Runollista juhannusta

Tämä bloggaaja aikoo nyt siirtyä blogikuvioista kesälaitumille ja vaihtaa kirjat verkkarihousuun. On nimittäin tullut luettua kiintiö täyteen vähäksi aikaa. Ensin haluan kuitenkin toivottaa ihanaa keskikesän juhlaa joidenkin Niilo Rauhalan runojen sanoin. Runot ovat hänen kirjastaan Näen mitä haluan nähdä (Otava 2013). Niistä keskimmäinen on kokonainen runo, muut ovat vain osa runosta. 

Alkuun kesäpäivän tunnelmia runosta Ensi kertaa tulit minun metsääni: 

Kesäpäivän kirkkaus, himmeys tässä hetkessä, 

etäällä pieni viserrys. 

Largo. 

Miten pitkään voi soida yksi hetki 

yli kaikkien vaihtuvien päivien! 

Entä sitten yötön yö! Sitä Rauhala kuvaa runossa Valo lepää kesäyössä näin: 

Valo lepää kesäyössä. Vedän verhot alas, 

etten näkisi yötä, etten näkisi, 

kun joku nostaa minua kohti 

liian valoisat kasvot. 

Yöttömään yöhön sukeltaa myös runo Kun kesäilta alkoi hiljetä ja askareet loppuivat: 

Valoisaa yötä vasten on omaa aikaa, 

kaikki kaipaus on kirkasta 

niin kuin puiden latvoille jäänyt laskematon aurinko, 

kukaan toinen ei voi tulla siihen sisälle. 

Laulu kulkee aina jonkun luokse, jota ei ole 

eikä ole koskaan ollut, 

se on matkalla kuin lintu pitkin virtoja, 

se on laulun tarkoitus. 

Jos en nyt luekaan kovin paljon kirjoja, ehkä luenkin elämää: 

Luen elämää, aurinko kaartuu veden yli, 

näkymättömiin etenee kaipaava ajatus. 

Soudan venettä illan tyveneen läpi kivun ja toivon, 

saavun rannalle, 

astun portaat hiljaiseen yöhön, laulun kuulaaseen aikaan. 

Tämä viimeinen oli myös ote eräästä Niilo Rauhalan runosta, joka löytyy hänen viime vuonna ilmestyneestä kirjastaan Puitten kauneus kulkee mukanamme (Atrain&Nord 2020). 

Nautitaan Suomen suloisesta suvesta! Tarjotkoon se sinulle parastaan tänä juhannuksena!