torstai 2. syyskuuta 2021

George Verwer: Confessions of a Toxic Perfectionist and God's Antidote


George Verwer on kansainvälisen lähetysjärjestö Operaatio Mobilisaation perustaja, joka on kirjoittanut useita kirjoja. Tässä uusimmassa kirjassaan hän käsittelee meissä kaikissa kristityissäkin olevaa toksisuutta, joka ilmenee itse kussakin hiukan eri tavalla ja joka pystyy niin helposti aiheuttamaan ongelmia ihmissuhteisiimme, seurakuntaelämään ja hengelliseen työhön. 

Toksisuus eli synti. Verwer kääntää Room. 3:23:n nykykielelle: Kaikki ovat toksisia ja ovat vailla Jumalan kirkkautta. 

Koska kyseessä on toksisen perfektionistin tunnustukset, Verwer ei lähesty aihetta ylhäältä päin moralisoiden ja tuomiten, vaan hän jakaa hyvin avoimesti myös omia heikkouksiaan. Hän on hollantilaisen isän poika ja oli oppinut jo kotonaan, että kaikki mikä tehdään, on tehtävä hyvin. Kun Verwer sitten tuli uskoon, hänellä oli niin vahva halu tehdä kaikki oikein ja sen mukaan, miten koki Raamatun opettavan, että omien sanojensa mukaan hänestä tuli jossain mielessä fanaatikko. Hän on myös ollut herkkä suuttumaan, sanomaan pahasti ja ilmaisemaan mielipiteensä hyvin voimakkaasti. 

Vihastuminen, vihaaminen ja riiteleminen ovatkin eräitä sellaisia toksisuuden ilmenemismuotoja. Pyrkimyksessämme hyvään me kristityt saatamme myös suhtautua toisiin ihmisiin vaativasti ja tuomiten, huomaamatta että itsellämmekin on omat heikkoutemme. Kuten George Verwer toteaa: jos sokeat pisteemme eivät olisi sokeita, silloinhan me näkisimme ne. 

Hän opettaakin kuten OM:ssä on varmaan alusta asti opetettu, että meidän on oltava valmiita ottamaan vastaan myös kritiikkiä, opittava nöyrtymään, tunnustamaan syntimme ja tekemään parannusta. Tarvitsemme jokapäiväistä herätystä - ja ennen kaikkea armoherätystä. Radikaalia opetuslapseutta ei voi olla ilman radikaalia armoa. Eli: 

You cannot move down this road of radical discipleship if you do not also embrace radical grace. 

Armo on nimittäin se Jumalan vastalääke meidän toksisuuteemme. Ja armollista suhtautumista sekä anteeksiantavaa mieltä tarvitsemme myös toisiamme kohtaan. 

Mitä täydellisyyteen tulee, siihen on tietysti hyvä pyrkiä; asiat on syytä tehdä hyvin. Mutta perfektionismi on eri asia; se menee toksisuuden puolelle. 

Kirjassaan Verwer viittaa niin monesti aikaisempaan teokseensa Messiologia - Sekasotkun siunaus, että tämän jälkeen sekin on luettava. Hiukan sain kyllä tekstistä aavistusta senkin kirjan sanomasta. 

Ihanasti Verwer painottaa myös sitä, että vaikka meillä kaikilla on omat heikkoutemme, virheemme ja puutteemme, silti Jumala käyttää meitä. Se on armoa. Eräästäkin pastorista Verwer toteaa: 

He had many weaknesses and failed in different ways but helped start a number of churches. 

Puhuttelevaa on myös se, mitä Verwer kertoo suhteestaan kuuteenkymmeneen lähimpään työtoveriinsa. Jotain tällaista me kaikki tarvitsemme ihmissuhteissamme: 

They saw my weaknesses and toxic factors, and I saw theirs, but it did not break our relatioship, thanks to brokenness and repentance combined with radical grace and forgiveness. 

Rakkauden vallankumous - sitä me tarvitsemme, kuten George Verwer toistaa yhä uudestaan tässä ajatuksia herättävässä kirjassaan. 

Good Shepherd Books 2020 
107 sivua 

2 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa! Jännä miten tuttu tämä sanoma on ihan tavallisen psykologisen kirjallisuuden pohjalta, armo on tärkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Armoa tarvitaan, Jumalan armoa, mutta myös armollisuutta ihmissuhteissa. Kyllä tosiaan psykologisessa kirjallisuudessa puhutaan armollisuudesta myös.

      Poista