torstai 19. elokuuta 2021

Craig Groeschel: Winning the War in Your Mind. Change Your Thinking, Change Your Life


Amerikkalainen pastori Craig Groeschel on kirjoittanut useita kiinnostavia kirjoja, joista monta on suomennettukin, mutta ei aivan kaikkia. Tämä uusi kirja on ilmestynyt vasta tänä vuonna; saa nähdä suomennetaanko sitä. Aihe on kyllä tärkeä. 

Nimittäin itse kullakin voi olla omat ongelmansa oman ajattelunsa kanssa. Monet menneisyyden kokemukset ovat saattaneet vääristää meidän ajatuksiamme itsestämme, toisista ihmisistä, elämästä, Jumalasta, kaikesta. Uskomamme valheet saavat meidät näkemään asiat negatiivisesti. Ne saavat meidät pelkäämään ja murehtimaan, tekevät meistä epävarmoja, uhreja, suorittajia, tunnesyöjiä tai tunneshoppailijoita, pessimistejä ja ties mitä kaikkea. 

Ihminen jää omien vääristyneiden ajatustensa vangiksi. Hän on kuin koira, jonka ympärillä oli joskus sähköaita, mutta vaikka sitä ei enää ole, koira ei vieläkään juokse vapauteen, koska se ei tajua olevansa vapaa. Näkymätön sähköaita pitelee sitä vieläkin - ne menneiden sähköiskujen muistot. Samoin meidän kipeät muistomme saavat meidät jäämään omiin sisäisiin vankiloihimme, vaikka menneet ovat menneitä, eikä sitä aitaa oikeasti ole enää olemassa. 

Craig Groeschel, joka on ihastuttavan avoin ja rehellinen, kertoo monia esimerkkejä omastakin elämästään. Koomisin niistä on se, että hän kuulemma vielä aikuisenakin pelkää sinisiä pakettiautoja ja haluaisi juosta pakoon sellaisen nähdessään. Vain sen takia, että lapsena eräässä tilanteessa hänen äitinsä varoitti häntä sinisistä pakettiautoista. (Koomisuudesta puheen ollen: kuten aina, myös tässä Groeschelin kirjassa on muun ohella paljon huumoria.) Groeschel kertoo myös, miten hän yritti pitkään ansaita ihmisten hyväksyntää suorittamalla ja tekemällä liikaa töitä, ja miten hän koki riittämättömyyttä ja miten hän on aina irrationaalisesti pelännyt rahojen loppumista, mikä taas johtui hänen mummonsa pelotteluista - lapsuudessa tapahtunutta sekin. 

Kirjassa on muutenkin hyvin havainnollisia esimerkkejä. Ajattele vaikka, että olet menossa ystäväsi kanssa juhliin, ja juuri ennen kuin astutte sisään ystäväsi sanoo sinulle, että tuolla juhlissa muuten kaikki pitävät sinua idioottina. No tietysti moisen kommentin jälkeen kaikki, mitä ihmiset illan aikana sanovat tai tekevät, johtuu mielestäsi siitä, että he tosiaan pitävät sinua idioottina. Ja kuitenkin todellisuudessa: 

No one actually thought you were an idiot, but because you assumed they did, you looked at everything through that lens. 

Groeschel on tehnyt paljon töitä oman jatkuvan negatiivisuutensa kanssa ja kertoo löydöistään tässä kirjassa. Hän jakaa sekä Raamatun että tieteellisen tutkimuksen näkökulmia ajattelusta ja sen muuttamisesta. Jokaisen luvun lopussa on myös tehtäviä, joiden kautta lukija pääsee pohtimaan ja työstämään omia negatiivisia ajatuksiaan. Voi esimerkiksi listata uskomiaan valheita ja etsiä niiden tilalle Raamatun totuuksia. Mutta kuten tutkitusti ihminen saadaan uskomaan valheisiinkin toistamalla niitä, myös uusia ajatuksia on toistettava ja toistettava, että ne tulisivat sisäistetyiksi. 

Craig Groeschelilla on lahja kirjoittaa todella rohkaisevasti ja innostavasti. Hän puhuu siitäkin, miten näkökulma vaikuttaa. Hän itse meni kerran kuormittavassa elämäntilanteessa ja paniikin vallassa sielunhoitajalle, joka tokaisikin hänelle, että eivät sinun asiasi niin huonosti ole. Groeschel suhtautui tähän epäilevästi, mutta sitten sielunhoitaja luetteli hänelle kaikki ne asiat, jotka hänen elämässään olivat hyvin, ja totesi:  

There are so many things that are right. The reason you're panicking is because you're just looking at what's wrong. Don't forget to also look at what's right. 

Jokainen voi tietysti miettiä vain omaa elämäänsä, mutta itse kyllä huomasin tuon todeksi omallakin kohdallani, kun pysähdyin miettimään. Aivan turhaan sitä panikoi, kun useimmat asiat ovat erittäin hyvin. Siis paljon useammat asiat kuin sitä murehtimisen armolahjalla varustettuna tulee aina huomanneeksikaan! 

Koin kyllä nyt, että tämä oli niin hyvä ja antoisa lukuelämys, ettei tästä osaa sanoa mitään järkevää. Voi vain vähän pintaa raapaista sieltä täältä. Sain tästä itselleni aivan valtavasti, mutta sanat loppuvat kesken. On vain ihan mahtava olo ja pää täynnä hienoja ahaa-elämyksiä, joten ei kai auta kuin sanoa, että jos kristillinen kirja ajattelun muuttamisesta kiinnostaa, lue tämä kirja! 

Kirjan alkupuolen luvuissa on yllättävän paljon toistoa, mutta ainakin asia tulee selväksi. Siellä täällä saattoi myös olla muutama ohimenevä yksityiskohta, joista en ollut aivan samaa mieltä, mutta kokonaisuutena pidin tästäkin Groeschelin kirjasta todella paljon. 

Zondervan Books 2021 
236 sivua 

P. S. Craig Groeschel, if you ever see this review (which I unfortunately wrote in Finnish), I want to thank you for this really encouraging book of yours. I love it! God bless you! 

4 kommenttia:

  1. Tästä tulee jotenkin mieleen vasta lukemani tunnelukkokirjat. Vaikuttaa varsin inspiroivalta kirjalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä todella inspiroiva kirja. Ja sukua noille tunnelukkokirjoille. Muokkasin muuten äsken vähän tätä tekstiä ja lisäsin tuonne alkupuolelle vertauksen koirasta ja sähköaidasta, kun unohdin eilen jakaa sen. Minusta se oli aika puhutteleva.

      Poista
  2. Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta, sellaiselta, että tuon haluaisin lukea ihan omaan tarpeeseeni. Toivottavasti kirja saa suomennoksen! Minun ainakin olisi hyvin vaikea kahlata englanninkielistä kirjaa sanakirjan tai kääntäjän kanssa. Joku tuon kirjailijan kirja meilläkin on, nimeä en muista, mutta kirjasta muistaakseni tykkäsin. Mukavaa viikonloppua sulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon kyllä, että tämä kirja suomennettaisiin. Tällä olisi ehdottomasti paljon annettavaa niillekin, jotka lukevat vain suomeksi. Jokaisella on varmasti omat mielen taistelukenttänsä, joten aihe on tärkeä. Ja Groeschelin kirjat ovat hyviä. Kiitos samoin sinulle mukavaa viikonloppua!

      Poista