Kohtaan sellaisia ihmisiä jatkuvasti ja pyrin tarjoamaan heille "radikaalia armoa". Sanon: "Jos olet tehnyt paljon virheitä ja eksynyt A-suunnitelmasta, ylistä Herraa siitä, että B-suunnitelma voi olla aivan yhtä hyvä." Jotkut ovat tehneet monia virheitä ja epäonnistuneet usein, ja he kokevat luultavasti noudattavansa "H- tai M-suunnitelmaa". Heille sanon: "Kiitos Herralle aakkosten 26 kirjaimesta!" 

Verwer korostaa kuitenkin, että vaikka Jumala onkin armollinen ja toimii sotkujen keskellä, se ei oikeuta syntiä, laiminlyöntejä tai asioiden sotkemista. Kirja antaakin lukijalle ohjeita sekä hengelliseen että käytännön elämään ja opastaa meitä käyttämään tervettä järkeä ja pyrkimään Raamatun ohjeiden noudattamiseen. Mutta kun kuitenkin monesti kompastumme, onneksi Jumala on tosiaan armollinen. 

Kirja pohtii myös seurakuntaelämän monia kiemuroita, kuten kristittyjen ja kirkkokuntien välisiä erimielisyyksiä, erilaisuuden hyväksymistä ja anteeksiantavan mielen tarvetta. Vaikka joku ei hyväksyisi komeita, kalliita kirkkorakennuksia, silti Jumala toimii niissäkin. Ja vaikka joku virsistä pitävä ei hyväksyisi ylistysmusiikkia ja muuta kristillistä nykymusiikkia, Jumala toimii myös niistä pitävien elämässä. Emme voi sulloa Jumalaa johonkin muottiin emmekä voi vaatia, että kaikki kristityt olisivat juuri samanlaisia kuin me. 

Jumala voi toimia jopa meidän mielestämme epäilyttävän tv-saarnaajan kautta. Kun jonkun sellaisen kautta tulee ihmisiä uskoon, ne uskoontulot voivat olla aivan aitoja. Tai Jumala voi käyttää kirjaa, jonka kirjoittaja on myöhemmin langennut räikeään syntiin. Tämäkin on sitä sekasotkun siunausta. 

Kun on George Verweristä kysymys, hän kertoo tietysti myös lähetystyön tilanteista ja haastaa lukijaakin lähetystyöhön tavalla tai toisella. 

Olemme jo nähneet, että Jumala toimii sekasortoisissa tilanteissa, joiden täytyy samalla aiheuttaa hänelle surua. Hän voi todellakin toimia myös sellaisissa ihmisissä, joiden elämä on kaaoksessa. Hän tahtoo käyttää sinua huolimatta siitä, miten paljon kamppailuja ja epäonnistumisia olet elämässäsi kokenut. Ehkä syntisi ja typeryytesi ovat saaneet sinut ontumaan, mutta pääasia on se, että kävelet edelleen. Ehkä Jumala tahtoo sinun kävelevän joissakin muissa maailmankolkissa, joihin et koskaan kuvitellut meneväsi. Voisitko edes rukoilla asian puolesta? 

Alkusyksystä sain lahjaksi George Verwerin uusimman kirjan Confession of a Toxic Perfectionist and God's Antidote. Sen ansiosta innostuin lukemaan myös tämän Messiologian, ja se olikin oikein siunattu lukuelämys. Verwer ravistelee kristittyjen pölyttyneitä käsityksiä monista asioista ja tarjoaa virkistävän radikaalia armoa. 

Aikamedia Oy 2019 
143 sivua 
Alkuteos: Messiology 
Kansi: Aikamedia Oy / Antti Kamppinen 

Kirjasta kertoo myös Ristin Voitto

2 kommenttia:

  1. Onpa lohdullista, että sekasotkuista huolimatta, tai itseasiassa niiden takia, Jumalalla on ne kaikki kirjaimet käytössä🙂

    VastaaPoista